Merikarvia, Reposaari ja Yyteri 31.7.2019

Lomalla on kivaa
kotiinpaluu on mukavaa
paljon on nähty ja koettu
uusia paikkoja, hyväksi todettu
muistoja tähän kirjoitan
kuvia matkalta julkistan
Saatte nauttia tekin
olla hetken kuten mekin
meidän kanssa kulkea matkan
ottaa kotoa hatkan
Lähteä seikkailemaan
kesään matkailemaan

Karijoelta lähdettiin ajelemaan kotia rannikon kautta. Ensimmäinen etappi oli pysähdys Merikarvialla. Käytiin tutustumassa Suomen toiseksi suurimpaan puukirkkoon. Olipa hulppean suuri ja mahtavan näköinen. Tänne mahtuu melkein koko kunnan väki.

Merikarvian kirkko on yksi Suomen suurimmista ja Pohjoismaiden suurin ympärivuotisessa käytössä oleva puukirkko. Kirkko sijaitsee kylän keskustassa torin vieressä, jossa se ylväänä seisoo paikallaan kuten se edeltäjät, kolme aiempaa kirkkoa, ovat seisoneet katsellen seurakuntalaisiaan. Kirkko on valmistunut 1899 ja kirkko tarjoaa istumapaikat 2400-2500 hengelle, josta voi miettiä kirkon suuruutta. Harmiksemme myös tämä kirkko oli kiinni. Mielellämme olisimme käyneet tutustumassa näin suuren kirkkoon, mutta tyydyimme katselemaan kirkkoa ulkoapäin ja syömässä paikallisesta kaupasta ostettua jäätelöä. Kellotapuli on vanhempaa tekoa eli vuodelta 1817. Tornissa on ns. ryssänikkuna, josta venäläiset sotilaat valvoivat meriliikennettä.

Sisäisesti viilentyneenä jästkin syömisestä matkasimme Reposaareen, tuohon niin viehättävään puutalojen idylliseen saareen. Ajomatka läpi tuulivoimalapuiston on kokemus, valkoisten suurten tuulimyllyjen kehystäessä tienviertä. Miten suuria ne onkaan. Hiekkatiet talojen välissä on kuin paluu muutaman vuosikymmenen taakse. Täällä voi aistia, mitä oli elämä ennen asfaltoituja katuja kyläyhteisöissä.

Reposaaren norjalaistyylinen kuusikulmainen tunturikirkko vuodelta 1876. Miksi norjalaistyylinen, herää varmaan kysymys. 1870-luvulla Reposaarella oli nousun aikaa, kuitenkin yhteydet mantereelle olivat huonot. Reposaaren satamassa usein käyneet norjalaiset merimiehet alkoivat puuhata Reposaareen jumalanpalveluspyhättöä. Aluksi kirkko oli vaatimaton lautarakennus ja kesäkäytössä, mutta rakennus saatettiin 1902 talvikuntoon. Kirkko on suosittu vihkikirkko ja presidenttiparimme Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ovat täällä vuonna 2009 vihitty.

Kirkkoon mahtuu noin 250 henkilöä.
Tapuli on kahdeksankulmainen, rakennettu samana vuonna kirkon kanssa.


Tapuli on kahdeksankulmainen, rakennettu samana vuonna kirkon kanssa.
Vuonna 1928 Lennart Segerstrålen maalaukset katossa.

Yyterin hiekkaranta, dyynialue ja ylpeydenaihe Porissa, lienee ainakin nimestään tuttu. Alue kuuluu Natura – ja luonnonsuojelualueeseen. Tämä pohjoismaiden pisin ranta on kuusi kilometriä pitkä ja siihen kuuluu auringonottorantoja, koirarantoja ja nudistiranta. (Nudistiranta taitaa sulkeutua yleisöpalautteen takia). Rannat ovat matalia, joten pienten lasten kanssa on myös mukavaa viettää aikaa rannalla. 

Vaikka päivä oli aurinkoinen, se oli viileä. Muutamia ihmisiä oli rannalla, mutta uiminen ei houkutellut ihmisiä. Saimme rauhassa tutustella ja ihastella ranta-aluetta. Vaikka hienossa hiekassa ei kengät jalassa niin kiva olekaan kävellä. En tiedä onko laitonta kuljettaa rantahiekkaa kengissä kotiin.

Yyterissä riittää tekemistä ja nähtävää vuoden jokaisena aikana. Toki kesä aikana rannat täyttyvät turisteista. Täällä on rannan vastikkeeksi myös luontopolkuja, Seikkailupuisto, golfkenttä, retkeilyreittejä tai veneilyretkiä. Jos haluat nauttia rauhallisemmasta elämästä, mene jonnekin muualle. Hiekkarannat ovat niin upeat, että kannattaa käydä vaikka päivä- tai ohikulkuretkellä niihin tutustumassa.

Täällä on vanhin dyynivalli nimeltään Keisarinpankki, joka on heti sannoille tullessa, mutta ehkä se oli jossain tässä lähellä. Ainutlaatuista, tunnelma on aivan jossain muualla kuin Suomessa. Kauniit dyynit, loputtoman pitkä uimaranta, hieno hiekka ja meri. 

Onneksi on jonnekin laitettu näitä kulkuväyliä, kovin raskasta on pehmeässä hiekassa kahlaaminen.
Todiste siitä, että ajelimme Porin kautta.

Merikarvian kirkko
Kauppatie 50
29900 Merkarvia

Reposaari
taajama Porissa
28900 Pori

Yyterin hiekkaranta-alue

Yyterinsantojentie
28800 Pori

P-paikka tien päässä

Kuvat@2019. Reppu ja Reiskat. Kaikki oikeudet pidätetään.

Jätä kommentti