Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Kirkko kovia kokenut
on palanut
tahallaan sytytettty
Kirkko on korjattu
hienosti toteutettu
upeasti pystytetty

Lomamatkalla ollessamme kuljimme Huittisten kautta Sastamalaan. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko oli seuraava kohteemme ja moni muukin oli halunnut tulla kirkkoa katsomaan. Aivan yllätyimme turistimäärästä, joka kirkkoon tutustui. Kirkko sijaitsee kauniilla paikalla järven rannalla maatilan vieressä lampaitten käyskennellessä viereisellä laitumella. Kirkko kuuluu keskiaikaisiin kivikirkkoihin ja on rakennettu 1500-luvun alussa. Kirkon suosiosta kertonee paikan kauneuden lisäksi kirkon historia. Kaikki kirkon puuosat tuhoutuivat tulipalossa 21.9.1997, sammutusvesi ja restaurointi palon jälkeen hävittivät yksityiskohtia kirkosta. Kirkon uudelleen rakentaminen päätettiin pian tulipalon jälkeen ja elokuussa vuonna 2003 kirkko vihittiin uudelleen käyttöön. 

Tällä samalla paikalla oli ollut puinen kirkko ennen kivikirkkoa. Vuosina 1506-1516 rakennettu myöhäiskeskiaikainen kivikirkko vihittiin Pyhällä Olaville. Kirkko sijaitsee kauniilla paikalla Vanhankirkonmäellä Rautaveden rannalla Kalllialan kylässä. Päällepäin ei kirkosta huomaa, että se on kunnostettu alkuperäisen näköiseksi. Kaunista työtä. 

Kirkossa oli ollut tulipalo 1600-luvun alkupuolella. Kirkkorakentaja Antti Piimänen rakensi paanukaton ja lehterin 1748. Vuonna 1740 Andreas Löfmark maalasi lehterien kaiteet. Vuoden 1855 jälkeen kirkko autioitui ja unohtui uuden kirkon valmistuttua. 1960-luuvlla uusi kausi alkoi, kirkkoa kunnostettiin ja siitä tuli suosittu vihkikirkko. Suuri kirkon paanukaton uudistus saatiin valmiiksi kolme viikkoa ennen kirkon tuhopolttoa, jolloin kirkon kaikki puuosat tuhoutui.

Mahtava ja uskomattoman hieno päätös oli kunnostaa kirkko uudelleen. Talkoolaiset, kirkonrakentajat, lahjoittajat ja rukoilijat auttoivat kirkon jälleenrakentamisessa ja 3. elokuuta 2003 puuvalmis kirkko otettiin uudelleen käyttöön.

Kirkkosali ei ole hirveän iso, mutta toteutus on hieno, sisältäen uutta ja vanhaa, uusvanhaa rakennustaidetta. Sielukas. Monesti olen miettinyt mikä näissä vanhoissa kivikirkoissa on se tunnelma, mutta parempaa sanaa en keksi kuin sielukas. Toki tämä kirkko on uudestisyntynyt.

Sakasti säästyi tulipalolta. Siellä on nähtävillä alkuperäinen häpeäpenkki ja lattialuukun alla on ollut pappilan hautaholvi.
Kirkkosali on tehty entisen mallin mukaan. Penkit ovat koottu puuliitoksin ilman nauloja. Pappilan penkki sijaitsi lehterin alla ja piispan penkit alttarin toisella sivulla.

Taitelijat ansaitsevat oman lukunsa. Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala ja heidän lisäkseen koristemaalarit ja muut asiantuntijat. Maalaustyö oli historiallinen. Tämmöinen kokonaistaideteos on viimeeksi tehty 1900-luvun alussa Tampereen tuomiokirkossa. Heinäkuun alusta 2005 ja 15.8.2009 välisenä aikana kirkon ovet pysyivät kiinni taiteilijoiden työskennellessä. Maalaukset voitiin suorittaa vain lämpimänä aikoina, sillä kirkko on lämmittämätön. Maalit täytyi sekoittaa itse, koska niiden ominaisuudet täytyi kartoittaa huolellisesti, kestääkseen nykyajan ilmastoa. Kaikenkaikkiaan kirkkosalissa on 101 taideteosta jotka kertovat koko pelastushistorian, eli luomisen, lunastuksen ja viimeisen tuomion nykyajan silmin.

Maalaukset olivat vaikuttavia. Seinällä roikkuva 1700-luvun krusifiksi on Viipurin läänin Pyhäjärven kirkosta. 
Kirkonrakentaja-ukolle voi lahjoittaa lantteja kirkon ylläpitoa vartan

Vanha palanut ovi muistuttamassa tuhopoltosta ja kirkon tuhosta. Tuli ei ole hyvä isäntä.

Saarnastuoli on tehty 1646 barokkisaarnastuolin mallin mukaan.
Siellä oli lampaita hoitamassa laitumia. Ihanaa maalaismaisemaa.
Rannassa oli kirkkoveneiden suoja.
Valo lankesi kivasti katon raoista.

Pyhän Olavin kirkko
Kallialan kirkkotie 50
38210 Sastamala

Kuvat ©2019. Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.

Jätä kommentti