(Kansikuva; Elokuvateatteri Imatran palo. 1927-1927 Kyttälä XI, Hämeenkatu, Tampere. Tampereen historialliset museot. Lähde Finna.)

Aurinkoinen lokakuun sunnuntaipäivä 23. lokakuuta vuonna 1927 oli saanut tamperelaiset liikkeelle viettämään leppoisaa vapaapäivää. Puistot, kahvilat, ravintolat ja teatterit olivat täyttyneet ihmistä. Päivän vaihtuessa iltaan elokuvateatteri Imatrassa esitettiin amerikkalainen mykkäfilmi Muukalaislegioonan tytär. Elokuvateatteri oli täynnä ihmisiä, suurin osa oli eri tehtaiden työläisiä, jotka olivat tulleet viettämään iltaa elokuvan merkeissä.

Elokuvan esitys sai traagisen lopun, kun tuli pääsi valloilleen elokuvateatterissa, jossa henkensä menetti 21 henkilöä. Tamperetta kohtasi valtava järkytys, epäusko, paniikki ja suru.
Elokuvateatteri Imatra sijaitsi Hämeenkatu 12 Tampereen Kyttälän kaupunginosassa. Elokuvateatteri oli rakennettu vuonna 1923 vanhan varastomakasiinin tiloihin, jonka ulkoseinät olivat tiilestä, sisärakenteiden ollen puusta. Sisäpuolelta seinät olivat verhotut ohuella vanerilla.
Elokuvateatteri tunnettiin alussa Apollona, kunnes uudet omistajat vuonna 1926 nimesivät elokuvateatterin Imatraksi. Teatterin eteinen oli pieni ja ahdas, jota pienensi ovenpieleen rakennettu makeiskioski. Teatteriin oli rakennettu salin ohella parveke, jonne johti kapeat ja jyrkät kierreportaat. Parvekkeella oli ahdas eteinen, josta johti pariovi ja neljä jyrkkää askelmaa istumapaikoille. Parvekkeen rakentaminen oli pienentänyt eteisestä saliin saapumista. Ihmiset joutuivat väistämään salin oviaukon edessä olevaa parvekeportaiden ensimmäistä askelmaa.
Sali oli kapea, joten penkkien välinen käytävä oli hieman yli metrin. Salissa olevan takimmaisen penkkirivin käytävän puoleinen istuin asettui oviaukon puoleen väliin saakka pienentäen oviaukon leveyden 65 senttimetriin. Salissa oli varaovi, jota pidettiin näytäntöjen aikana lukossa. Tällä estettiin maksamattomien ihmisten ja lasten pääsy teatterisaliin. Salissa olevaa ´Varaoviaukon leveyttä rajoitti yksittäinen kahden hengen istuttava penkki varaoven suulla. Varaovien toista puoliskoa pidettiin lukittuina näytäntöjen aikana ja sisimmäisten ovien eteen oli rakennettu tuulikaappi, jonka ovipilari oli poistumistien keskellä. (Palovartija-lehti, lokakuu 1927)
Elokuvateatterin pellillä vuorattu konehuone sijaitsi parvekkeelle johtavien avonaisten portaiden alla. Konehuonessa oli katsastusluukku saliin.

”Äiti, älä jätä.’ Tilanne onnettomuuspaikalla oli sanoin kuvaamaton. Filmi oli lapsilta kielletty, mutta vanhemmat olivat tuoneet kuitenkin mukanaan lapsia, jotka huusivat keskellä sekasortoa: Äiti, älä jätä j.n.e. Loukkaantuneiden valitushuudot olivat sydän täsärkeviä. (Työväenlehti 25.10.1927)

Kellon ollessa 19.40 aikaan illalla syttyi elokuvateatterin konehuoneessa elokuvanauhan sytyttäessä tulipalo, joka levisi oven kautta teatterin parvekkeelle. Elokuvaprojektorin alla oli peltinen laatikko, jossa säilytettiin filmikeloja. Elokuvan esittämiseen tarvittiin useampi kela, joita vaihdettiin elokuvan aikana. Filmikelojen vaihdoin aikana saliin syttyivät valot. Filmit olivat erittäin tulenarkoja nitraattifilmejä, jotka syttyivät herkästi ja käytännössä niiden sammuttaminen käsipelillä oli mahdotonta, kuten koneenkäyttäjä tuli huomaamaan.
Elokuvateatterissa oli palon syttyessä noin 225 ihmistä ja heistä parvekkeella oli 90 henkilöä. Parvekkeella oli istumapaikat 80 henkilölle, joten kymmenen henkilöä joutuivat seisomaan.

Tulen kanssa kamppailevat hyppivät kauhun valtaamina teatterin parvekkeelta permannolle ja ikkunoista kadulle, loukkaantuen pahoin. 19 henkeä hiiltyi parvekkeelle. ”EN TIEDÄ, MISSÄ TOVERINI NYT ON!” (Työväenlehti 25.10.1927)

Näytännön aikana projektorin käyttäjä havaitsi peltikotelon rakosista nousevan savua, jolloin hän yritti vetää savuavan filmin kotelosta lattialle sekä alkusammuksena tukahduttaa tulta palttoollaan. Hän epäonnistui tehtävässään ja huusi katsastusluukun kautta sallin, että tuli on irti. Samalla hän kiiruhti hakemaan käytävän komerosta pientä vedellä täytettävää käsiruiskua, jonka hän kuitenkin huomasi olevan toivoton yritys.

Palon syttyessä oli teatterin eteishallissa ja ulkona kadulla jono teatteriin pyrkijöitä. Yleisöä esti ulospääsemästä eteisessä ja ulkona ollut jono. Ahtaassa eteishuoneessa syntyi siten suuri tungos. Palomiehistön käskyistä huolimatta ei yleisö poistunut paikalta, vaan tungeksi joka puolella ympärillä, häiriten palosotilaiden työskentelyä. Vasta sitten kuin palomestari itse ojensi voimakkaan vesisuihkun yleisöä kohti, totteli se ja vetäytyi kauemmaksi. (Työväenlehti 25.10.1927)

Konehuoneen oven jäädessä auki, tuli sai lisää happea aiheuttaen sisällä konehuoneessa useamman filmikelan palamisen ja konehuoneesta tuprusi savua saliin. Kaaos oli valmis. Paniikissa olevat ihmiset ryntäilivät ulos kapeasta oviaukosta. Parvekkeella olevat ihmiset olivat loukossa tulen ja savun tullessa parvekkeen ovella vastaan. Ainoa vaihtoehto pelastautumiseen oli parvekkeelta hyppääminen alas salin puolelle. Heitä hyppäsi parvekkeelta alhaalla olevien päälle, jolloin alla olevat loukkaantuivat ja heidän päälleen putosi toisia hyppääjiä. Osa ihmistä joutuivat tulevan työnnetyksi parvekkeelta alas paniikissa olleiden ihmisten tungeksivan toisiaan vasten. Osa ihmisistä hyppäsi parvekkeen eteisen ikkunasta alas suoraan kadulle.

Sitä en voi kuvata, se oli niin järkyttävää, etten pysty sitä kuvaamaan. En koskaan ole elänyt niin sydäntäsärkeviä hetkiä! Jätimme nyt toveri Ahosen sairassängyn Ja siirryimme toisen nuoren toverin luo, nimeltään Ester Nieminen, 22-vuotias. Hän kertoi: Menin teatteriin poika-toverini Tauno Sarjan kanssa vähää ennen onnettomuustapausta. Nousimme parvekkeelle. Istumapaikat olivat täynnä. Jäimme seisomaan parvekkeen kaiteen viereen. Räjähdyksen jälkeen riensin Tauno-toverini kanssa ovelle, päästäksemme ulos. Parvekkeen eteisessä eksyin toveristani. Tuntemattoman miestoverin avulla pudottauduin alas permannolle. Kylkeni loukkaantui. Lopuksi jouduin tänne. En tiedä, missä on Tauno! lopetti nuori toveri. Molemmilta niiltä nuorilta tovereilta oli jäänyt heidän toverinsa liekkien uhriksi. (Työväenlehti 25.10.1927)

Palokunta sijaitsi puolen kilometrin päässä elokuvateatterista, joten palokunta saapui nopeasti paikalle ja tulipalo saatiin sammutettua puolessa tunnissa. Vaikka palo sammutettiin nopeasti, tulipalon jälkeen jättämä jälki oli karua nähtävää. Parvekkeelta löytyivät 20 hiiltyneen ihmisen ruumiit. Rakennuksesta siirrettiin uhreja vielä puolenyön aikoihin Yleiseen sekä Hatanpään sairaaloihin, joihin heitä vietiin 27 henkilöä. Yksi henkilö kuoli vielä myöhemmin sairaalassa. Surmansa sai 21 henkilöä ja loukkaantuneita oli eri lähteistä riippuen 25-30 henkilöä.

Nopeasta palon sammuttamisesta johtuen teatterin sisusta ei pahemmin palanut, vain sali hiiltyi kuumuudesta, ainoastaan parveke paloi kokonaan. Irtaimistosta paloi noin 15 000 markan arvoinen nuottivarasto sekä uusi piano. Kassaneidin arvellaan saaneen pelastettua ainakin osa kassatuloista.

Maanantaina lokakuun 31. päivänä Aamulehti otsikoi: Imatran uhrien hautaus oli täällä ennennäkömätön surujuhla. Kaupunkia järkyttänyt elokuvateatterin tulipalo sai viimeisen esityksensä lokakuun lopulla parinkymmentuhannen yleisöjoukon saattaessa palossa menehtyneitä haudan lepoon Kalevankankaan hautausmaalle. Elokuvapäivän ollessa raikas ja aurinkoinen päivä, hautajaispäivä sunnuntaina avautui harmaana ja taivaalta sateli suuria räntärätkäleitä. Taivas itki tamperelaisten kanssa. Saattojoukko oli pitkä, musta jono hiljaisia ja surevia ihmisiä. Moni työläiskoti oli menettänyt läheisen tai tuttavansa tuossa karmeassa tulipalossa, koko kaupunki suri ja antoi tukensa läheisensä menettäneille ihmisille. Kaupunki oli verhoutunut mustan surun alle ja liput liehuivat puolitangossa kunnioittaakseensa omaisten surua ja vainajien viimeistä matkaa. Virret hautajaisissa lauloi kuoro, sotilassoittokunta vastasi musiikista ja mukana oli suojeluskunnan tiedonantokomppania.

Elokuvateatteri Imatran kuolleiden muistomerkki pystytettiin Kalevankankaan hautausmaalle vuonna 1928.

Tuhoisien ja järkyttävien tapahtumien jälkeen yleensä siitä seuraa jotain hyvää, joskin surullisten kohtaloiden kustannuksella. Elokuvateatteri Imatran tulipalon jälkeen herättiin tiedostamaan teattereiden turvallisuus ja sitä aloitettiin tehostamaan vuonna 1929 voimaan tulleella asetuksella elokuvateattereiden paloturvallisuudesta. Tiukkojen säännösten noudattamista valvomaan perustettiin Valtion filmiteknillinen lautakunta. Paloturvallisuudesta on tehty peräti Imatran traagisen tulipalon havahduttamana opetuselokuva yleisöturvallisesta elokuvateatterista.

Lähteet
Sanomalehti Aamulehti 27.10.1927 / Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Sanomalehti Aamulehti 31.10.1927/ Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Wikipedia
Seuralehti 3.11.2019

©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.