Kivikasoja täällä
mäen päällä
muodot erikoisia
Ajatuksia herättävät
ketkä täällä lepäävät
ikiunessa syvässä
Kuten olen aiemmin kirjoittanut Siuntiossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Tällä kertaa kiivetään Krejansbergetille tutkailemaan muinaishautoja eli hautaröykkiöitä.
Polku on vähän jyrkkä, mutta noilla värikkäillä kepeillä merkitty, joten reitti on valmiiksi mietitty ja helpoiten kiivettävissä.

Kuten Siuntion kirkko toimii Skällbergetin linnavuoren opastajana, samoin se toimii Krejansbergetille.
Kirkon ohitse ja hetken päästä tulee viitta Pappilantie/ Siuntion kotiseutumuseo. Kohti kotiseutumuseota ja kotiseutumuseon pihasta lähtee polku kohti Krejansbergetiä. Polun alussa on on infotaulu muinaishaudoista.


Krejansberget on Siuntion korkein korkeimpia kohtia. Se kohoaa yli 70 metriä merenpinnasta. Sieltä on komeat näkymät pellolle, Skällbergetille, jopa kirkon ja tapulin katto näkyy. Ainakin näin syksyllä, kun puiden lehdet eivät estä näkyvyyttä. Meidän täytyikin pysähtyä ihailemaan maisemia, vaikka aurinko ei meille suvainnut näyttäytyä.


Krejansbergetillä on viisi pronssikautista hautaröykkiötä. Neljä on kukkulan länsireunalla ja viides n. 300m koilliseen. Suurin röykkiö on jo vaikuttavan näköinen ja on heti havaittavissa saapuessa mäelle. Se on kooltaan noin 25 m pitkä ja 20 m leveä. Röykkiöstä on kaivettu majuri Fredrik Augusta von Zanzen johdolla keskellä olleen paasiarkun, josta on säilynyt osia röykkiön keskellä olevassa kuopassa.



Hautaröykkiöt sijaitsevat kallion laella, jotka ovat sijainneet aikoinaan pronssikautisen merenlahden rannalla. Tutkittuamme Krissen kanssa näitä Siuntion alueen hautaröykkiöitä, niin löytyi yllättävän paljon läheisiltä kallioilta. Joten meillä on monta kohdetta, missä voimme käydä retkeilemässä.





Meidän luonnon rauhan ihailua rikkoi järkkärin naksaus, mutta pahemmin kuului käpytikan kirkas ääntely. Sitä on edes vaikea selittää, miltä se kuulostaa. Mutta kuitenkin käpytikka päätti sitten asettaua kuvattavaksi pörröiseen kelopuuhun. Aikansa meille taitojaan näytti, miten puuta tärrytellään ja miten hienot voimistelukiikket tikka saa aikaiseksi. Parasta, että saimme lähestyä kohdettamme ja kun kuvauksemme olivat loppu, tikkakin lähti. Hieno hetki.



Alhaalla näkyy kotiseutumuseon rakennuksia puiden lomasta. Kesällä voi tutustua kotiseutumuseon rakennuksiin ja paikallishistoriaan.
Kjensbergetin hautaröykkiöt
Pappilantie
02570 Siuntio
P-Paikka Kotiseutumuseon pihassa
Kohteeseen pääsy: jyrkkä mäki ja kivikkoista, kohtuullisen haastava
Nähtävyydet lähellä: Skällbergetin linnavuori, Siuntion keskiaikainen kivikirkko
Kuvat©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.