Katariinan Meripuisto Kotka

Lapsuuteni Kotkasta muistan
öljysäiliöt suuret
Paikka oli kielletty
Mitään siitä ei tiedetty
Nyt on tilanne toinen
Paikka on suuremoinen
Ihmiset saa liikkua
lapset kiikkua
Kaikille on tarjota mieltä hyvää
merellistä ulkoilmaa ja mietiskelyä syvää


Kotka on tunnettu satamakaupunki ja saari. Kotka tunnetaan myös Langinkoskesta ja Meripäivistä. Eikä voida unohtaa lauluntekijöitä Veikkoa Lavia tai Juha Vainiota. Nykyään Kotkasta on muodostunut tunnettu kaupunki kauniista ja palkituista puistoistaan.
Viettäessäni lapsuuttani Kotkassa, kaupunkiin johti vain yksi tie ja silta, joka johti keskustaan. Puistoista Kirkkopuisto ja Sibeliuksen puisto, joissa leikimme. Sapokassa keväisin kävimme katselemassa joutsenia ja syöttämässä sorsille leivänpaloja. Lapsen silmin Kotka oli viehättävä ja mukava paikka asua, välimatkat olivat lyhyet ja kavereita oli niin omassa asuinpiirissä kuin koulussakin. Haukkavuoren koulun läheisellä urheilukentällä juostiin liikuntatunnilla ja talvella hiihdeltiin.
Alla olevassa kuvassa näkyy vasemmalla yläkulmassa yllä mainittu urheilukenttä.

Kotka, Ruotsinsalmen merilinnoituksen rauniot. Kuvaaja Hannu Vallas 2003.
Museovirasto. Lähde Finna.

Kentän takana alkoi mystinen tervaleppälehto ja näkyviin nousivat suuret öljysäiliöt. Lapsuusmuistojen Kotka on muuttanut muotoaan. Poissa ovat suuret öljysäiliöt ja paikalla on kaunis, viihtyisä oleskelu- ja kansanpuistoalue kotkalaisten ja turistien iloksi. Poissa oli myös sellun haju, joka saavutti nenän monesti saapuessamme kotiin Kotkan keskustaan.

Ilmakuva Kotkan öljysatamasta, kuvaaja A. G. Salonen 1950-1959.
Kymenlaakson museo. Lähde Finna.

Puistoalueena Katariinan niemi oli 1900-luvun alussa. Vuonna 1930-luvulla maisema muuttui paikallisten vastustuksesta huolimatta ja alettiin rakentamaan öljysatamaa linnoitusraunioiden keskelle.

Kuva vas. Katariinan niemi. Kuva oik. Katariinan puiston ranta-asutusta, ilmeisesti tohtori Hugo Alfhanin huvila, Katariina numero 3.
Kuvat Kymenlaakson museo. Lähde Finna.

Tähän johti toisen maailmansodan seurauksena menetetty Viipurin ja Saimaan kanava, jolloin öljy-yhtiöt alkoivat keskittämään koko Itä-Suomen öljyhuollon Kotkan öljysataman kautta. Toiminta päättyi öljysataman alueella 2000-luvun alussa, jolloin entinen säiliökenttä puhdistettiin öljy-yhtiöiden toimesta ja maisemointityöt aloitettiin vuonna 2004.

Öljysatamasta muistoina ovat muun muassa massiiviset laiturirakenteet.

Katariinan puiston pääsuunnittelijana toimi Kotkan kaupungin pitkäaikainen kaupunginpuutarhuri puutarhaneuvos Heikki Laaksonen.

Näkymä öljysatamaan. Kuvaaja Teuvo Kanerva 1957-1986.
Museovirasto. Lähde Finna.

Katariinan Meripuisto sijaitsee Kotkan eteläisimmässä kärjessä. Suuruudeltaan se on yli 20 hehtaaria ja siellä on erilaisia toimintoa kaiken ikäisille kävijöille. Puistossa on kaikille kaikkea. Laaja nurmialue kaikenlaiseen toimintaan, peleihin, auringonottoon tai piknikille. Kuntoilijoille laitteitta ja pienille lapsille omia leikkialueita. Piknik-pöytiä grilleineen. Käyttäjät tuovat itse puut tai hiilet mukanaan.

Upein piknik pöydästä on seitsemästä erilaisesta graniittilaadusta koostuva pöytä, jonka ääreen mahtuu jopa 50 henkilöä. Käydessämme huomasimme pöydän päällä varauslapun seuraavalle viikonlopulle. Onko upeampaa paikkaa nauttia ystävien ja läheisten kanssa piknik näissä merellisissä maisemissa?

Komea graniittipöytä merellisissä maisemissa.

Skeittilijoille on oma skeittiramppi ja liikunta-alueen puoli, jossa voi pelata vaikka lentopalloa. Kallioalue, jonne on laitettu valmiita aurinkotuoleja auringonottajia ja istuskelijoita varten. Sekä kauniit istutusalueet vesiaiheineen. Täällä on mietiskelylabyrintti, jossa voi testata käsiä yhteen taputtamalla kaikuuko labyrintti.

Niemen eteläkärkeen johtaa silta, jossa näkyy suuri ankkuri. Ankkuriluodon sillan voi kuulla laulavan myrskysäällä. Ankkuriluoto toimiin virallisena tuhkansirottelupaikkana, jonne vuosittain sirotellaan noin sadan uurnan tuhkat.

Kotka tunnetaan myös historiassa Ruotsinsalmen meritaisteluistaan, joka käytiin vuosina 1789 sekä 1790 Ruotsin ja Venäjän laivastojen sotiessaan toisiaan vastaan Kotkan edustalla. Meritaistelussa upposi arviolta noin 80 alusta.

Merestä nostettu tykki muistuttaa Ruotsinsalmen meritaistelusta.

Merestä on nostettu 1900-luvun alussa tammisia hylyn osia ja nyt saamme ihailla niitä tässä Tammisotilaat-tilataideteoksessa. Teoksen on suunnitellut kapunginpuutarhuri puutarhaneuvos Heikki Laaksonen.

Toinen mielenkiintoinen ´teos´ on Majakat. Majakat ovat pienoismalleja Itäisen Suomenlahden majakoista. Kotkalainen Mikko Taskinen on valmistanut nämä majakat, joka valaistuina tuovat valoa pimeinä aikoina.

Alueella sijaitsee Ruotsinsalmen linnoistuskaupungin keskuslinnoitus Fort Katariina. Kotkan kaupunki on saanut alkunsa linnoituskaupungista.

Taustalla näkyy Fort Katariinan linnoituksen muuria.
Muurien takana on pieni näköalatorni, josta voi ihailla merellisiä näkymiä.

Lapsuuteni Tervaleppälehdosta kerättiin äitienpäiväkukat äidille. Muistoissa oli tervaleppälehdon mystinen tunnelma. Tervaleppälehto sijaitsee Katariinan puiston itäpuolella ja edustaa itäisen Suomenlahden alkuperäistä luontoa.
Katariinan Meripuistosta voi matkaa jatkaa Mansikkalahden uimarannalle uimaan ja grillaamaan kesäherkkuja. Kävellen voi mennä Meriniemen kautta Sapokan vesipuistoon ja ihailla satamassa olevia veneitä. Matkan voi päättää Maretariumiin.

Katariinan meripuisto on palkittu seuraavilla palkinnoilla
– ELCA:n Trend Award, Euroopan viheraluerakentajien pääpalkinto vuonna 2012
– Vuoden Ympäristörakenne 2012
– Green Flag Award -tunnus vuosina 2019, 2020, 2021, 2022, 2023 ja 2024

Kotkassa käydessä kannattaa ehdottomasi käydä Katariinan Meripuistossa Sapokan vesipuiston ohella. Täällä voit nauttia merellisistä maisemista, kokea henkisen elämyksen mietiskelylabyrintissa, istuskella rauhassa eväitä nauttien ja katsellen veneiden kulkua meren aalloilla. Tuoksutella kukkien tuoksuja ja kulkea kalliolla muuten vaan. Upea paikka!

Alueella on kesäisin kahvila ja jäätelökioski.
Meripuistossa on wc, joka on avoimena 1.5 – 31.10 välisenä aikana päivittäin klo 6-22.

Kotkan Katariinan Meripuisto
Öljysatamantie 4
48100 Kotka

P-paikka
Alueella on hyvät merkityt paikat

Jätä kommentti