Metsä herää horroksestaan
Linnut täyttävät sen sirkutuksellaan
Luonto herää eloon
Tikka hakkaa keloon
Mekin saamme voimaa
Puita kun halaa

Krisse oli tutkaillut Espoon seudun luontopolkuja, jokia, koskia jne. Katsellut YouTubesta videoilta jokien reittejä, miten niiden vartta pääsisi kulkemaan. Löytyi Glims-joen luontopolku, sopivan pituinen työpäivän päätteeksi käydä kulkemassa. Pituudeltaan n.2,3 km arvioitu aika 1,5-2 tuntia. Hmmm, siinä vähän pisti mietteliääksi miten niin kauan aikaa menee reitillä.

Veimme auton Träskändan kartanon parkkialueelle. Aurinko pilvien takaa pilkisti, mutta ei paahtanut keväistä iltaa, vaan piti ilman miellyttävän lämpöisenä. Isä pienine poikineen oli myös tullut ulkoilemaan kartanon puistoon ja kauhulla katselimme pojan menoa potkupyörällä. Vauhti oli hyytävän kova ja kerkesin just sanoa, että hirvittää katsoa, miten tuossa käy, kun lapsen itku jo täytti ilman. Isän lohdutus sai pienen miehen kyyneleet kuivumaan ja matka jatkui samaa tahtia meidän edellä.
Ylitimme sillan ja polku lähti Glims-joen vartta pitkin kohti metsää. Lumien sulamiset olivat saaneet polun mutaiseksi, mutta pääsimme suht hyvin kulkemaan polkua kierrellen pahimmat paikat puita halaillen ja oksista kiinni pitäen. Metsä on saanut olla luonnonmukaisessa tilassa ja puita on kaatunut sinne tänne. Pahimmat kaatuneet puut oli kuitenkin käyty katkomassa kävelijöiden tieltä.

Juoksija ohitti meidät juosten lällyn läpi kengät rapaa roiskuttaen. Meitä nauratti meidän hidas eteneminen lällykohtia kiertäen, kun mies mennä viuhatti vauhdilla ohi. Polku haarautui aivan joen rantaan ja toinen haara näytti hyvin kuivalle, joten valitsimme kuivan osuuden. Mutta kuiva osuus johdatti meidät harhaan. Polku ei ollut meidän mielestä oikein hyvin opastettu, vaikka numeropylväitä oli siellä täällä kertoen meille missä kohti olemme.Mäen päällä haahuillessamme somenainen kännyköineen ohitti meidät ja laskeutui kohti jokea, ja seurasimme häntä. Saavuimme oikealle polulle ja pääsimme jatkamaan matkaa. Edessämme avautui tulvametsän alue! Nimensä veroinen, onneksi ei veden peittämä, mutta upottavan mutainen, lällyinen. Krisse katseli ja kehotti meitä kääntymään takaisin. Tovin mietittyämme, ylitimme alueen ja pääsimme vähän kuivemmalle alueelle. Silloin silmissä vilahti jotain vasemmalla puolella. Kaksi valkohäntäpeuraa juoksi metsän reunasta meitä pakoon. Silloin kun tarvitsi kameraa, se on saavuttamattomista. Harmi! 

Asutuksesta oli jäänyt jälkiä, kellari ja rakennuksen rauniota polun reunamalla.

Krisse toivoi, kun polku olisi kivaa neulasten peittämää, kuivaa kävellä. Toiveet voivat toteutua yllättävänkin nopeasti, kun seuraavalle etapille saavuimme. Ihana kuusimetsä, kartalla Jäniksenmetsä, toiveiden täyttymys. Kuivaa kulkea havunneulasten päällä.

Kävelimme metsän läpi ja saavuimme pellolle. Edessämme pellon toisella puolella oli taloja ja tie. Olimme taas hukassa. Metsän yhdestä kohdasta näimme polun johtavan myös pellolle, mutta huomasimme sen olevan niin rapaisen näköinen, että ohitimme sen. Otimme mr googlen avuksi ja se opasti meidät pellon reunalle pitkin sille rapapolulle. Onhan se kivaa kävellä upottavalla pellolla lenkkareissa, mutta toisaalta kengät olivat jo valmiiksi rapaiset. Missä on Kumpparit!

Peltoreunapolku oli Jokikäytävä ja ylitimme pienen ojan lankuista tehdyn sillan yli. Saavuimme Ingaksen sillalle, jossa vesi virtasi voimakkaasti sillan alla, jopa koskimaisia muotoja saavuttaen.

Ingaksen metsä oli seuraava, josta saatoimme ihailla kukkulalta veden virtausta alaspäin ja kosken kohinaa. Joki oli tässä kohtaa leveimmillään, muodostaen pienen saaren. Alhaalla joen toisella puolella oli asutusta ja joen reunalle oli tuotu pöytäryhmä. Hienoa siinä on istuskella ja nauttia veden tuomasta rauhasta.

Joki jatkui koskimaisena saapuessamme Jorvinkosken sillalle. Hetken piti miettiä, kun taustalla näkyi keltasinisenä hehkuva mainos metsikön takaa, Ramirent. Se oli Jorvin sairaala, joka oli osittain huputettuna työmaana. Sillan toiselta puolelta olisi jatkunut polku vielä eteenpäin. 

Vesi oli vallannut tienoon, että emme jatkaneet polkua eteenpäin, vaan nousimme kuivaa osuutta Turuntielle. Oikealle jäi reitin kohta nro 11, Jorvin lehtoniitty ja vasemmalle silta. Kävelytietä jatkoimme Bembölen koulun kohdalle ja siitä kävimme Glimsin kivisillalla. Bembölen koulu sijaitsee mäellä Kuninkaantie ja Turuntien risteyksessä. Koulua ei voi olla huomaamatta tienvarressa. Koulu on rakennettu 1923. Se on ensimmäinen Espoon tiilirakenteinen koulu ja edelleen sen alkuperäisessä käytössä oleva. Kirjoittajan huomautus vuonna 2023, koulu on lakkautettu kesäkuussa 2022.

Bembölen kivisillan yli on kulkenut tie Helsingin ja Espoon välillä. Bembölen kahvitupa on toiminut kestikievarina ja Kuninkaantie on kulkenut sieltä tämän sillan ja Glimsin talomuseon kautta.

Reitti olisi jatkunut Glimsin talomuseolle, mutta lähdimme paluumatkalle Vanhaa Kuninkaantietä pitkin kävellen takaisin autolle ja Träskandan kartanolle. Tiessä näkyy viitteitä vanhasta ajasta, mutkaisuus ja vanhat puut.
Mielikuvitus sai vallan ja olimme kuulevinamme hevoskärryjen puupyörien kolinaa tiellä. Kuninkaallisten ajaessa vaunuissaan heittelemässä almujaan rahvaalle tienvarrella. Mietimme mitä löytyisikään teiden varrelta olevista kivikasoista metallinpaljastimilla, muuta kuin pullonkorkkeja. Vielä teimme koukkauksen Träskändan kartanon alueelle ja väsyneitä jatkoimme autolle. Hieno polku, vaihtelevat maisemat tekivät vaikutuksen. Yllätävintä oli joessa oleva koskiosuus. 

Glimsjoen luontopolku
Reitin voi aloittaa, joko Träskandan kartanolta tai Glimsin talomuseolta ja jostain väliltä.

Helppokulkuinen, keväällä rapainen

Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.