Eerikinpolku ja Pähkinäpolku ovat Kirkkonummen Veikkolassa Haapajärven rantamilla kulkevia polkuja, joilla voi tutustua alueen historiaan sekä luontoon. Eerikinpolku on enemmän kulttuuripolku kuin Pähkinäpolku on taas enemmän luontopolku.

Tällä kertaa kävimme kiertämässä Eerikinpolun, jonka alkupää on Eerikinkartanon pihapiirissä tai reitin voi aloittaa Navalan kartanon pihapiiristä. Itse Eerikinkartano oli huputettu, joten jätimme sen kuvaamatta. Mutta alla oleva kuva kartanosta on vuodelta 2020.

Polut alkavat Eerikinkartanon pihapiiristä. Polut ovat merkitty värein ja numeroin. Numerot kertovat paikan kohteista, ja polut ovat merkitty värein. Polkuja on helppo seurata, ehkä, tai siltä voi poiketa, kuten myöhemmin tulette huomaamaan.

Eerikinkartanon pihapiiri on kivan näköistä aluetta ja siellä voi kuvitella miltä kartanon elämä on ollut entisinä aikana. Pihapiirissä on muutama rakennus, pari asuinkäytössä ollutta taloa kartanon päärakennuksen lisäksi sekä muita talousrakennuksia.
Eerikinkartano on Kirkkonummen vanhin rakennus ja se on Kirkkonummen kunnan omistuksessa. Eerikinkartanon alkuperäinen nimi on ollut Koski tai Koskis. Omistajia ovat olleet mm. Garbbe-suku ja von Wahlbergit. Kunta sai Eerikinkartanon lahjoituksena vuonna 1919. Kunta ylläpiti kartanon maatilaa palkatun tilanhoitajan avulla vuoteen 1993. Sen jälkeen pellot ovat olleet vuokralla.
Vuosien 1924-1955 kartanossa toimi ruotsinkielinen maanviljelyskoulu. Nykyään päärakennuksessa on ollut vuokralla oleva asunto ja suurinta osaa tilasta on vuokrattu kokous- ja juhlatilana. Rakennus on tainnut olla kunnalle vähän rahanreikä, josta rakennus vaatisi suuret kunnostukset.


Polun alkumatka kulkee rakennusten viereltä kohti pellon reunaa, siitä jatkaen reunalla kulkevaa polkua pitkin, peltojen läpi kulkevan purosen sillan yli tanssiladolle ja Veikkolan Kartanoteatterille, joka sijaitsee kauniilla paikalla Haapajärven rannalla.





Kuten alussa jo aiemmin mainitsin, polulta voi eksyä kuten me teimme tässä vaiheessa. Nousimme tuonne kesäteatterin katsomon yläpuolelle ja lähdimme sieltä jatkamaan matkaa. Tulimme parkkipaikalle ja siellä haahuilimme minne meidän pitäisi mennä. Avuliaita ihmisiä onneksi oli paikalla, jotka eivät kuitenkaan osanneet kertoa miten pääsemme takaisin polulle, vaan itse löysimme sinne. Ja mikä polulle paluu. Niin upean hieno puiden lehdistön alla kulkeva taianomainen polku.
Kävimme katsastamassa vielä paikan mistä meidän olisi pitänyt jatkaa polulle. Se olisi jatkunut kesäteatterin alapuolelta suoraan kohti noidankiveä.

Polun varrella on ”noidankivi” tammien ja pähkinälehdon katveessa, joka on ilmeisesti saanut nimensä metsässä kulkijoilta. Sitä kutsutaan myös kutsutaan uhrikiveksi. Mutta kartanon aikana sitä on käytetty pöytänä. Hyvä pöytäkivi se onkin tasaisuutensa vuoksi. Onkohan tämä ollut Eerikinkartanon ja Navalan kartanon sunnuntaipäivän päiväkahvipaikka, kun sopivasti on kartanoita yhdistävällä polulla.


Polku päättyi Navalan kartanon takapihalle. Navalan kartano on tyhjillään oleva kartano Kirkkonummen kunnan omistuksessa. Navalan kartanon tilalla on pitkä historia ajassa taaksepäin. Ensimmäinen kartanon omistajista on ollut Mårten Grabbe vuodelta 1594, omistajia ovat olleet Silverbölegit ja Tandefeltit. 1700-luvun lopussa omistajat vaihtuivat tiuhaan, kunnes Navalan Olutpanimo osti tilan ja rakennutti nykyisen kartanorakennuksen vuonna 1869, kun edellinen rakennus oli tuhoutunut tulipalossa.
Vuonna 1895 valtioneuvos ja ylilääkäri Ferninand von Wahlberg osti kartanon ja yhdisti sen osaksi Haapajärven vastapuolella olevaan Kosken kartanoon, jonka nimesi Eerikinkartanoksi poikansa Erikin mukaan. Hän oli ajatellut Erikistä kartanoiden jatkajaa, mutta Erikin kuoltua hän ei halunnut jättää kartanoita esikoispojalleen Williamille, vaan hän lahjoitti omistusoikeudet Kirkkonummen kunnalle.




Navalan kartanolta polku jatkui pitkin Navanlantietä. Mutta taas me hairahduttiin oikealta reitiltä ja palattiin pidemmän kautta eli Kapakkatietä takaisin kartanolle. Meidän olis pitänyt kääntyä Navalantieltä vasemmalle Navalanpuisto tielle, mutta kun emme katsoneet kartta niin tarkkaan, niin ohitimme tien.









Eerikinpolku
Eerikinkartanontie 150
02880 Kirkkonummi
P-paikka Eerikinkartanon pihapiirissä.
Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.