Faktaa ja fiktioita
suuria siirtolohkareita
Jättiläisiä ja tonttuja
kaikenlaisia juttuja
Lohkareet ovat komeita
tarinat mielenkiintoisia
Aluella kulkiessa
tontun voi nähdä kivenkolossa.

Loppulomaviikon vaellusta. Suunnitelmissa oli Salon Viitankruunulla käynti, mutta miten sattuikaan matkan varrelle Hermolanvaha. Se sijaitsee Suomusjärven Aneriojärven tien toisella puolella. Auto jätettiin luontopolun parkkipaikalle ja infotaulusta varmistimme reitin siirtolohkareelle.
Hermolanvaha on Etelä-Suomen suurimpia siirtolohkareita ja Suomen toiseksi suurin rajakivi. Nimen perässä oleva sana vaha tarkoittaa lounaismurteessa isoa kiveä tai rajakiveä. Hermolanvaha onkin toiminut rajakivenä entisen Suomusjärven ja Kiikalan kuntien rajalla Salossa. 

Kiva tuulen henki hönkäili kulkijoiden niskaan. Ei tuntunut yhtään pahalta. Helteiden jälkeen tuuli tuntui suorastaan nautinnolliselta ja virkistävältä. Vaikka mustia pilviä kulki taivaanrannassa, sadetta ne eivät antaneet.

Metsäsaareke peltojen keskellä kätkee sisäänsä siirtolohkareen, joka kuitenkin pilkistää puiden oksien yläpuolella 10 m korkeudessaan. Siirtolohkareen voi nähdä vanhalle Turuntielle Aneriojärven lintutornin parkkipaikan kohdalla.

Tarinan mukaan jättiläiseukolla oli ollut iso kivilohkare esiliinassaan. Esiliina ratkesi ja lohkare putosi nykyiselle paikalleen. Toisen tarinan mukaan Laperlassa oli aikoinaan piileskellyt roisto, joka oli lähtenyt juoksemaan karkuun ja jonka päälle jättiläinen oli viskannut ison kiven. Hermolanvahan on myös kerrotty olleen tonttujen asuinpaikka ja lapsia oli varoitettu olemaan kiltisti, kun tontut asuvat siellä ja tarkkailevat lapsia.
Myös siellä on kerrottu asustaneen Pirun. Yöllä kulkiessaan kiven läheisyydessä Piru sekoittaa kulkijan pään, ettei hän pääse kiven luota pois, vaan kiertää kiveä ympäri koko yön.
Yksi tarina myös kertoo, että YltäkylänKriipin isäntä ajoit kivellä erään pitkän keskiyön kilpaa paholaisen kanssa. Kylässä kuultiin isännän ääni, joka huusi yhtämittaa ”HOOO”! Aamulla hän pääsi kotiin ja kertoi paholaisen olevan niin suuri, että pää oli suuri kuin lato ja silmät kuin porsliinilautaset.
Monta harhailusta uupunutta matkamiestä on kiveltä löytynyt kuolleena.

Sinne siis suunnistimme tonttujen valtakuntaan, kivempi ajatella niin kuin paholaisen valtakuntaan. Parkkipaikalta on jonkun matkaa käveltävä kevyenliikenteenväylää Saloa kohti ja käännytään heti seuraavasta tienhaarasta oikealle kohti peltoa. Peltotietä askelletaan kunnes lato tulee vasemmalla vastaan ja siitä vielä hetki eteenpäin. Tulee oja ja ojan yli on tehty lautasilta. Pellon reunalla ei ollut näkyvää polkua, mutta varovasti kuljimme viljapellonreunaa laulaen; Käyn ahon laitaa, minä ilman paitaa… Paidat ja housut olivat kuitenkin päällä. Hiivatin piikkiset pelto-ohdakkeet pistelivat housujen läpi jalkoja.

Vehnää ja kauraa kasvoi viljelyksillä ja varovasti sipsuttaen kävelimme, ettemme talloisi viljelyksiä. Ojan toisella puolella lähellä Hermolanvahaa olikin viljanpuinti käynnissä. Ei mitenkään tullut semmoinen olo, että kyseessä olisi erittäin kiinnostava nähtävyys, kun just ja just näimme, että joku muu oli kulkenut ennen meitä lohkareella. Ei ollut tunkua kohteelle.

Siirtolohkare oli vaikuttavan näköinen, mutta ympärillä olevat keskenkasvuiset puut peittivät lohkaretta pellolta katsottaessa. Pääsimme kuitenkin kiertämään lohkareen ja komea se oli jyrkkine seinämineen. Mustat pilvet pyörivät ympärillä, mutta ei satanut. Sopiva ilma reissulle.

Kiersimme lohkareen ympäriinsä. Melko jyrkkäreunainen se oli, joten emme edes yrittäneet kiivetä sen laelle, vaikka jostain kohtaa sinne olisi päässyt.

Ajatella, aikoinaan aikojen alusta, täällä on sijainnut merenlahti, jossa kivi on sijainnut. Se on ollut vesillä kulkijoiden maamerkki. Suomusjärvellä on ollut asutusta pitkään. Tutkimuksissä kiveltä noin 100 metriä etelään päin on löydetty kiviesineitä ja merkkejä asuinpaikoista.
Esinelöydöt kuuluvat meseoliittisen kauden merenrannikkoon. Eli alue alkaa Laatokan seuduilta ja seuraa Etelä-Suomen muinaisia rannikoita länteen ja sitten pohjoiseen Perämerelle saakka. (Wikipedia)

Hermolavaha oli kiva ja erilainen käyntikohde maalaismaisemassa. Saimme liikkua kuin Suomi-filmissä viljapeltojen keskellä. Viljapuimurin kun olisi vaihtanut hevospeleihin, tunnelma olisi ollut täydellinen.
Kun meillä meni kauemmin kuin ajattelimme Hermolanvahalla, niin jätimme Salon käynnin toiseen kertaan. Ajelimme Muurlan kirkolle. Vielä on pari Varsinais-Suomen kirkkoa ja kylää näkemättä ja tämä niistä yksi. Viehättävä mäkinen maasto johdatti kirkolle, joka olikin aivan kylätien varrella. Keltainen kirkko on rakennettu 1836 ja seisoo ylväänä pieni risti katollaan kivimuurin ympäröimänä. 

Näin saatiin vähän lomailua viikkoon ja Hermolanvaha nähtyä. Nämä ovat oikein oivia kohteita näin korona-aikaan. Rauhassa saa katsella ja kulkea. Ei tarvitse pelätä väentungosta. 

Hermolanvaha
Vanha Salo-Helsinkitien varrella
Suomusjärvi 

P-paikka ja opaste lintutornin pysäköintipaikka

Kulku suhteellisen helppo

Muurlan kirkko
Muurlantie 347
25130 Salo

Lähellä Hermolanvahaa:

Anerio-järven lintutorni ja luontopolku.

Kuvat ©2021. Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.