Syvänniemen kirkko, Kuopio

Syvänniemen kirkko on erittäin lähellä sydäntäni. Tässä lämminhenkisessä kirkossa on vietetty monet sukulaisteni häät, kauan aikaa sitten myös omani, rippijuhlia ja siunaustilaisuuksia. Syvänniemen kirkko, entisen Karttulan kunnan alueella, sijaitsee viehättävällä Syvänniemen kylällä lähellä Kuttajärveä. Nykyään Karttula kuuluu Kuopioon.

Miksi kirkko sijaitsee noin 12 kilometrin päästä Karttulan keskustasta, on kertomuksen arvoinen juttu. Joten tarina johdattaa meidät ensiksi Karttulan keskustaan.
Vuonna 1750 virisi ajatus siitä, että Karttulan väestö tarvitsee oman kirkon ja hautausmaan. Meni kuitenkin melkein viisitoista vuotta ennenkuin päätös saatiin toteutettua. Karttulan ensimmäisen kirkon paikaksi, vuosien riitelyiden ja kinasteluiden jälkeen, saatiin vihdoin Pörönmäki. Kirkko saatiin sinne rakennetuksi vuosien 1764-1766 aikana. Kirkko palveli seurakuntalaisia, mutta rakennus meni huonoon kuntoon 1800-luvulle mentäessä, jopa niin huonoon kuntoon, että se oli pilkka runon kohteena. ”Herran huone Halpa rauennut rakennus”, jossa lattia lamassa Sisuswärkit wässällänsä ja Katto kaikki sammalissa” (Karttula kirja). Erimielisyydet jatkuivat kirkon tulevaisuudesta, sen korjaamisesta, uuden kirkon rakentamisesta ja paikasta. Vanhan kirkon kunto huononi huononemistaan, pelättiin kirkon katon tipahtavan seurakuntalaisten päälle. Lopulta kirkko kuitenkin päätettiin korjata vuosina 1841-1842.

( Kun suutarin lapsilla ei ole kenkiä, ei tällä blokkaajalla ollut tietoa tästä muistomerkistä eikä toisen kirkon raunioista, vaikka tällä hautausmaalla sijaitsee sukumme sekä isäni haudat.)

Karttulan 65 taloa ja 63 torppaa rakensivat tämä Karttulan kirkon 1764-66. Sitä korjattiin 1843 ja se purettiin uuden valmistuttua 1888. Sukukpolvet ovat polvistuneet tässä Herran armopöytään ja tällä Pörönmäellä saanet viimeisen leposijansa. Kirkon ja sen suojaan siunattujen vainajien muistolle Karttulan osuukassa 1963.

Korjauksista huolimatta kirkon kunto huononi ja siitä tuli myös liian pieni karttulalaisille. Mietintään tuli vuonna 1870 kirkon laajennus, sillä seurakuntaan oli liittymässä uusia kyliä ja varsinkin naisväki protestoi tilan puutetta istumalla miesten puolisille istuimille. Laajennusaie hylättiin ja päätettiin rakentaa kokonaan uusi kirkko vuonna 1885 ja vanhasta kirkosta päätettiin käyttää hyväksi entisiä rakennusmateriaaleja.

Karttulan toisen kirkon rakentaminen aloitettiin maaliskuussa 1887 arkkitehti Augusta Nordbergin suunnitelmien mukaan. Kirkon piti edustaa uusinta tyylisuuntaa entisen empiren jälkeen. Uusgotiikkaa edustava kaunis puinen ristikirkko valmistui rakennusmestari Juhani Karjalahti nuoremman johdolla ja se vihittiin käyttöön marraskuussa 1888. Sen ylevä, korkea, ristiä kantava huippu kohosi korkealle taivasta kohti kutsuen kirkkokansaa kokoontumaan ja hiljentymään sekä kuulemaan Herran sanaa sisuksiinsa. Karttulalaiset olivat hyvin ylpeitä uudesta komeasta pyhätöstään, josta oli puhuttu sen vetävän vertoja suuruudessaan ja komeudessaan parhaimmille Suomen puukirkoille.

Näin kaunis oli Karttulan vanha kirkko. Oikeassa kuvassa näkyy tapuli.
Kuvat: Seurakuntain Keskinäinen Palovakuutusyhtiö. Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto.
Lähde Finna.

Ilo ei ollut pitkä tästä karttulalaisten ylpeydestä, vaan kaunis vanha puukirkko paloi pitkänä perjantaina vuonna 1920. Tällöin kirkossa olivat myös isoisoäitini isotätini kanssa. Kirkko syttyi palamaan kesken jumalanpalveluksen, mutta viisas ja rauhallinen pappi johdatti rauhallisesti kirkkoväen ulos kirkosta. Näin säästyttiin paniikilta ja ihmisvahingoilta.

Karttulassa on edessä uuden kirkon rakentaminen, joka sekään ei sujunut ilman riitelyä. Uuden kirkon paikka sai jälleen karttulalaiset takajaloilleen. Väännön ja käännön jälkeen kirkko päätettiin rakentaa Syvänniemelle. Kirkon paikka sekä päätös Tervon seurakunnan perustamisesta että Tervon ja Karttulan välisestä rajan paikasta aiheuttivat niin syvän kuilun seurakuntalaisten välille, että Karttulan seurakunta jakautui kolmeen osaan. Osa erosi Karttulan seurakunnasta ja he perustivat Karttulan vapaaseurakunnan 1925. Vapaaseurakuntalaisille valmistui oma kirkko vuonna 1927 noin 400 m päähän palaneesta vanhasta kirkosta.

Karttulan vapaaseurakunnan kirkko 1935. Lähde Finna.

Palaneen kirkon viereen rakennettiin vuonna 1930 talvikirkoksi suunniteltu rukoushuone. Nykyään kirkkoa kutsutaan Karttulan kirkoksi, jonka on suunnitellut Sakari Hämäläinen. Karttulan kirkko toimii ympäri vuoden ja täällä pääosin toimitetaan hautaansiunaamiset.

Karttulan kirkon tien toisella puolella sijaitsee kellotapuli, jonka on rakennettu vuonna 1844 rakennusmestari Theodor Tolpon johdolla. Tapulin takana on hautausmaa, jossa on ensimmäisen kirkon muistomerkki.

Syvänniemen tornillisen pitkäkirkon on suunnittellut Johan Victor Strömberg vuonna 1925. Kirkko rakennettiin tiilestä ja betonista. Ulkoseinät rapattiin valkoisiksi. Näihin rakennusaineisiin päädyttiin, että saataisiin kirkko kestäväksi ja myös ”palamattomaksi”. Ulkomuodonkin haluttiin olevan hauska ja juhlallinen.
Koska kirkossa oli kellotorni, kirkon teräksiset kellot tilattiin Saksasta vuonna 1925.
Sisätiloiltaan kirkko suorakaiteen muotoinen, runkohuone on keskeltä korkea ja sivuilta jakautuu kahteen kapeaan sivukäytävään. Korkeat kapeat ikkunat korostavat kirkon juhlavaa tunnelmaa. Tornipäädyssä on urkulehteri.

Alttaritaulu Kristus ristillä on Arthur Heickell maalaama vuodelta 1911.
Urut ovat valmistettu Kangasalan urkutehtaalla vuonna 1926.

Kirkkoa on korjattu vuosina 1950 ja 1986.
Syvänniemen kirkko suljetaan toistaiseksi ilmoituksen 16.9.1924 mukaan sisäilmateknisten kunnon tarkistamisen vuoksi.

Kirkon takana sijaitsee Syvänniemen hautausmaa.

Kirkko kuuluu Kuopion Ev.lut.seurakuntaan ja siellä on istumapaikkoja 500 henkilölle.
Kirkkoa käytetään pääsääntöisesti kesäaikaan, kesäisin se on myös suosittu vihkikirkko. Talviaikaan kirkkoa ei vuokrata, mutta joulun aikaan on muutamia tapahtumia.

Syvänniemen kirkko
Kuttajärventie 117
71570 Syvänniemi

Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.

Yksi kommentti artikkeliin ”Syvänniemen kirkko, Kuopio

  1. Päivitysilmoitus: Syvänniemi ja Sourun alue, Kuopio – Reiskat ja Reppu

Jätä kommentti