Uniikki Untamala, Laitilassa


Sukellus Untamalaan
historian palaan.
Viehättävä kylätie
ajalta miltä lie
Kulkijan johdattaa
menneeseen aikaan

Untamalan uniikkinen, vanha kylä on raittikylä, joka syntyi harjulle, vesiväylän varrella. Oletetaan, että Untamala on saanut nimensä germaanisesta miehen nimestä, esim. Kalevalassa on Untamo ja kansaperinteessä Untamoinen. Untamalan historia ulottuu jopa kahdentuhannen vuoden taakse. Untamalasta on Laitilan keskustaan 5 km pohjoiseen päin.

Valtatie 8 kulkee Untamalan läpi, mutta mielenkiintoisin ja kaunein näkymä avautuu poiketessa kasitieltä Untamontielle. Siellä aukeaa viehättävä kylätie, jota reunustaa vanhat rakennukset ja punainen kaunis puukirkko harjun päällä. Kylällä on talonpoikaismuseo, kulttuuripolku ja kesäkahvila. Vakituisia asukkaita kylässä on noin 380 ja lisänsä tuo kesäasukkaat.  

Kirkko keskellä kylää, jos ei aivan keskellä, niin ainakin näkyvällä paikalla, kiviaidan ympäröimänä, Pyhän Pietarin kirkko joka on peräisin vuodelta 1785. Kirkko uusittiin 1870. Kellotorni ja sakaristo rakennettiin vuonna 1924. Paikalla oli sijainnut aiemmin kirkko, joka oli palanut vuonna 1782, joka on muistuttanut saarnatupaa tai saarnahuonetta. Tällä samaisella paikalla oletetaan olleen jonkinlainen rakennus keskiajalta lähtien.

Jykevä on kellotorni. Onkohan yhtä jykevä kirkon kellon kaiku.
Kalevanpojan viikatteentikku.

Mielenkiintoisin täällä Untamalassa on Kalevanpojan viikatteentikku. Se sijaitsee kirkkomaalla, huomaamatta sitä ei voi olla, kun se kohoaa ylväänä maasta parin metrin korkuisena nelisärmäisenä, ylöspäin kapeneva kohti taivaan sineä. Kivi on Suomen vanhimpia hautamuistomerkkejä, Sen arvioidaan olevan 1100-luvun lopulta tai 1200-luvun alusta. Monet tuiskut ja tuulet siinä se on seisonut. 

Toinenkin hautamerkki oli kirkkomaalla.
Syksyn punaiset hehkuvat marjat.

Opasteen mukaan lähdimme etsimään kuppikiveä. Kuljimme ja kävelimme, mutta näimme vain lampaita. Yritimme niitä jututtaa, että olisivat meille tietä näyttäneet kuppikivelle, mutta eivät ne niin tehneet. Joten meiltä jäi kuppikivi löytämättä. Ei meitä harmittanut, kun saimme ihailla tätä kaunista kylää. 

Untamala, raittikylä
23800 Laitila

P-paikka on kirkon luona

Nähtävyydet lähellä: Laitilan keskiaikainen kivikirkko, Linnavuoria, Kirkkelinna, Hautvuori, Seppälä jne. Laitilan alue on oikea aarrearkku menneisyyteen.

Kuvat ©2021. Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.

Jätä kommentti