Luontopolku uus
hiljaisuus,
lunta tulvillaan
metsäinen maa

Lumisade loppui, joten päästimme liikkeelle.  Aurinko antoi kultaista hehkumaa pääkaupunki seudulle lumisateen jälkeen. Arvoimme lähdetäänkö itään vain länteen ja itä voitti. Tiet olivat liukkaita isoja teitä myöten. Ajaessamme kohti Porvoota, taivas tummeni ja jopa muutaman lumihiutaleen heitti tummista pilvistä. Vähän harmitti, mutta jatkoimme matkaa.
Porvoossa emme olleet käyneet Sikosaaressa. Porvoonjoen viereistä katua pitkin ajelimme kohti Sikosaarta. Saareen johtaa ruokojen reunustama pengertie. Veneilijöitä varten on tiellä kolme siltaa. Löysimme parkkipaikan tien varrelta, jossa oli muutama muukin auto. Päätimme lähteä jaloittelemaan ja katselemaan mitä saaresta löytyy. Ensimmäisenä löytyi yllättäen pysäköintiautomaatti. Sitten tuli hyvää joulua toivotus varustettuna varoituskyltillä lentävistä poroista.. 

Tämä oli lahjoitusautomaatti, jolla voi Easy Parkin kautta lahjoittaa Porvoo kaupungille rahaa, jolla tuetaan Sikosaaren luontoa.

Nähtiin kyltti luontopolusta, joka näytti olevan lumen vallassa. Seuraaaksi näimme polun johtavan metsään ja kaatunut viitta jonnekin.
Lähdimme kulkemaan tallattua polkua vailla päämäärää, mutta oletimme sen olevan luontopolun, ainakin se metsään meni. Hiljaista, tuuletonta, ainostaan housuista aiheutunut kahina. Välillä piti pysähtyä kuuntelemaan ja hengittämään pikkupakkasen raikastamaa ilmaa. Polun varrella oli infoa metsän eläimistä, maaperistä, maalajeista jne.

Polkua oli helppo seurata puihin merkattujen punaisten merkkien avulla, vaikka yhdessä kohdassa meinasi tulla tenkkapoo, vaikka google-kartasta seurattiin, missä menimme. Meillä ei ollut siis mitään tietoa luontopolun pituudesta. (Polun pituus selvisi myöhemmin n.1,5 km pituiseksi). Polku haarautui ja valitsimme vasemman haaran ja siellä punainen merkki olikin. Nousu kohti kalliota sai hengen pihisemään, posket punoittamaan ja hien virtaamaan. Polku muutti muotoaan ja kapeni kovasti. Ei sentään tarvinnut kahlata umpihangesssa. Olimme kiertäneet kallion päälle, alapuolella oli se muinaisranta.  

Vuonna 1546 ja 1602 Ruotsin kuningas antoi kaski-, metsä- ja laidunmaita Porvoon kaupungille Sikosaaresta. Saarella on myös toiminut 1700-luvulla kolme tiilenpolttouunia. Sinne sijoitettiin luotsiasema 1802 ja telakka 1850-luvulla. 1870- luvulla saarelle jo huviloita ja saaresta alkoi tulla kaupunkilaisten retkeilyalue. Saaressa oli 1900-luvun alussa rapakivilouhos, jossa louhittiin katukiviä. Saareen pääsyä helpotti vuonna 1953 rakennettu pengertie. Vesi- ja ruovikkoalueet ovat rauhoitettu 1945 ja saaren eteläpään metsä 1990. 1980-luvulla rakennettiin lintutorni ja luontopolku.

Saarelta löytyy rapakiveä, jonka erottaa punertavasta väristä sekä pyöreiden maasälpäkiteiden ja -kehien perusteella. Alue kuuluu Kaakkois-Suomen rapakivialueeseen.

Lopulta maali häämötti edessämme ja olimme tulleet siihen kohtaan, missä oli luontopolun merkki. Saavuimme takaisin tielle ja kohti autoa. Aivan ennen autoamme, näimme viitan johtavan lintutornille. Kyllä meillä oli varmaan silmissä sumua vai liekö niin ilmassa, ettemme huomanneet tätä viittaa, samoin kuin emme nähneet luontopolkuakaan. Ihmeellistä välillä. Jätimme menemättä lintutornille, mutta keväinen retki tänne saarelle houkuttaa.

Kerran talvessa täytyy isänmaata kiittää polvillaan, kun bloggaja liukastui ja kaatui polvilleen. Ylös vaan ja eteenpäin. Kahvit ja eväät autossa maistui hyvälle luontokokemuksen jälkeen. Lähdimme kotimatkalle ja kohti auringonlaskua. Siis oikeasti menimme kohti aurinkoa. Jälkeen päin saimme tietää, että aurinko oli paistanut koko sen ajan, minkä olimme Porvoossa. Auringonlaskun matkaajat ajoivat kohti kaunista katseltavaa. Viis siitä, että sukkuloimme harmaassa Sikosaaressa, olimme kuitenkin taas yhtä kokemusta rikkaampia.

Sikosaaren luontopolku
Sikosaarenpolku
06100 Porvoo

Kohtuukulkuinen

P-paikka tien varressa

Kuvat©2021. Reppu ja Reiskat. Kaikki oikeudet pidätetään.