Hei, huudan mää
Ookko siel sää.
Kun en ketään nää.
Ei ollu hää,
siks en ketään nää,
pettymyksest painuu pää.
Lehmiä ja lampaita laitumella, kuulostaa kivalle kevät jutulle.
Krisse oli katsonut, että Kirkkonummella olisi laidunalue lehmineen ja lampaineen. Dåvitsin laidun.
Löysimme perille, P-paikka oli heti tien varressa ja ilmoitustaulu oli paikallaan…. portaat aidan yli laitumelle.
Lintujen sirkutus ja pörriäisten pörinä seuranamme kävelimme laitumella. Ei näkynyt lampaita eikä lehmiä, muuta kuin ilmoitustaulun kuvissa! Mutta näkyi muurahaispesiä, isoja ja monia pesiä melkein vieri vieressä. Siis pieniä eläimiä oli miljoonittain, ettei oikein halunnut jäädä paikoilleen seisomaan.

Paikasta näki, että laiduntamista oli ollut, mutta nyt aitauksen sähkölangat rotkottivat miten sattui luonnossa. Eteemme tuli niin kostea kohta, jota emme lenkkareissa päässeet ylittämään, joten palasimme autolle. Meitä huvitti, kun olisimme päässeet laitumelle ilman portaiden nousuakin aidan yli, kun esteitä ei ollutkaan. Luimme tarkemmin taulua ja hanke oli ollut vuosina 2011-2016, joten eläimiä ilmeisesti ei ole ollut pariin vuoteen laitumella. Mieleen tuli jääkö langat luontoon retkeilijöiden kiusaksi vai kerätäänkö ne pois?

Viime keväänä kävimme Soukan kallioilla ihailemassa merinäköala. Krisseä jäi vaivaamaan vastapäinen ranta. Ja silloin selvisi, että se on Medvastö.
Pettyinä mietimme mihin sitten menemme, kun emme niitä kotieläimiä kohdanneet. Välähti, että Medvastö voisi olla lähellä ja neiti Navi ilmoitti kohteen olevan todella lähellä. Takaisin Hirsalantietä, josta kohta olikin tienviitta Medvastö. Morstjärdintie johdatti meidät sillan yli Medvastön saaren puolelle. Veneitä oli rannoilla ja kaunis ilta-auringon paiste sai meidät melkein pysähtymään rannalle ottamaan kuvia. Jatkoimme kuitenkin matkaa. Saavuimme toiselle kapealle sillalle ja pysähdyimme katsomaan edessä häämöttävää ilmoitustaulua ja olimmekin saapuneet Medvastön luonnonsuojelualueelle.



Sillalla oli kielto, ettei sillalla saa oleskella, mutta sen verran kumosimme kieltoa, että otimme parit kuvat. Sillan kupeesta lähti polku lintutornille… pitkältä tuntuva matka pitkospuita (n. 250 m) pitkin ruovikon läpi. Hyvää tasapainoharjoittelua!


Hymy tuli huulille, kun lintutorni tuli näkyviin, se oli niin pieni. Pieni muihin verrattuna, joihin olemme nousseet. Lintutornista näkyi jopa pari lintua, lokki joka pyydysti kalan ja lensi pois kala suussaan ja joutsen, joka lipui rauhallisestii pyrstösulat korskesti kohollaan. Kala hyppäsi saalista pyydystämään, joita meidänkin ympärillä riittävästi lenteli.

Aurinko kultasi vielä väritöntä ruovikkoa säteillään. Lintujen laulua kuului ruovikossa, mutta mitään emme nähneet, muuta kuin jättisuuren hämähäkin kutomassa verkkoaan.
Mottorivene hiljaa ajeli kohti siltaa ja jännittyinenä seurasimme veneilijän matkaa. Kumartumalla hän esti päänsä osumasta sillan palkkeihin.
Sillalle oli tullut myös kalastajia oleskelukiellosta huolimatta. Joko saaliin toivossa tai muuten nauttimaan kauniista merellisestä maisemasta.

Vasemmalle kääntyi tie Kalvholmitielle, jonka kävimme katsastamassa. Siellä oli myös laidunalueita, mutta emme nähneet laiduntajia. Tie vei vaan asutuksiin, joten käännyimme takaisin sillalle. Siitä lähti toinen tie, Medvastintie, joka vei meidät Kantvikin kautta takaisin kotimatkalle.


Retken korvasi kuitenkin emostaan vieroitettu hirvi, joka oli tiellä seisomassa, kun lähdimme sillalta Medvastin tielle. Se juosta jolkotti auton edessä ja hyppäsi metsään meitä tuijottamaan, kun yritimme kuvata sitä auton ikkunasta.

Ja ne viisi kaurista, joita myös näimme. Yksi säikäytti meidät hyppäämällä auton eteen. Onneksi vauhti oli hiljainen tien mutkaisuuden takia, ja säikähdyksellä selvisimme kaikki kolme. Siis minä, Krisse ja kauris. Ja se jättihämähäkki! Saimme kilometreille vastinetta ja Medvastön reitti oli hieno. Maisemat olivat upeat, sopii oikein hyvin retkeilykohteeksi vaikka koko päiväksi.
Kotimatkalla aurinko teki laskuaan ja me pysähdyimme Muloon sillalle parin valokuvan verran sitä ihastelemaan, tuhannen itikan ympäröimänä.


Dåvitsin laidun
Hirsalantie 928
02420 Kirkkonummi
Helppokulkuinen, P-paikka tien varressa
Medvastö-Stormossenin luonnonsuojelualue
Kirkkonummi
Kuvat © 2018 Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.



