Sateisen päivän jälkeen,
aurinko nousi mailleen,
kutsui meidät kulkemaan,
kalliomaalauksia tutkimaan.
Kevät antoi parastaan,
linnut säestivät sitä laulullaan.

Aurinko siivitti säteillään päätöstämme Krissen kanssa lähteä tutkimaan kalliomaalauksia Kirkkonummelle. Se oli sopivan matkan päässä tehtävä iltaretki. Netistä oli tullut vastaan nämä Vitträskin kalliomaalaukset ja siinä samalla lähellä sijaitseva Hvitträskin museo. Olimme ajaneet muutaman kerran Hvitträskin opaskyltin ohi ja ihmetelleet mikä paikka se on…
Kotiin tultuamme aloimme tarkemmin selvittää Hvitträskiä, sen rakennusvuotta jne., selvisikin erittäin mielenkiintoinen, jopa skandaalinkäryinen tarina.
Ihmettelin, miten olemme voineet olla kuulematta tai lukematta Hvitträskistä, vaikka muista taiteilijakodeista on ollut paljonkin kirjoituksia.

Hvittaräsk sijaitsee lähellä Espoon ja Kirkkonummen rajaa. Pääkaupunkiseudulta n. 20 km päässä.
Hyvät opasteet ohjasivat ajamaan korkealle kummulle Vitträsk-järven siintäessä oikealla puolella. Avautui komea näkymä, joka vain parani ajaessamme auton parkkipaikalle, jota ympäröi säleiköt, kietoutuineina villiviinien lehdettömiin köynnöksiin.
Uskomattoman hieno alue ja miten suuri. Kivisiä, rapattuja ja hirsistä tehtyjä rakennuksia.   Auringonpaiste hehkutti rakennusten ilmeikkyyttä. Henkäilimme hartaasti ja huokaillen vain katselimme miten kauniita rakennukset olivat. Kertakaikkisen kaunista.
Kevät on otollista aikaa kierrellä, kun kasvit eivät vielä peitä maisemia eikä rakennuksia. Rakennukset ja maisemat avautuivat aivan eri tavalla, ennen kuin köynnökset peittävät rakennukset ja lehtipuut piilottavat maiseman. Toisaalta kesällä kasvillisuus tuo vehreyttä ja kauneutta ympäristöön eri tavalla, joten kesäinen sää kutsuu käymään uudelleen katsomassa paikkaa, myös tutustumaan rakennusten sisäpuolelle. 
Olemme useamminkin käyneet Gallen-Kallelan taiteilijakodin pihapiirissä, mutta tämä mykisti suuruudellaan.

Hvitträskin ateljeekoti on rakennettu vuosina 1901-1903 arkkitehtikolmikon Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin erämaa-ateljeeksi ja asuinrakennukseksi. Alueella sijaitsee 2-kerroksinen päärakennus sekä erillinen piharakennus Lilla Villan. Rakennukset ovat hirsistä ja luonnonkivistä, osin rapattuja, rakennettu sen ajan kansallisromanttiseen tyyliin. Alhaalla rannalla on rantasauna uimarantoineen, kulkureitit ovat hyvin hoidettuja metsäisen maiseman keskellä.
Kolmen nuoren, lahjakkaan arkkitehdin piirtämät ja rakentamat upeat rakennukset pihoineen ovat jo taideteoksia itsessään. Komealta kalliolta avautuu upeat näkymät kirkasvetiselle Vitträsk-järvelle. Liekö kauniit maisemat ja rautatien läheisyys vaikuttaneet aikoinaan 16 hehtaarin palstan ostamiseen? Maisemia ihaillessa pihoilta järvelle aukeaa laajat maisemanäkymät. Yhtään ei ole ihme, jos kolmikko viehättäytyi noista maisemista.

Luonnonkivestä ja pyöreästä hirrestä rakennettu pikku huvila eli Lilla Villan. Sen yläkerta oli valmistumisensa jälkeen Herman Geselliuksen ja hänen sisarensa Louisan eli Lojan asuntona, alakerrassa oli talli ja muita varastoja. Nykyisin rakennuksessa toimii ravintola.

Päärakennuksessa oli heidän arkkitehtitoimistonsa. Yhteistyö arkkitehtien välillä hajosi kaksi vuotta Hvitträskin valmistumisen jälkeen ja menestynyt arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren & Saarinen hajosi.  Armas Lindgren perheineen muutti pois Hvitträskistä vuonna 1905.
Elämä on kummallista ja Saariset erosivat. Mathilde eli Matti meni naimisiin poikamies Herman Geselliuksen kanssa ja Eliel Saarinen Geselliuksen sisaren Lojan kanssa samalla viikolla keväällä vuonna 1904. Mielenkiintoista olisi tietää, miten he päätyivät näin erikoiseen ratkaisuun ja miten elämä sujui samalla tontilla uusissa liitoissa. Saarisen ja Geselliuksen ystävyys säilyi Hermannin kuolemaan saakka, vaikka yhteistyö hiipui Geselliuksen sairastuttua.

Lindgrenin muuton jälkeen Geselliukset muuttivat pohjoissiipeen asumaan.
Mattin ja Elielin liitto oli lapseton, mutta Loja ja Eliel saivat tytön Eva-Lisan eli Pipsan ja pojan Eeron, josta tuli tunnettu arkkitehti isänsä jalanjäljissä Yhdysvalloissa.
Hermannin kuoltua 1916, Matti myi osuutensa Saarisille, muutti Ranskaan, jolloin Hvitträsk siirtyi Saarisen perheelle kokonaisuudessaan.
Lilla Villanissa asui heidän kollega – ja ystäväperheitä, myös myöhemmin pohjoissiivessä.
Ullakkohuoneissa asusteli toimistossa työskennelleitä arkkitehtejä. Vuonna 1932 Saariset muuttivat Yhdysvaltoihin ja Hvitträsk palveli vuoteen 1949 saakka heidän kesähuvilanaan.
Hirsilinnamainen alkuperäinen pohjoissiipi tuhoutui tulipalossa vuonna 1922 ja vuosina 1929-1936 se rakennettiin uudelleen Eero Saarinen, Eliel Saarisen pojan suunnitelmien mukaan uudistettuna.
Seuraelämä oli vilkasta kuten siihen aikaan oli tapana. Kuuluisia vieraita vieraita, kuten Jean Sibelius, Axel Gallén, Robert Kajanus jne. Myös ulkomaalaisia vieraita kestittiin. Jean Sibeliuksen vieraillessa hänestä tuli Vitträskin kalliomaalauksien löytäjä.

Oi luonto äitini ja isäni maan
Korkeuksiin käyn laulamaan
nostatte puut huojumaan
ja vedet vellomaan
tuotte auringon paistamaan
ankeuden maan päältä poistamaan
edessänne polvistumaan
nöyränä sanomaanne kuuntelemaan
käyn ihminen mä pienen maan.
Oi luonto äitini ja isäni maan.

Ei ole ihme, että näissä maisemissa on arkkitehtien luovuus päässyt valloilleen. Muun muuassa Suomen Kansallismuseon ja Helsingin rautatieaseman rakennuksien suunnitelmat ovat syntyneet Hvitträskin aikana, kuten muitakin tunnettuja rakennuksia.
Ei sovi myöskään unohtaa, että Loja Saarinen oli kuvanveistäjä ja tekstiilitaiteilija. Liekö kahden taiteilijasielun samankaltaisuus saanut parin, Elielin ja Lojan rakastumaan toisiinsa, kun Matti puolestaan edusti hienostunutta seurapiirirouvaa. Yhdysvaltoihin muutettuaan Loja pääsi luomaan omaa uraansa tekstiilitaiteiljana.

Saariset möivät Hvitträskin Anelma ja Rainer Vuorioille. Se toimi heidän edustusasuntonaan vuosina 1949-1968. Vuorioiden konkurssin jälkeen 1968 se siirtyi Kansallis-Osake-pankille, joka huutokauppasi tilan.
Rakennukset osti Gerda ja Salomon Wuorin säätiö. Hvitträsk avautui yleisölle 1971 ja se on kuulunut Suomen valtiolle vuodesta 1981 lähtien ja toimii nykyisin Suomen Kansallismuseon alaisuudessa. Kohde kuuluu Kirkkonummen merkittävimpiin nähtävyyksiin.

Kuten kartanoihin ja linnoihin kuuluvat kummitustarinat, myös Hvitträskissä kerrotaan kummittelevan. Yhden tarinan mukaan Matti kummittelee. Hän sai keskenmenon ja jäi lapsettomaksi liitostaan Saarisen kanssa. Hänet on nähty kuljeskelevan lastenhuoneessa ja nykyisen ravintolan tiloissa.
Toisen tarinan mukaan kummittelee Sofia. Hän oli ollut Saarisen perheen kodinhoitaja ja hänellä oli ollut huhujen mukaan salasuhde työnantajaansa. Sofia oli kuollut mystisesti omaan huoneeseensa. Kerrotaan, että hän on käynyt tukistelemassa alaikäisiä ryypiskeleviä poikia, mutta yleensä vain vaeltelee tummapukuisena.
Samoin on havaittu kissan vaeltavan portaita ylös ja alas.
Rakennusten lähellä olevalla sillalla on nähty pienen, resuisen tytön itkevän. Lähestyttäessä häntä, hän on kaikonnut sillan alle.
Me emme havainneet tai nähneet mitään, mutta emme käyneetkään sisäpuolella. Jännää nähdä, näemmekö, kuulemmeko mitään, kun käymme tutustumassa rakennusten sisäpuolelle.

Eliel Saarisen hautamuistomerkki sijaitsee rinteen alla suuren kiven juurella kuusien ympäröimänä. Herman Gesellius ja Loja Saarinen on haudattu myös tänne. Paikassa oli jotain taianomaista, hiljaisuus, luonnon tuoma rauha ja viimeisten jäiden sinfonia, joka vienosti kantautui hiljaisuuden läpi reissuajien korviin.

Hvitträskin museoalue
Hvitträskintie 166
02440 LUOMA (Kirkkonummi)

auki kesäisin 2.5.-30.9, kannattaa tarkastaa aloitus päivämäärä,
ke-su 11-17, alueella ravintola

Helppokulkuinen, osittain portaita. Hautamuistomerkille johtava polku portaineen voivat olla heikompikuntoiselle haastava.

Nähtävyydet lähellä:

• Vitträskin kalliomaalaukset, Rauhalantie 20, Kirkkonummi

 Helppokulkuinen kalliolle, loppu laskeutuminen vaikeahko.

Kuvat © 2018 Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.