Kuule hiljaisuus
Mene ajassa taaksepäin
Kuule askeleet rauhalliset
Sulje silmäsi
Näet edessäsi
Miehet, naiset uskovaiset
Polkua kulkemassa
Hartaat ilmeet kasvoillaan
kohti Kappelimäkeä
Saavuttaessa Kuusiston Linnanraunioiden p-paikalle, matkan voi taittaa polkua pitkin läpi peltojen. Hyvä tuuri jos sattuu, voi törmätä lampaisiin. Polku johdattaa kohti Kuusiston kartanoa tai mahdollisuus on oikean kohdan löytyessä kiertää linnanraunioille Kappelimäen kautta.

Me menimme polkua pitkin kohti raunioita ja lähtiessämme kiersimme Kappelimäen.



Polun päässä oli puuveistoksia, joita oli mukava katsella ja toivat hymyn huulille.




Kuusiston kartano tunnetaan nykyään Kuusiston Taidekartanona. Kartanon päärakennus on yksi Suomen vanhimmista puurakennuksista, joka on valmistunut vuonna 1738 Ruotsin kuningaskunnan rakennuttamana. Kesäisin kartanossa toimii nykytaiteen galleria.

Kävimme kiertämässä Kuusiston piispanlinnarauniot. Kahvilasta ostimme jäätelöt, jotka söimme saunan ikkunan alla olevalla penkillä. Saunarakennus toimii kesäisin Kaarinan seurakunnan hiljentymispaikkana. Hiljennyimme ulkopuolella, katselimme ympäröivää kesäistä luontoa, ja nautimme jäätelön viileästä mausta lintujen konsertoidessa ympärillämme. Saunan nurkalta jatkoimme matkaa luontopolulle.



Alkumatkatkasta polku kulki peltomaisemassa ja sitten pujahdimme metsän siimekseen. Polkujen risteys saavutti meidät ja arvuuttelimme kumpaan suuntaan lähdemme, joten kampesimme oikealle. Vasen polku olisi johdattanut näköalapaikalle. Näköalapaikalle on jyrkkä nousu ja siellä taukopaikka. Välillä mennään ottamatta asioista etukäteen selkoa ja näin saattaa käydä, että paikkoja jää näkemättä.
Lehtomaisessa metsässä oli mukavaa tepastella auringon suojassa, sillä päivä oli oli todella kesäisen lämmin ja aurinkoinen.

Eniten meitä polulla kiinnosti piispanlinnan pieni keskiaikainen hautausmaa. (Siksi polulla olevat asiat jäi huomaamatta). Täällä voi nähdä kalmistoa kiertäneen kiviaidan (ainakin oletimme sen olevan tuossa). Paikka oli kovin ryteikköinen ja ilman toisen pariskunnan apua emme ehkä olisi löytäneet paikkaa. Hautausmaan paikan oletetaan valikoituneen sillä, että se sijaitsi lähellä Piispanlinnaa sekä Kappelimäellä ollutta kappelia.




Kappelimäen polku oli kiva pieni lisä Piispanlinnan alueella. Harmitti vain se näköalapaikan skippaaminen, mutta täällä tulemme vielä käymään, joten sitten ensi kerralla.
Kappelimäen luontopolku
P-paikka on hyvin merkitty tien varrella ja sillä on hyvin tilaa.
Pituutta polulla on 1,7 km. Kaikkien polkujen kiertelylle matkaa tulee yhteensä n. 3,5 km.
Polku ei ole esteetön, sillä korkeuseroja sekä se on epätasainen.
Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.