Paavolan tammi, Lohjansaari, Lohja

Matkaa me jatketaan, luokse puun pitkäikäisen,
Se kurkottelee oksiaan, on tehnyt niin jo vuosisatojen.
Seisoo päällä kumpareen, tukevasti juurillaan.
Hallitsee tilaansa oksilla suurillaan.
Mykistyy jo katsoessaan, tätä puuta mahtavaa.
Puuta tulkaa katsomaan, muistakaa vanhusta kunnioittaa

Lohjansaarella oleva vanha Paavolan tammi on tullut suureksi nähtävyydeksi ja sitä on ehdotettu Suomen kauneimmaksi puuksi. Onhan se siellä seisonut satoja vuosia, metsän puiden keskellä, nyt pienellä kumpareella karsittujen puiden ympäröimänä. Olisipa kamera tuon puun sisällä, niin nähtäisiin mitä sen ympärillä on tapahtunut. Talven tuiskut ja kesän helteet. Metsän eläimet ja metsästäjät. Mies- ja naispolvet aikojen takaa. Elämää kaikenlaisissa vaiheissa, nyt turistinähtävyytenä.

Lähdimme katsomaan mitä tammelle kuuluu elokuisena sunnuntaina vuonna 2025. Muutoksena huomasimme tien varteen tulleet hyvät opasteet ja polun varrella olevat viitat johdattamassa kohti tammea. Myös ajan saatossa huonontuneet laudoitukset tammen ympärillä, kertoneeko se tammea kiertäneistä monista askeleista, jotka olivat käyneet katsomassa tätä komeaa, uljasta tammivanhusta.
Olen päivittänyt jutun, poistanut vanhoja kuvia ja lisännyt uusia kuvia tältä viimeiseltä reissultamme. Ensimmäisen kerran käydessämme täällä vuonna 2017, paikka oli rauhallinen, mutta korona-aikana, jolloin kävimme toisen kerran, paikalla kävi kova vilske tammen ympärillä. Nyt saavuttuamme paikalle, yksi auto seisoi parkkipaikalla ja lähtiessämme, yksi porukka tuli polulla vastaan ja toinen auto saapui parkkipaikalle. Hienoa, että vielä tammen viehätysvoima vetää ihmisiä puoleensa, mutta toivoaksemme maltillisessa määrin.

Puu on sama, mutta ympäristössä on tapahtunut muutoksia sen jälkeen. Raivaustöitä, jotka mahdollistavat tammelle paremmat kasvuolosuhteet. Polun parantamista ja pöytä mahdolliseen retkieväiden syömiselle.
Parkkipaikalta johtaa viehättävä polku metsän läpi kohti Paavolan tammea. Kallioiden päällä menee vilkkaiden, ahkerien muurahaisten polku. (Huom! Ei kannata kauaksi aikaa pysähtyä muurahaisten polulle. Krisse pysähtyi ja saimme monta muurahaista autoon). Taianomainen kulku läpi lehtometsän. Luontopolun varrella on tietoa sen varrella olevista kasveista ja eläimistä. Mahdollista on kiertää luontopolku kokonaisuudessaan, joka on pituudeltaan noin kilometri. 

Siellä se tammi seisoi lumoavan kauniina vihreiden puiden antaen kehykset tammen harmonisen kauniiden lehvien viehättävyydelle. Suuria tammia on paljon asutuskeskusten lähistöllä, mutta harvoin näkee metsän keskellä tämmöistä metsän jättiläistä.
Paavolan tammi sai aikaan bloggarin aivoissa oikein runosuonen ryöpyn. Hienoa on sitä katsella, kierrellä ympäri, ihailla sen ryhmyistä runkoa ja sammaleiden peittämiä oksia. Hyväillä sen ikivanhaa runkoa. Toivottaa sille vielä satoja vuosia lisää, ja kertoen sille omia salaisuuksiani, pyytäen lohtua ja toiveita tulevaisuuteen.

Komea on tammi Paavolan
ylväänä seisonut paikoillaan
metsän siimeksessä
ylhäisenä yksinäisyydessä
Nykyään ei tartte olla yksin
Monen ihmisen kanssa sylityksin
On suuri nähtävyys

Tunne täällä luonnon läheisyys

Kiertelimme, kuvasimme ja ihailimme tammea, sen muhkuraista runkoa, valoa, joka siivilöityi kauniisti lehvästön läpi. Upea ja mahtavan kokoinen. Tammea kun kiertelimme, havaitsimme sen olevan sivulta ohuemman, kuin edestäpäin. Puu on aidattu nykyään ja takapuolelle on laitettu pitkospuut, joilta voi kuvailla itseään tai toisiaan tammen runkoa vasten.

Ensimmäisellä kerralla oli lappuun laitettu Paavolan tammen ympärysmitaksi 472 cm. Paljonkohan se kasvaa vuodessa? Ikää tammella arvioidaan olevan 300-400 vuotta, joten kunnioittavan kauan tammi on seisonut paikoillaan.

Kuvassa oleva mies antaa osviittaa puun suuruudesta.

Kuvailimme tammen muhkuraista, uurteista ja elämää nähnyttä pintaa. Mietimme miten lukemattomat sadepisarat ja lumihiutaleet ovat oksia hyväilleet. Miten monet tuulet ja myrskyt ovat oksia ravistelleet. Aurinko kosteuden kuivatellut pois ja linnut oksilla liverrelleet. Tammen oksat ovat pitkiä ja koukeroisia, mutta runko on alhaalta lehdetön.

Maan päällä näkyvät juuret ovat valtavat.
Tammi sivusta.

Kuvat puhukoot puolestaan tästä upeasta luonnon ihmeestä. Annettakoon tammelle rauha, vuosia lisää ja kantakoon se ylpeänä Suomen kauneimman puun titteliä. 

Paavolan tammi
Pietiläntie 23
08800 Lohja

P-paikka on koulun pihassa, tuossa olevassa osoitteessa

Polku kulkee kallion päällä, juurakoiden päällä ja pitkospuita pitkin.

Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.

Yksi kommentti artikkeliin ”Paavolan tammi, Lohjansaari, Lohja

  1. Päivitysilmoitus: Uusihontin käräjäkivet Lohja – Reiskat ja Reppu

Jätä kommentti