Jylhien vaarojen Sotkamo

Kainuun komeat vaarat mielen rauhaisiksi saavat. Nälkämaan laulu päässä soi. Vaarojen laella kun patikoi. (Meidänpä vapautta vaarat on nää. Meidän on laulua lahtien pää!)Nälkämaan laulu Naapurinvaara Samalla lomalla kun kävimme Ristijärven Hiisijärven hiekoilla, reissasimme myös Sotkamossa. Esittelen teille muutaman hienon paikan Sotkamosta ja Vuokatista, joissa kannattaa piipahtaa. Itseltäni oli myös aikaa kulunut, kun viimeeksi näillä …

Jatka artikkeliin Jylhien vaarojen Sotkamo

Kauniita vanhoja siltoja Helsinki

Sillat vanhat jos vois kertoa Monta tarinaa ei ois näille vertoa Kantaneet monet sukupolvet kuulleet monet askeleet ihmiset sillalla istuskelleet Nähneet naurut, ilot, surut, itkut lasten metkut, kiukut Kaiken ovat kestäneetAjat tulevat ja menneet Suomessa, tuhansien järvien maassa on paljon paikkoja, joita on täytynyt ylittää tai yhdistää silloilla. Liikkumisen lisääntyessä vesistöjen ylityskohtiin täytyi rakentaa siltoja. …

Jatka artikkeliin Kauniita vanhoja siltoja Helsinki

Immilänkoski Nastola

Kevät vihreyksineen Lintujen lauluineen Koskien pauhuineen Luonnon saloineen Kevät on upeaa aikaa Luonto täynnä heräämisen taikaa Vappupäivän ajelut suuntautui Nastolaan. Ilma oli mitä mainioin, vähän sen perusteella lähdimme reissuun semmoiseen paikkaan mihin sadetta ei olisi tiedossa. Kivaa oli ajella Vanhaa Lahdentietä rauhallisesti hurruutellen ja katsella maisemia eri näkökulmasta.Piipahdimme pakollisessa kohteessa eli kirkon kuvauksessa. Olimme nähneet …

Jatka artikkeliin Immilänkoski Nastola

Stockmann rauniot Kauniainen

On paikka täällä arvoituksellinen Tarina sille on surullinen Kaunis oli ajatus tehdä koti kodikas tuli tauti kamala maailmanlaajuinen katala Kuoli mies, kuoli nainen kaatui hanke suuremmoinen Jäljelle jäi rauniot nääkin on niin komeat Kauniaisten hautausmaan vieressä on yllätys, eikä mikään pieni yllätys, vaan salainen arvoitus metsän kätkössä. Kun käännytään Krouvinkalliontielle, tulee P-paikka ja kohta näkyy …

Jatka artikkeliin Stockmann rauniot Kauniainen

Pyhän Birgitan kirkon rauniot Vihti

Raunioilla kuljemme, välissä vanhojen muurien, Alla vihreiden nurmien, haudat ihmisten ikiaikaisten Kuljetaan päällä vanhan hautausmaan. Ennen hienot ihmiset, saivat paikan parhaan. Haudattiin alle kirkon, suojaisaan kirkkotarhaan. Matkaa me jatketaan, luokse puun pitkäikäisen, Se kurkottelee oksiaan, on tehnyt niin jo vuosisatojen. Seisoo päällä kumpareen, tukevasti juurillaan. Hallitsee tilaansa oksilla suurillaan. Mykistyy jo katsoessaan, tätä puuta mahtavaa. …

Jatka artikkeliin Pyhän Birgitan kirkon rauniot Vihti

Heinolan pitäjän kirkko

Voi miten kaunis on tää kirkko keskellä kirkonkylää Heinolassa järven lähellä Kirkko edustaa vanhaa aikaa parhaimmillaan Pikolan järvi näkyy kirkolle. Heinolan pitäjänkirkko sijaitsee entisen Heinolan maalaiskunnan kirkonkylässä. Heinolan kaupunki ja maalaiskunta yhdistyivät 1997, jolloin nämä muodostivat seurakuntayhtymän ja vuonna 2007 perustettiin nykyinen Heinolan seurakunta. Kirkon ohi on kulkenut maantie Heinolasta Mikkeliin. Meille tuli yllätyksenä tämä …

Jatka artikkeliin Heinolan pitäjän kirkko

Kristiinankaupunki lomamatka 30.7.2019

Tuulimylly kuvastaa iloisesti kaupunkiin saapuvaa tervetuloa tänne ihanaan kaupunkiimme Aamulla heräsimme viileään ilmaan. Lämpötila oli huimasti laskenut edellisestä päivästä ja helteeseen tottunut iho tunsi ilman jäätävänä. Aurinko kuitenkin paistoi. Pirteänä uuteen päivään heränneenä ja aamupalan nautittuamme lähdimme kohti Kristiinankaupunkia. Matkalla mietimme käymmekö Vaasassa vai emme. Karijoelta Kristiinankaupunkiin oli vain 20 km, joten se meni nopeasti …

Jatka artikkeliin Kristiinankaupunki lomamatka 30.7.2019

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Kirkko kovia kokenut on palanut tahallaan sytytettty Kirkko on korjattu hienosti toteutettu upeasti pystytetty Lomamatkalla ollessamme kuljimme Huittisten kautta Sastamalaan. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko oli seuraava kohteemme ja moni muukin oli halunnut tulla kirkkoa katsomaan. Aivan yllätyimme turistimäärästä, joka kirkkoon tutustui. Kirkko sijaitsee kauniilla paikalla järven rannalla maatilan vieressä lampaitten käyskennellessä viereisellä laitumella. Kirkko kuuluu keskiaikaisiin …

Jatka artikkeliin Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Viehkeä Werla Kouvola 10.5.2018

Kalliomaalauksia ja sahalaitoksia. Kosken kuohuja elämän touhuja werlan historia kertoo tällä ei vedä vertoo Maailmanperintö kohde on tää se paljon jo selittää Kaunis keväinen, aurinkoinen ja erittäin lämmin ilma saatteli meidät matkalle. Kohteeksemme valitsimme Verlan, josta olimme lukeneet ja katselleet kuvia. Pyörähdimme Lapinjärvellä matkallamme Verlaan, kiersimme vähän kylää ja paikallisuutta kunnioittaen ostimme Salesta jäätelöt ja …

Jatka artikkeliin Viehkeä Werla Kouvola 10.5.2018

Hollolan Pyhän Marian keskiaikainen kirkko

Päijät-Hämeessä Hollolan väki voivat olla ylpeitä kirkostaan. Tämä keskiaikainen kivikirkko on kolmanneksi suurin seurakuntakirkko Suomessa ja se on ollut muinainen Päijät-Hämeen keskus. Komea päältä ja upean erikoisen kaunis sisältä. Erikoinen, koska neljä suurta tiilipilaria keskellä kirkkoa jakavat sen kahteen laivaholvaukseen. Kaikki holvit ovat 16-jakoisia rengastähtiholveja. Kirkko on rakennettu 1495-1510 ja on omistettu Pyhälle Marialle. Kirkko sijaitsee …

Jatka artikkeliin Hollolan Pyhän Marian keskiaikainen kirkko