Vanajan kirkko sijaitsee entisessä Vanajan kunnassa, nykyisessä Hämeenlinnan kaupunginosassa. Vanaja on Hämeen vanhimpia seurakuntia ja siellä epäillään ennen kivikirkkoa olleen useampi kuin yksi puukirkkosukupolvi.

Harmaakivikirkko on valmistunut 1490-luvun lopussa ja 1500-luvun alkupuolella. Se kuuluu Suomen pienimpiin harmaakivikirkkoihin ja on säilynyt erittäin hyvin alkuperäisessä asussaan, joka käsittää sakariston, runkohuoneen ja asehuoneen. Länsiseinällä oleva ulkosaarnatuoli on poikkeuksellinen rakenteeltaan. Tiilestä muurattuna se sijaitsee muurista ulompana. Ulkosaarnatuolia on käytetty rahvaalle saarnaamiseen, koska he eivät olisi mahtuneet pieneen kirkkoon. Ulkosaarnastuoli on vieläkin välillä käytössä.
Asehuoneessa on vanhoja hautakiviä nähtävillä. Tunnistamaton apostoli on seinän syvennyksessä. Runkohuone on yksilaivainen, joka on katettu kolmella 16-jakoisella rengas eli tähtiholvauksella. Runkohuoneen eteläovi on yksi harvoja alkuperäisiä keskiajalta säilyneitä ovilevyjä.



Täällä ei ole maalauksia seinillä eikä katossa. Sen arvellaan johtuvan siitä, ettei kirkkorakennus olisi valmistunut kokonaan. Maalauksia on ainoastaan löydetty vuonna 1932 näkyviin otetut 11 vihkiristiä. Pohjoisseinällä on kaksi päällekkäin olevaa ristiä, mikä viittaisi siihen, että kirkko on vihitty jostain syystä kahdesti.
Raamatunlauseita on maalattu luultavasti vuonna 1769. Ikkunan syvennyksissä on ruotsalaisia virren sanoja.

Kirkko on pieni, valoisa ja söpö, jos niin kirkosta voi sanoa.

Kirkon ehdottomasti hienoin ja vaikuttavin esine on alttarin päällä seisova suuri kolmiosainen Antwerpenissä veistetty alttarikaappi. Aiheena siinä on Jeesuksen lapsuus-aihe ja kärsimysaihe. Alttarikaappi on valmistutunut 1510- tai 1520-luvulla, sitä täydennettiin ja se sai lisäkoristelua vuonna 1933.


Kirkossa on näkyvillä esineistöstä 1400-luvun alusta oleva kotimainen krusifiksi, sitä hieman nuorempi apostoli, pyhä Sebastian 1500-luvun alusta ja asehuoneen tunnistamaton apostoli.





Sisustuksessa minua häiritsi liian nykyaikaiset valaisimet katossa, kyllä komeat kynttiläkruunun näköiset vanhat valaisimet sopisivat sisustukseen paljon paremmin.
Kellotapuli on rakennettu 1894-1895 ja sen on suunnitellut Josef Stenbäck.


Kirkko kuuluu Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan ja sinne mahtuu 300 henkilöä.
Vanajan keskiaikainen kivikirkko
Hautausmaantie
13110 Hämeenlinna
Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.