Lähellä keskustaa
saari ihastuttaa
kätkee paljon historiaa
monen monta tarinaa
sotaa sekä rauhaa
Lauttasaari Drumsö on Helsingin merellinen kaupunginosa läntisessä Helsingissä. Länsiväylä ja länsimetro kulkevat Lauttasaaren läpi Espooseen. Lauttasaaren osa-alueita ovat Kotkavuori, Vattuniemi ja Myllykallio sekä Koivusaari.
Lauttasaari on mainittu jo 1540 muodossa Drommensöö, vuoonna 1543 Drommensby, vuonna 1556 Dromansöö ja Drömssöö. Nimi tarkoittaa perinteisesti ruotsinkielessä (Drumber) paksua ja kömpelöä ihmistä. on myös esitetty nimen tarkoittavan moreeniharjua gaelis-saksilaiseen drum-sanaan. Silloin nimi olisi viikingeiltä peräisin.

Miten siis Drumsöstä tuli Lauttasaari? Vuonna 1919 Lauttasaari sai suomenkielisen nimensä lauttaliikenteestä. Ruoholahden ja Lauttasaaren välillä liikennöi vuosina 1914-1936 Julius Tallbergin omistama Drumsö- niminen höyrylautta. Sillan tulon jälkeen Lauttasaari alkoi kehittyä kaupunkimaisemmaksi.
Lauttasaarta kiertää hieno rantaraitti, jolla voi ihailla kauniita merellisiä maisemia, kallioita, pulahtaa uimassa tai muuten vaan nauttia luonnosta jokaisena vuodenaikana. Kuten näissä kuvissa näkyy maisemanihailijat ovat käyneet täällä eri vuodenaikoina.

Lauttasaaren eteläisin osa otettiin Krimin sodan aikana Venäjän sotavoimien käyttöön. Paikalle rakennettiin vallituksia ja sijoitettiin rannikkotykistön asevarastoja.
Lähimpänä Länsiväylää ja Espoon rajaa on Koivusaari, joka on melkein kokonaan veneiden säilytyspaikka ja sieltä saa hienoja auringonlaskukuvia.
Seuraavaksi tulee Vaskiniemi, jossa on ensimmäiset sodanaikaiset jäännökset. Krimin sodan aikana rakennettiin (1853-1856) Lauttasaareen kolme kanuunapatteria.
Vaskiniemessä sijaitsee Suomen Saunaseura ry:n saunarakennukset, joten iloisia pulahtelijoita voi meressä pilkahdella säällä kuin säällä.


Kanuunapatteri on helposti nähtävissä, kun astuu Saunaseuran parkkipaikalta metsikköön. Täällä on paikalliset taitelijat jättäneet omat merkkinsä historiaan.

Syksyisessä illassa taivaan värit auringonlaskun aikana ovat niin kauniit ja vaihtelevat. Meri on aina meri. Blokkaajalle meri merkitsee äärettömyyttä, tunteikkuutta ja kunnioitusta luontoa kohtaan. Kauneutta parhaimmillaan.

Rantaraitti jatkuu Länsiulapanniemelle. Rantaraitilla voi ihailla vaihtelevia sääilmiöitä vuoden eri aikoina. Tai vaikka taloja ja miettiä niiden asukkaita, jotka voivat ihailla merellisen luonnon vaihtuvuutta.



Eikö olekin kaunista, meren rannalla pilvetkin näyttävät valtavilta. Aurongonlaskut mielettömiltä. Taivas sinisemmältä. Jäiset kivet hassuilta.



Aikamme käveltyä rantaa pitkin saavuimme mökkialueelle, ihan hämmästyimme. Pikkuisia mökkejä siellä täällä. Täytyy muistaa kävellessä täällä, ettei häiritä mökkiläisten elämää.



Sitten tuli vastaan Ukko Aalto Foundation eli valonheitinten alusta.

Matka jatkui kallioista polkua pitkin kesäkotien saunarantaan, jossa on myös uimaranta. Kalliolle päästään portaita pitkin, jossa voi istua penkille ja pysähtyä ihailemaan taas sitä upeaa merimaisemaa.

Sauna ja saunan edessä uimaranta. Mikäs täällä on kesällä kylpeä ja pulahtaa mereen uimaan, tai aurinkoisena päivänä kellotella aurinkoa ottaamassa.



Penkiltä on kiva katsella meren liplatusta ja merilintujen liitelyä tai vaikka jonkun taiteilijan taiteiluja kalliossa. Nekin ovat lintuja, tosin kovin hiljaisia.



Täällä on poliisien kesäkoti, joten kannattaa kävellä rauhallisesti ja nyt varsinkin olla liikaa metelöimättä. Polku jatkuu talon takana.

Nyt olivat vedet matalalla ja kivet olivat korkealla. Tuossa vastapäätä näkyy Takaniemi, jonne emme matkaamme ulottaneet, vaan käännyimme takaisin paluumatkalle.





Maisemat ja kulkureitit olivat vaihtelevat, tuossa alla muutama kuva poluista, välillä kalliolla, välillä hiekalla ja välillä metsän keskellä. Kiva polku.





Tämä oli meidän ensimmäinen kierros näissä Lauttasaaren niemissä. Seuraavana on Särkiniemi. Ja kirjoitetaan lisää Lauttasaaresta, miten siellä käydään ulkoilemassa. Mutta erittäin hieno rantaraitti, vahva suositus.
Lauttasaari Länsiulapanniemi
P-paikkoja useita. Lähellä rantaa kadun varrella ja mistä kohti haluaa lähteä niemeä kiertämään.
Suhteellisen helppokulkuinen
Jatkoa Lauttasaareen kiertelyyn löytyy oheisesta linkistä:
Lauttasaari osa 2, Särkiniemi
Kuvat© Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.