Padva ja Bromarv Raasepori 29.2.2020

Mielemme meidän tekevi,
Padvan rantaa näkevi.
Räntää taivaalta sateli,
hiekkarantaa kun käveli.
Kesää mieli odotteli
Tänne ajatus saatteli.

Karkauspäivän kuviot kohdistui kohteeseen Padvan hiekkarannalle. Ilma ei ollut oikein suosiollinen kyseiselle retkelle, mutta näin olimme päättäneet ja näin siis toimimme.

Ilmassa leijui lumihiutaleita ja sää oli pakkasella. Aurinko oli pilven takana piilossa, kun ”rantatietä” ajelimme. 
Karjaalla maa oli aivan valkoinen, mutta lumisade oli hiipunut ja pilvet vähän rakoilivat. Siitä Krisse innostuneena sai idean, että käymme Raaseporin linnanraunioilla, koska olivat lähellä. Kuinkas sattuikaan saavuttuamme linnan raunioille, niin taivas aukesi ja aurinko paisteli, joten saimme Krissen toivomia talvisia, aurinkoisia kuvia linnasta.

Matkamme jatkui ohi Tammisaaren, läpi Tenholan kohti Padvaa. Tenholan jälkeen tie kulki meren rannan tuntumassa läpi peltojen, ohi tammien reunustamaa teitä, välillä vettä vilkkuen puiden välistä.
Ennen Padvaa oli saaristokylä Bromarv. Maasto lähestyttäessä Bromarvia oli harjumaista, tien toinen puoli korkeahkoa kivien peittämää harjumuodostelmaa, tien toisella puolella penkereiden alapuolella näkyi meri. Selitys löytyi, kun Bromarvin pääosa sijaitsee Toisen Salpausselän länsipäässä.  Kylän keskusta on kauniilla paikalla, kannaksella, jossa on merta kummallakin puolella. Idyllinen  kylätie johdatti kulkijat meren rantaa pitkin ohi sataman ja kirkon. Vanha kirjastorakennus ja vanhoja villoja, uudempien keskellä meren rannan tuntumassa sai ihailevia huokailuja tämän paikan kauneudesta, sään muuttuessa huonommaksi ja tummien pilvien kasaantuessa taivaalle.

Merituulen pieksämät rantamännyt.
Hetken saa odottaa vielä rantaelämää, näyttää lohduttomalta vielä tässä vaiheessa.
Simpukoita oli kaikenvärisiä ja kokoisia.
Kävelimme autiota hiekkarantaa.

Bromarvin läpi ajettuamme ajelimme kohti Padvaa. Alkumatka oli asfalttitietä ja kääntyessämme Padvan tielle ajelimme lumista, aurattua hiekkatietä. Asutus alkoi olla jo melko harvaa, kunnes lähempänä Padvan hiekkarantaa mökit lisääntyivät.
Padvan uimarannan on kerrottu olevan Länsi-Uudenmaan hienoimman ja jopa Suomen viiden hienoimman uimarannan joukkoon kuuluvaksi. Rannan kerrotaan olevan kirkasvetinen sekä matalasti syvenevä. Hienolta täällä näytti, vaikka talvinen maisema olikin.

Tuolta ne meitä tirkisteli.

Metsäkauriit ihmettelivät kulkuamme, liekö miettineet, ovatko nuo hurjat uimaan menossa tässä säässä. Rannalle päästyämme alkoi vettä ripotella auton tuulilasiin. Ranta oli opastettu ja pysäköintipaikat olivat hyvin merkatut. Kioski oli luukut silmillä, uimakoppi ja wc:t odottamassa uimakauden alkua.

Tilaa oli pysäköidä ja tuolla takana näkyy kioski.

Ranta ei ollut  aivan niin suuri, kuin olimme nähdyistä kuvista päätelleet, mutta silti suuri. Rannalle oli huuhtoutunut paljon levää ja simpukankuoria, joita sain ihailla. Aavaa merta harmaassa säässä tuulenpieksemät puut seuranamme yritimme tiirailla näkisimmekö risteilyaluksia, emme nähneet.
Toiveista huolimatta emme voineet nauttia eväskahveja rannalla, vaan sateen suojassa autossa.
Kahvista virkistyneinä sadetta uhmaten, kävimme kirkon ja hautasmaan tutkimassa pikaisesti.

 Carl-Johan Slotten suunnittelema kirkko on vihitty käyttöön 1981. Vanha kirkko paloi 1979. Vanha kirkko oli puinen kirkko ja rakennettu 1753. Tapuli säilyi tulipalolta.

Tapuli.
Hautausmaalla sijaitsi Aminoff-suvun hautakappeli.
Hautausmaalta oli komeat näkymät merelle. Tie kulki meren ja kirkkomaan välissä.
Hello! Hanska heiluttaa.

Bromarvissa asuu muutama sata ihmistä, mutta kuten muissakin vastaavissa pienissä kunnissa. Elämä vilkastuu kesän aikana mökkiläisten ja turistien myötä. Kylä on ollut ruotsinkielinen vuoteen 1973  saakka, jolloin se muuttui kaksikieliseksi.

Bromarvin kirkon lainamakasiini on rakennettu 1878.

Kävimme vielä satamassa, joka oli kirkkoa vastapäätä. Kesällä tänne voi kuvitella ihmisten vilinän. Juhannuksena juhannussalon pystytyksen lauluineen ja lasten riemun kiljahduksineen.  Joulumarkkinat kera joululauluineen ja -valoineen.  Nyt oli vain kovin rauhallista ja mekin lähdimme kotimatkalle jättäen kylän uinumaan talven hiljaisuuteen.

Bromarv
Bromarvintie 1856
10570 Raasepori

Padvan uimaranta
Padvantie 712
10570 Bromarf

Kuvat ©2020. Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.

Jätä kommentti