Syksyn tuntua ilmassa,
kesän lämpöä ilmassa.
Kallio kutsuu,
koski kutsuu.
Päivä kaunis,
Luonto kaunis.
Kyllä meidän kelpaa.

Koittihan se päivä vihdoin, jolloin Krissen kanssa päästiin kalliolle kiipeilemään. Ihana loppukesän aurinkoinen päivä vei meidät Saloon. Arvoimme minne menemme, koska kohteita Salossa on vielä runsaasti käymättä, kiipeiltäviä kalliota ja katseltavia luolia.
Piihovissa teimme päätöksen lähteä Katinkalliolle, joka sijaitsi lähellä Salon keskustaa. Kiskontietä pari kilometriä, niin tie kääntyi Hermanninkadulle oikealle ja siellä vähän harhailimme, kunnes Metsärannakadulle käännyimme ja sieltä löysimme autolle paikan.

Metsäinen polku johdatti meidät kohti kalliota. Polku oli alkumatkasta ihan kiva, mutta sitten alkoi nousu. Todella jyrkkä rinne pisti puuskuttamaan, reidet huutamaan hallelujaata ja välillä piti pysähtyä tasaamaan hengitystä.
Luulimme päässeemme jo kallion laelle, mutta korkein kohta häämöttikin meidän oikealla puolella.
Näimme alapuolella luolamaisen lipan ja vasemmalla puolella isoja siirtolohkareita, jotka näyttivät, että ne ovat voineet suojaa antaa entisajan ihmisille.

Korkeimmalle kohdalle päästyämme, tuli kyllä riemunkiljahdus, kun maisemat olivat hienot ja niin voittajaolo, kun saavutimme kesän ensimmäisen ”vuoren” valloituksen. Kallion laelta näkyi Salon keskustaan ja toiseen suuntaa metsäisiä mäkiä, laskeutuen peltojen juurelle.

Kalliolla oli viitteitä ihmisten tekemistä jäljistä, jo kivikaudelta alkaen, mutta myös myöhemmältä ajalta. Kiinnikkeitä kalliolla, liekö mittaustorni, näköalatorni vai liekö sodan aikaisia tähystystornin kiinnikkeitä.

Laen vieressä oli myös hautaröykkiö. Katinkallion juurelta on löydetty kivikautinen asuinpaikka. Alue on Aarninsuota ja se on ollut aikojen saatossa kapean merenlahden pohjukassa.

Pois lähtiessämme kävimme katsastamassa ”lippaluolan” ja samoin isot siirtolohkareet. Lippojen alla on ollut hyvä tulta pitää ja olla sateen suojassa.

Lähtiessämme löysimme helpoimman polun, joka oli kuljettavissa. Eikä aivan niin jyrkkä kuin tullessa ylös. Kummankin päässä oli risteillyt ajatus, ettei tarvitsisi pyllymäkeä laskea, sen verran jyrkkä nousu oli. Polkuja risteili sinne ja tänne, mutta mr.googlen avulla ja onnella saavuimme koulun luokse.

Karjaskylän koulun edessä oli tien pätkä, mihin auton olisi voinut myös jättää. Täältäkin olisi päässyt Katinkalliolle, mutta meille oli helpompi osua paikalle sitä jyrkempää reittiä.

Päivä oli niin kivan oloinen, että ajattelimme nauttia iltapäiväkahvit Latokartanonkoskella. Olimme viimeeksi käyneet siellä toissa keväänä kovien kuohujen aikaan. Vesi oli vähissä, mutta koski kuitenkin kohisi.

Saimme nauttia luonnon rauhasta Krissen kanssa melkein kahdestaan, muutamaa ohikulkijaa lukuunottamatta. Pääsimme kiertämään myös joen toisen puolen kautta, kun viimeksi käydessämme polut olivat jäässä. Se tarjosi kivan maiseman, kun näki joen ylhäältä päin katsottuna.

Luonnon kasvit eri väreissä ja valoissa ovat niin kauniita. Me nostamme välillä katsemme ylös ja alas. Ihailemme luontokohteiden myötä myös kasveja, kukkia ja puita.

Kaunista on luonto auringonsäteiden valaistessa maisemaa. Alkavan syksyn tulon huomaa kuihtuneista kukista ja hiljaisesta metsästä, lintujen laulujen laantuessa.  Sienien noustessa pikkuhiljaa saatuaan sadetta niskaansa. Paitsi emme näe niitä syötäviä sieniä, vaan kauniin punaisia kärpässieniä.
Olipa hyvän mielen retki. Onneksi vielä saimme nauttia kesäisestä lämmöstä.

Katinkallio
Metsärannankuja
24130 Aarnionperä
Salo

Vaikeakulkuinen
P-paikka, kujan päässä toiseksi viimeisen taloa vastapäätä oli autonmentävä aukko. Koulun luona tielle voi jättää myös auton.

Latokartanonkoski
Hästöntie 910, kasvihuoneiden jälkeen viitta (himmeä) Latokartanonkoski

P-paikka on tilava
Helppokulkuinen
Kuvat@2019. Reppu ja Reiskat. Kaikki oikeudet pidätetään.