Mustion linnan mahtavat patsaat

Patsaat puistossa
polulla rannassa
erikoisen näköiset
hieman rähjäiset

Kertoo ajasta menneestä
ajasta tyylikkyydestä
Ajan arvokkaasta suunnittelusta
kartanoiden upeista puutarhoista.

Mustion linnan puistossa on mielenkiintoisia ja hienoja patsaita pääsääntöisesti rannalla, patsaspolulla. Linnan alueesta löytyy kirjoittamani blogi, linkki sinne löytyy artikkelin alareunasta. Jaoin patsaat eri artikkeliin, ettei kirjoituksesta tulee liian pitkä. Joten olkaa hyvät ja ihailkaa aikalaisten kuvanveistäjien taidonnäytteitä, sillä ne ovat kerrassaan upeita. Päälleensä ne ovat saaneet ajanpatinaa, joka antaa niille rouheisen, makean vivahteen.

Keltaisen kartanon edessä olevassa patsaassa koreilee metsästyksen jumala Diana koirineen.
Faunin on hyvä nukkua siinä puun oksaan nojaten.
Krokotiilia ei pelätä saa,
maalla se luikertaa.
Ajan saatossa on pudonnut pää,
ei tiedä miltä näyttää tää.
Ei tartte arvuutella,
nimet patsailla on jalustoilla.
Patsas Tyttö raamatullinen
on vähän ujonlainen.
Kevättä tämä esittää,
hedelmiä sylissä, onko nää.
Vuosi 1895.
Rähjääntynyt Syksy on,
luonto ollut armoton.
Patsas vuosi 1893.
Vuonna 1870 Turhamaisuus,
onko vaate vai kampaus uus.

Tyttö Kalastava,
verkkoja heittävä.
Vuosi 1890.

Epäröivä Venus
mistä mielen apeus
Venus Kallipygos,
Venus kaunis takamus, hmmm..
Mikä ois nimi tällä
kilpikonnalla viehättävällä,
Herra Häveliäisyys,
itse täydellisyys.

Mustion linnan alueesta lisää linkistä:
Muistojen muikea Mustion Linna, Raasepori

Mustion linnan puisto
Hållnäsintie 89
10360 Mustio

Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.

Yksi kommentti artikkeliin ”Mustion linnan mahtavat patsaat

  1. Päivitysilmoitus: Muistojen muikea Mustion Linna, Raasepori – Reiskat ja Reppu

Jätä kommentti