Kauniita vanhoja siltoja Vantaa

Kauniit sillat
kivestä tehdyt
puisia osia
kaaria, holveja
vanhan kansan
taidonnäytteet

Suomessa, tuhansien järvien maassa on paljon paikkoja, joita on täytynyt ylittää tai yhdistää silloilla. Liikkumisen lisääntyessä vesistöjen ylityskohtiin täytyi rakentaa siltoja. Varhaisimmat sillat olivat puisia, tukiansas- ja palkkirakenteisia. Tukirakenteet olivat pukkeja ja hirsiarkkuja, jotka suojattiin tervalla. 
Osittain kivisiä rakennettiin jo 1500-luvulla, mutta täysin kivisiä siltoja aloitettiin rakentamaan 1700-luvun lopulla, mutta eniten niitä rakennettiin 1800-luvun lopulla. Teitä suoristettiin ja levennettiin, liikenteen lisääntyessä, autojen painojen kohotessa ne vähitellen korvattiin betonisilla silloilla 1900-luvulla. Onneksemme vielä on jäänyt jäljelle vanhoja hienoja siltoja silmiemme iloksi. 
Brobackan sillan olen laittanut Vantaan ja Helsingin kirjoituksiin, koska se sijaitsee niiden rajalla. Se mainitaan kummankin kaupungin silta artikkeleissa.

Brobackan silta, Siltamäki, Helsinki on Helsingin vanhin silta eli Siltamäen silta. Siitä on käytetty myös nimiä Kirkonkylän siltä ja Keravanjoen silta. Se ylittää Keravanjoen Helsingin ja Vantaan rajalla, lähellä Vantaan Tammistoa ja Helsingin Siltamäkeä.
Siltapaikka on ollut olemassa jo 1700-luvun alkuvuosilta. Paikalla on ollut puisia siltoja, koska vanha tie on kulkenut Hensingin Hyrylästä Hämeenlinnaan. Vuonna 1896 rakennettiin tämä kivisilta, jonka suunnitteli rakennusmestari A. G. Hammar. Silta on holvattu graniittiharkoista ja siinä on kaksi holvimaista yhdeksän metriä leveää aukkoa. Siltakannen alla on luonnonkiven lohkareita ja rantapengertä on tuettu muuratulla kivilatomuksella. Sillan kokonaispituuss on 36,8 m. Sillan alikulkukorkeus on 4,4 metriä.
Sillan yli kulkenut maantie lakkautettiin tammikuussa 1990.

Brobackan silta talvesessa asussaan.

Hakkilan kivisilta tunnetaan myös Stenkullan siltana.
Tämä kuuluu Brobackan sillan ohella Vantaan kolmeen historialliseen kivisiltaan. Silta ylittää Keravanjoen Hakkilan ja Jokiniemen kaupunginosien rajalla.
Hakkilan graattisen yksiaukkoisen kivisillan suunnitteli insinööri Herman Norrmén 1896 ja se valmistui vuonna 1898. Sillan rakentamisessa käytetiin leikattuja graniittiharkkoja sekä luonnonkivilohkareita. Sillan kansi on asfaltoitu. Kaiteet ovat muuttuneet ajan saatossa, joten siinä vuonna 2017 vaihdetut teräskaiteet puisiin. Silta on osa vanhaa, historiallista Kuninkaantietä.
Paikalla on ollut ennen tätä puusilta, joka oli luhistumaisillaan. Puusillan kivituet ovat jääneet jäljelle jokirantaan molemmin puolin jokea.
(Kansikuvana Hakkilan silta uuden sillan alta kuvattuna).

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on A0B3CB1D-67BA-4916-8919-F6D2F51AAF7D_1_201_a.jpeg
Hakkilan kivisilta.

Luhtaanmäen kivisilta, Keimola, Vantaa. Silta ylittää Luhtajoen Vanhan Nurmijärventien varrella uuden sillan Juholan sillan kupeessa.
Silta on rakennettu 1890-luvulla ja se ei ole enää tieliikennekäytössä.
Ihmeen vähän löysin tietoja tästä sillasta.

Luhtaanmäen kivisilta.
Täällä oli jäljellä vielä vanhat sillankaiteet.

Vantaa, Vantaankosken silta tai Viilatehtaan puusilta. Tämä ei ole kivinen muilta osin kuin kivisillä tukiranteilla, kansi ja tuet ovat puisia. Onhan tämä kaunis katseltava ja missä ympäristössä. Silta kuuluu osaksi Kuninkaantietä eli Turku-Viipuri Suurta Rantatietä. Kuninkaantiellä ovat nämä kaksi siltaa jäljellä, eli tämä ja Hakkilan kivisilta.
Tämä käytössä ole tieliikennesilta on Viinikkalan ja Vantaanlaakson kaupunginoisen rajalla. Historiallialliseksi tämän tekee se, että tämä on ainut säilynyt puusilta Vantaan alueella ja se on rakennettu 1876. Sillan yli kulkee maantieliikenne vielä tänäkin päivänä. Silta yhdistäää Viinikkalan ja Vantaanlaakson kaupunginosat.

Vantaankosken silta.
Vantaankosken silta toiselta puolelta syksyn harmaudessa.

Brobackan silta
Kirkonkylänpolku
00740 Helsinki
(McDonalsin lähellä, auton voi jättää mäkkärin parkkiin)

Hakkilan kivisilta
Tikkurilantie 19
01370 Vantaa

Luhtaanmäen kiviholvisilta
Luhtaanmäentie
Juholan sillanvieressä
01750 Vantaa

Vantaankosken silta
Kuninkaantie 31
01740 Vantaa
P-paikka on merkitty alue melkein vastapäätä Ravintola Kuninkaan Lohia

Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.

Jätä kommentti