Katariinan kannoilla laaksossa, Turku, osa 1, 19.5.2018

Turun tuulet, johdattavat meitä,
Katariinan laaksoon, lehdon teitä.
Siellä pomppii oravat,
Tuomen kukat kukkii, tuoksuvat,
Katariinan kivipöytä, 
Meiltä puuttui eväitä.
Hengitellä siel ol hyvä, 
Mieli tyyntyi, saapui rauha syvä.
Menkää, menkää katsomaan
Jos menette Turkuun ulkoilemaan.

Rauhaa ei saa, ellei lähde kulkemaan ja mikä se mukavampi on, aurinkoisella säällä lähteä liikkumaan vaikka Turkuun. Ajatuksena oli Krissen uusi Museokortti, jotta voisimme käydä Turun linnassa ja kotiseutumuseossa. Lähdimme iltapäivällä matkaan ja jostain syystä päädyimme Katariinan laaksoon Turussa. Turussa riittää nähtävää muutakin kuin yleisimmät turistinähtävyydet.

Ispoisten kartanon luona oli hyvät parkkipaikat.

Auton sai hyvin parkkipaikalle ja edessä aukeni merellinen puustottunut peltomaisema. Krisse oli lukenut, että Katariinan laaksossa on Katariinan kivi. Kivi, jolla hän on syönyt retkiaterioitaan ratsastusretkillään.
Kävelimme merenrantaan ja meillä ei ollut hajuakaan minnepäin lähdemme ja missä kivi sijaitsisi. Näimme lenkkeilijöitä tulevan yhtä polkua pitkin ja päätimme lähteä sinne suuntaan. Saavuimme puusillalla, joka johti ojan yli polulle. Olimme saapuneet Katariinan luonnosuojelualueelle.

Sillan toisella puolella oli heti kyltti Katariinanlaakson luonnonsuojelualueesta.
Joutsen ei ollutkaan aito.

Luonnon  suojelualue on n.17 hehtaarin kokoinen ja alueeseen sisältyy lehtoja, kallionalusmetsää, kuusikoita, männiköitä ja ketoja. Eteläosassa on rantaniittyjä. Vanhat tammet ja metsälehmukset komeilevat kilpaa omissa korkeuksissaan. Suuri määrä lehtokasveja ja rinneketojen harvinaisia ketolajikkeita. Samoin harvinaisia sienilajeja ja lehtometsien sammalta. Lintulajistoon  on myös moni- ja runsaslukuinen lehtometsien sirkuttajineen.

Puiden lehvästöt varjostivat mukavsti helteisen päivän kulkijoita.
Kivien ja kallioiden onkaloita.

Havuinen luontopolku kulki kuusikon läpi kohti rantaa. Polun vasemmalle puolella oli kalliota ja lohkareita. Orava istua törrötti kivellä jähmettyneenä paikoilleen ja Krisseä hoputin ottamaan kuvaa, mutta orava lähti paikoiltaan vipeltämään kiven päällä. Metsän varjossa oli kiva liikkua. Auringon säteet siivilöityivät puiden lehvästöjen välistä luoden mielenkiintoisia varjoja ympäristöön. Tuuli helisytti puiden lehtiä, joka kantautui korviimme mielyttävinä havinana. Luonnon kirkas vihreä ja avautuvat kukat ja pensaat ovat ihmeellistä katseltavaa joka vuosi. Aurinkoinen ilma korostaa vaan puhkeavien kasvien puhtaita värejä. Luonto on niin kaunista ja ihmeellistä.

Keltainen pystyritarinkannus, onko tämä luontoon kuuluva vai karannut lajoke?

Meren rannan kohdalle oli tehty kaiteellinen puupolku kulkua helpottamaan. Jyrkät kivikot jäivät vasemmalle puolelle. Matkamme jatkuessa näimme ison laakean kiven ja pohdimme, onko se Katariinan eväskivi. Kiven päällä pyöri kolme oravaa, joita syöttämässä oli tyttö ja poika käsissään pähkinöitä. Pysähdyimme katselemaan ja kuvaamaan vikkeläliikkeisiä oravia, jotka varovasti kaulaansa kurkotellen ottivat pähkinöitä lasten käsistä.

Puut varrjostivat vilvittelevasti aurinfon paahteelta.
Pienet oravat leikkiä lyö.
Luulimme tätä ensiksi Katariinan kiveksi, koska tämä oli iso ja tasainen. Taisi olla vaan oravien eväs- ja leikkikivi. Lapset syöttivät oraville pähkinöitä käsistään.

Upeat kalliolohkareet kohosivat polun reunoilta isojen siirtolohkareiden reunustamina. Puiden aluskasvillisuus kukoisti vihreänä mattona puiden juurilla. Olimme aivan haltioissamme metsän kauneudesta, rauhasta ja lintujen keväisestä konsertista.
Saavuimme polkujen risteykseen ja kääntyimme oikealle polulle, jonka kohdassa oli portti ja teksti yksityisalue. Kuitenkin vieressä johti portaat ja pitkospuut meren rannan kallioille, Ruskialankalliolle. Tikka nakutti töitään ja näimme tikan lentävän läheiselle puulle. Valitettavasti emme kerenneet sitä kuvaamaan sen siirtyessä jo toisen rungon kimppuun. Kalliolta oli näkymät Rauvolanlahdelle. Yksinäinen vene oli ruovikon keskellä joen virtaamassa paikassa, jonka juuri erotti ruokojen keskeltä.

Kielot olivat nupullaan ja kielon lehdet kasvoivat valtoimenaan peittäen maapohjan.
Mitäköhän tämäkin tammivanhus voisi kertoa kuulijoilleen.

Tammimetsän läpi kuljettiin, ja saavuimme polkujen risteykseen. Meillä ei ollut sitä karttaa, niin ihan omalla tuntumalla kuljimme polkuja eteenpäin. Pienempiä polkuja olisi risteillyt ylös kallioille, mutta tällä kertaa jätimme kalliokiipeilyt vain pienemmän Ruskialankallion osalle. Kalliolta katseltiin Ravolanlahdelle, mutta emme malttaneet kauan paikoillaan pysyä. Muurahaisten armeijan polku kulki aidan vieressä, jossa juoskenteli miljoona kiireistä muurahaista ja osa kiirehti myös kallioilla. Emme halunneet olla niitten reitillä nipisteltävänä. Tikka naksutti puussa ja vilahti kasvojeni ohitse edessä olevaan puuhun. Viritin kännykkäni kuvaustilaan, mutta tikka päätti jatkaa matkaansa, joten kuva jäi siitä saamatta. Harmitti, se oli niin lähellä.

Portaat ja pitkospuut johdattivat meidät kallioille.
Kelopuu sijaitsi yksityisalueen puolella. Kuvan alareunassa näkyy verkkoaita, joten liikkujien kannattaa ottaa huomioon yksityisalueen rauha.
Ruskiankalliolta oli hyvät näkymät Rauvolanlahdelle.

Alueella on mielenkiintoista historiaa takanaan, kun se kertoo Kaarle-herttuan, Suomen sijaishallitsijan vuodelta 1597 nousseen maihin Rauvolanlahdella. Hänen saapui rankaisemaan Suomen aatelistoa sotajoukkojensa kanssa. Tarina kertoo, että paikalta pitäisi löytyä kuninkaan kivi, jolla Kaarle-herttua on istunut ja lepuutellut jalkojaan. Kiven paikasta ei ole tarkkaa sijantia, mutta voi arvuutella mikä se olisi voinut olla. Myös on ajateltu, että kivi voisi olla Ruskiankalliolla yksityisalueen puolella.

Rantaniityn keväistä kauneutta.
Mukulaleinikki
Tammen hennon hehkeää vihreyttä.

Etsintämme jatkui Katariinan kivestä. Palasimme portaiden päähän ja jatkoimme niityn reunaan pitkin laidunalueelle. Maatilan päärakennus näkyi ja laidun oli hyvin varustettu portilla, mutta pääsimme helposti laitumella. Portilta käännyimme oikealle ja päädyimme polun päähän, jossa olikin opastaulu koko kierroksesta.

Polku johdatti laitumen poikki, mutta eläimiä ei vielä ollut laitumella.
Vihdoin löysimme kartan, jota olimme päivitelleet tai sen puuttumista.

Mietimme olimmeko alkaneet kiertämään polku väärästä kohtaa. Samalla oli helpotus löytää kartta, koska kartassa oli esitetty Katariinan kiven paikka, jonka lopulta löysimme. Samoin karttaan oli laitettu mahdollinen kuninkaan kivi, jonka näimme, tai ainakin ounastelimme se olevan se oikea kivi. Mutta siitähän ei ole varmuutta. Harmittelimme, ettei niitä eväitä olleet matkassa, olisihan ollut kiva nauttia eväitä historiallisella paikalla Katariinan kivellä.

Aprikoimme, onko Kuninkaan kivi ollut tämä haljennut suuri kivi. Olisiko Kuningas noussut korkealle kivelle jaljokaan lepuuttamaan?

Löytyi tämmöinen runo: 

Hyvä Herra Hertu Carle,
Ruotzin Cullanen Cuningas,
Wahwa Suomen Waldamies,
Isän Maan Iso Isändä.
Suomehen sijt saatuansa,
Papin Luotohon panduansa,
Ruskian Calliohon ruwettuansa,
Linnan alla tulduansa.
Astui sijt Maalle Manderelle,
Istuden Isposten Mäelle,
Hengeänsä wetämähän,
Jalcoiansa lewättämän.

Vai olisiko näistä jompikumpi ollut kuninkaallinen istuin?

Katariinasta liikkuu parikin tulkintaa. Onko hän ollut Ispoisten kartanon Simon Lilliegrenin vaimo 1700-luvulta vai Juhana Herttuan, aviopuoliso prinsessa Katariina Jagellonica. Ja me tietenkin haluamme uskoa sen olevan prinsessa Katariinan. Kivi oli iso ja tasainen. Hieno kolmen tammen vieressä aivan polun laidassa. Katariinan kerrotaan, että hän olisi ratsastusretkillään nauttinut retkieväitään seurueensa kanssa kiven äärellä. Voisiko hienompaa paikkaa luonnossa olla tuohon tarkoitukseen.

Kyllä tällä kivellä on hyvin passannut syödä retkiaterioitaan tammen lehvien suojassa.

Löysimme siis vihdoin kiven ja saimme aivan upean luontokokemuksen. Paikka on yksi hienoimmista luontopoluista missä olemme käyneet. Maiseman monipuolisuus ja vaihtelevuus tekivät lähtemättömän vaikutuksen ja uskon, että käymme tuolla toistenkin. Luontopolun pituus on noin. 2 km, joten sen jaksaa hyvin kävellä. Toki aikaa menee pysähdyksiin, luonnon kauneutta ihaillessa ja kuunnellessa luonnon ääniä.  Takaisin tullessa autolle huomasimme toisen kartan alueesta, mutta lähdimme toisesta suunnasta ja siksi Katariinan kiven löytäminen oli niin vaikeaa.

Katariinanlaakso
Ispoistentie
Turku
N. 6 km keskustasta. Lähelllä on myös soutu- ja melontakeskus

Helppokulkuinen
Ispoisten kartanon alapuolella oli hyvä parkkialue autoille.

Kuvat © 2018 Reiskat ja Reppu.  Kaikki oikeudet pidätetään.

Jätä kommentti