Katuja kävellen,
rakennuksia ihaillen.
saavumme saareen,
meren ääreen.
Tutkimusmatkamme kohdistui tällä kertaa Tervasaareen, joka sijaitsee Kruunuhaan edustalla Helsingissä. Jätimme auton Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan eteen Pitkänsillan kupeeseen, josta kävelimme Kruunuhaan katuja seuraillen, katse yläviistossa vanhoja hienoja kerrostaloja ihaillen ja kuvaillen.


Siltavuorenrannalta nousimme pienelle kadulle, Oikokadulle, katu oli niin pieni, että portaat johdattivat meidät ylöspäin Kristianinkadun kulmaan. Kadun varrella tuolla ylhäällä on Helsingin yliopiston psykologian laitos.
Kaunis oli näkymä Oikokadun yläpäähän auringon valaistessa rakennukset säteillään. Käännyimme Krissen kanssa Kristianinkadulle tarkoituksenamme käydä katsomassa Ruiskumestarintaloa, mutta suureksi harmiksemme se oli juuri silloin suljettu jo puolilta päivin.
Kulmakadulta löytyi talo kulmasta, katu oli aika pimeä, aurinko ei vain mahtunut sädettämään katua talojen välistä. Talot olivat kauniita ilman auringon säteiden valaistusta, koska nehän sädehtivät jo omilla olomuodoillaan.

Näistä taloista kelpaa katsella merelle.

Lopulta Liisankatua pitkin saavuimme päämääräämme Tervasaareen. Kylmä tuuli saatteli meidät sinne. Samoin kävelijät, juoksijat ja koirien ulkoiluttajat. Aurinkoinen ilma oli saanut viileästä tuulesta huolimatta ihmiset ulkoilemaan ja nauttimaan ulkoilmasta.

Tervasaari on saanut nimensä tervan vientiä harjoittaneiden kauppaiaiden varastopaikasta. Nimi Tervasaari vakiintui 1800-luvun loppupuolella, ennen sitä se tunnettiin Tiäruholmen, joka näkyy 1640-luvun kartoissa.


Saarella olevan aitan, ainoa säilynyt rakennus, on rakennuttanut lautatavarakauppias Petter Heidenstrauch 1805, jolle saari vuokrattiin vuonna 1804 lautavarastoksi. Paloturvallisuuden vuoksi aitat sijaitsivat saarella.



Tervasaarenkannas rakennettin 1936 yhdistämään Tervasaari Pohjoisrantaan. Sen jälkeen kaupunki rakensi aidan saaren ympärille ja alkoi pitää saarta varastoalueena. Vuonna 1970 saari aukaistiin kokonaan kaupunkilaisille ja saarta laajennettiin tuomalla täytemaata. Vuodesta 1967 on terva-aitassa ollut ravintolatoimintaa.

1990-luvun suuren kunnostuksen jälkeen saari on ollut yksi Helsingin puistoista. Siellä on koirapuisto, koirien uimapaikka, mattojenpesupaikka, lasten leikkipaikka sekä tapahtumalava nousevine katsomoineen. Tervasaarenkannaksella toimii venesatama.



Tervasaari
Pohjoisrannan ja Liisankadun kulmauksen toisella puolella
Helsinki
Helppokulkuinen
Maksullisia pysäköintipaikkoja löytyy
Läheltä löytyy lisää kivaa eli
Siltasaaren sillat ja Kaisaniemen puutarha 25.11.2018
Kuvat©2019. Reppu ja Reiskat. Kaikki oikeudet pidätetään.




