Helsinki-Malmi lentokenttä

Kuuluu ääni, hyrähtää,
Lentokone ilmaan jyrähtää,
Valkoiset siivet, pyörivä potkuri,
Renkaat ja ohjaamon kaari.
Kohta on lennot loppu,
siksi tuli kentälle hoppu
.
Alkusanat: Julkaisen blogin kaksi vuotta käytimme jälkeen. Se on roikkunut luonnoksissa vain loppusanoja vaille. Tänä päivänä kenttä on suljettu, ei kuulu, ei näy enää lentokoneiden liitoa. Helsingin kaupunki sulki kiitotien 14.3.2021. Vielä kuitenkin kiistellään kentän käytöstä, joten lopullista päätöstä tästä kentän kohtalosta ei vielä ole. 

Sunnuntai siivitti matkamme kohti Helsinki-Malmi lentoasemaa, joka on ollut kiisteltynä kohteena jo pitkään. Kenttä on rakennettu 1936 ja toimi vuoteen 1952 päälentoasemana, paitsi vuosina 1944-1946 se oli valvontakomission hallussa. Silloin päälentoasemana toimi Hyvinkään lentokenttä. Alunperinkin kenttä rakennettiin kansainväliseksi lentokentäksi.

Kone nousussa.

Alueen rakentaminen koitui vaikeaksi maaston vetisyyden vuoksi. Sodan jälkeen koneet suurenivat, tulivat painavimmiksi ja lentoliikenne kasvoi, joka aiheutti kentälle suuremmat rasitukset syvän savikon ja suomaaston takia. Tilanne helpottui, kun nykyinen lentoasema Helsinki-Vantaalle valmistui, jonne lentoliikenne asteittain siirtyi.

Keväisiä puun kasvustoja.
Lennokki Ilmailulaitoiksen pihalla.

Viime aikoina alue on ollut kiistanalainen. Milloin on annettu häätökäskyjä, milloin ne peruttu. On tutkittu maastoa ja mietitty rakentamista vaativaan maastoon, sekä lentokenttäalueen maapohjan maa-aineen laatua. Alue halutaan ottaa asuinrakennusten käyttöön. Rakentamista vaikeuttaa alueen suomaasto.

Hyppytorni/harjoitustormi. Emme kyllä tiedä miten tästä on hypätty. Mietimme liittyykö laskuvarjohyppyihin?

Lentokenttäalueella eksyimme aitojen sisällä, vastaan tuli tenniskenttä, taloja ja loputon aita, josta ei löytynyt ulospääsyä. Aikamme kierreltyämme löysimme ulospääsyn ja pääsimme jatkamaan lenkkiä lentokentän ympäri. Ulospääsypaikkamme oli sisäänkäyntiportti.

Lentokentän voi kiertää kävellen, lenkki on noin 5,5 km. Mekin päätimme lähteä sunnuntaikävelylle kentän ympäri ja katselemaan, josko näkisimme lentokoneita. Auton saimme pysäköityä lähelle Fallkullanin kotieläintilaa ja lenkkipolku alkoi siitä vierestä. Alueella oli vielä muutamia asuinrakennuksia. Lentokentällä toimii erilaisia koulutus- ja ilmailukerhoja.

Polku kiersi osittain kentän aidan viertä, välillä jouduimme siirtymään kauemmaksi aidasta. Pieni polku kutsui meidät poikkeamaan metsäsaarakkeella. Sieltä löytyi vihjeitä, että siinä oli joskus sijainnut talo. Omenapuita, marjapensaita, tuo rengas ja jäljelle jäänyt lapion terä. Luonto ottaa omansa ja vähitellen jäljet peittyvät kasvustojen alle.

Hentoa kevään vihreyttä.

Tälle kentän ympärillä olevalle reitille mahtui myös myös sodan aikaista historiaa, kaksi tykkiasemaa, konekiväärin paikka ja teltan kuoppa, jossa sodan aikana 1942 sotilaat palelivat (HS. 1.11.2020). Paikka sijaitsee lentoaseman ja Tattarisuon välillä ulkoilureitin vieressä. 

Yleisen käymälän kylttiä ei näkynyt, mutta paikka oli toiminut vessana papereiden runsaudesta päätellen.
Historian viereesä oli nykyaikaa, piknik-paikka ja näköala kentälle.
Ja sieltä näkyi koneiden liikehdintää.

Meteliä, jos syntyi koneista, sitä syntyi häiritsevästi myös kävelyreitin varrella kuuluvasta Karting-radasta. Muuten lentokentän ympärikävelykierros oli erittäin mielenkiintoinen. 

Helsinki-Malmin lentokenttä
00700 Helsinki

Kuvat ©2019. Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.

Jätä kommentti