Ritarihuone on historiallisesti merkityksellinen rakennus Suomessa, joka sijaitsee Helsingin Kruunuhaassa. Ritarihuone on Suomen ensimmäinen parlamentaarinen rakennus, sillä Säätytaloa ei vielä oltu rakennettu. Vuonna 1857 Ritaristo ja Aatelisto lunastivat Senaatinlinnan itäpuolelta varaamansa Servaalin tontin. Erilaisten mietintöjen ja arkkitehtoonisten ratkaisujen jälkeen ruotsalaissyntyinen arkkitehti Georg Theodor Chiewitzin ehdotus valittiin voittajaksi ja tyyliltään uusgoottilainen rakennus valmistui vuonna 1862.

Sukuani tutkiessani, innostuin liittymään Suomen Sukututkimusseuraan. Sukututkimusseura teki toukokuussa 2024 tutustumiskäynnin Ritarihuoneelle, joka oli toiveideni täyttymys. Olin pitkään haaveillut päästäkseni käymään tässä historiallisessa, kauniissa rakennuksessa. Yhtään ei vaikuttanut se, että tutkiessani sukuani sain johtolangan, jonka lanka johdatti esihenkilöitäni aatelisukuihin. Harmikseni sukuni esipolvet Tawastit ja Hornit ovat päässeet ikkunakoristeiksi, eivätkä hienoihin vaakunoihin seinille. Todellisuudessa sillä ei ole merkitystä, vaan koen hienona asiana huomata juureni ylettyvän kauas, kauas ajassa taaksepäin. Juureni todistavat sen tosiasian miten Suomi on ollut pieni ja ”nuori” maa, varsinkin väestön liikkumisen osalta. Esimerkiksi ns. hyvän suvun naiset ovat naimisiin mennessään lähteneet etelästä asuttamaan pohjoisempaa Suomea.

Kaikki tietävät aatelin, mutta tarkastellaan syvällisemmin mitä aatelius tarkoittaa ja ketkä ovat aatelisia jne. Aatelisuus oli aluksi ”ansiojärjestelmä” eikä periytynyt automaattisesti sukupolvelta toiselle. Keskiajalla Ruotsin valtakunnassa kuningas rajoitti paikallisten päälliköiden ja suurmiesten valtaa, jolloin järjestäytyneen sotavoiman tarve kasvoi vähitellen. Veroja maksavia, varakkaita talonpoikia houkuteltiin sotilaiksi. Heillä kuului olla hevonen, haarniska ja ase, jotka olivat arvokkaita. Korvaukseksi talonpoika vapautettiin veroista, hänestä tuli rälssimies ja sitten aatelismies. Tämä virallistettiin Alsnön asetuksella vuonna 1279. Aatelius ei ollut henkilökohtainen arvo, ei periytynyt eikä ollut välttämättä pysyvä etu, vaan ratsupalvelus tarkistettiin vuosittain asekatselmuksessa. Vasta vuonna 1500-luvulla rälssioikeus katsottiin pysyväksi. Kustaa Vaasa saattoi voimaan perinnöllisen oikeuden Ruotsin kruunuun Västeråsin valtiopäivillä 1544.
Eli lyhyesti rälssioikeus eli aatelointi oli hallitsijan lahjoittama suoritusta vastaan oleva ylennys. Ajan saatossa rälssi myönnettiin ilman rälssipalvelu vaatimusta. Aktiivipalveluksessa olevia sotilaita sekä korkeita virkamiehiä ja tiedemiehiä aateloitiin heidän ansioittensa perusteella.

Valiokuntahuoneen yhtä seinää koristaa todella suuri alla näkyvä maalaus. Aleksanteri II avasi valtiopäivät 18.9.1863 vastavalmistuneella Ritarihuoneella, joka on ikuistettu suureksi tauluksi Ritarihuoneen seinälle. Kuvassa on keisari kolmen poikansa ja yhden veljenpoikansa kanssa sekä eri säädyt edustettuna.

Valiokuntahuoneen ikkunoissa on lasimaalauksia 1930-luvulta, ja niihin oli valikoitunut Ruotsin aikaisia aatelissukujen vaakunoita, jotka ovat vaikuttaneet Suomessa 1400-, 1500-, 1600- ja 1700-luvuilta.

Aatelissäädyt jakautuivat ylhäisaatelin johon kuuluivat kreivit, vapaaherrat ja valtaneuvosten jälkeläiset. Ylhäisaateli oli rikas, mahtava ja harvalukuinen. Suomessa heitä oli rajoitetusti. Alhaisaateli oli suhteellisen köyhä ja runsaslukuinen. Viimeinen aateloitu henkilö on ministerivaltiosihteeri, kenraali August Langhoff, joka ylennettiin vapaaherraksi 1912.

Kustaa II Aadolf perusti Ruotsin Ritarihuoneen vuonna 1626, silloin silloiset aatelissuvut introdusoitiin Ritarihuoneeseen ikäjärjestyksessä. Tuhkolmaan rakennettiin komea palatsi Riddarholmenin läheisyyteen aatelisten käyttöön valtiopäivien kokoustiloiksi. Suomesta tuli Venäjän tsaarin alainen ruhtinaskunta 1808-1809 sodan seurauksena. Suomessa asui ruotsalaisaatelin jäseniä sekä keisarin ylentämiä aatelismiehiä.
Ensimmäinen johtokunnan kokous pidettiin Turussa vuonna 1816. Porvoon valtiopäivillä keisari oli antanut lupauksen Suomen Ritarihuoneen perustamisesta. Suomen Ritarihuoneen toiminta alkoi vuonna 1818, kun sukuja ryhdyttiin sisäänkirjaamaan, kuitenkaan tällöin ei vielä ollut omaa rakennusta.

Ritarihuonesalin seiniä koristaa Suomen aatelin vaakunat, jotka ovat sisäänkirjattu Ritarihuoneelle. Kellon alla on kreivillisen sukujen komeat vaakunat, jotka ovat numeroitu 1-11. Vaakunan Nro 6 nimen perässä näkyy risti, joka kertoo sammuneesta suvusta.

Kaikkien Suomen aatelissukujen vaakunat ovat Ritarihuoneella ja ne ovat numeroitu. Kreivilliset kuten yllä oli mainittu, vapaaherrasuvut 1-63 ja aateliset (herrat) 1-282. Myöhemmin sain tietää, että Tawast-suvun vaakuna löytyy myös salista numerolla A003.
Tarkka katsoja huomaa vaakunoissa eroja. Kreivien vaakunoissa kolme avonaista kypärää, vapaaherrallisten vaakunoissa on kaksi avonaista kypärää ja herrojen yksi. Vanhoissa kirkoissa on paljon hautajaisvaakunoita, joten näiden ominaisuuksien perusteella voi tarkastella mihin aateli-kastiin suku on kuulunut.

Vuoden 1435 Arbogan valtiopäivistä saakka aateli oli yksi sääty-yhteiskunnan säädyistä. Muut säädyt olivat papisto, porvaristo (kaupunkiväestöä eli käsityöläisiä, kauppiata ja alempia virkamiehiä) ja talonpojat (maaseutuväestä eli maata omistavat talonpojat). Ruotsin säätyvaltiopäivät säilyivät Suomessa vuodesta 1809 vuoteen 1906 saakka neljän säädyn valtiopäivinä, jonka jälkeen ne korvattiin yksikamarisella eduskunnalla. Tällöin Suomen aateli menetti yhteisönä poliittisen merkityksensä.

Valtion korkeimpiin virkohin pääsy edellytti kuulumista aatelissäätyyn. Suomessa korkein aatelisarvo on kreivi ja ainoastaan suku jatkuu isälinjassa eli vanhin poika saa kreivin arvon, toisesta pojasta tulee vapaaherra eli paroni, kolmas on herra eli aatelisherra. Joissakin kreivillisissä suvuissa pojat saavat kreivin arvon ja joissakin vain vanhin poika, asia määriteltiin vaakunakirjeessä.
Ritarihuoneeseen on introdusoitu 357 sukua. Vuoden 2022 Aateliskalenterin mukaan Suomessa oli elossa 143 aatelissukua, joista kolme on kreivillistä, 24 vapaaherrallista ja muut 116 aatelista sukua. Aatelisukuja ja heidän jälkeläisiään on pieni määrä ja jossain suvussa on vain muutama henkilö. Suku sammuu mieslinjalla, kun viimeinen mies kuolee ja kokonaan jos viimeinen elossa sattuu olemaan nainen.

Ritarihuonesalista on käynti johtokunnan huoneeseen, joka seinillä komeilevat aatelisherroja, jotka ovat olleet säätyvaltiopäivien maamarsalkkoja.
Suomen aatelissuvut kokoontuvat joka kolmas vuosi aateliskokoukseen, johon osallistuu suvun päämies. Hän istahtaa omalle paikalleen numeroituun tuoliin.

Johtokunnanhuoneesta pääsee vilkaisemaan maamarsalkan huoneeseen. Ritarihuoneella ei ole varsinaista museotilaa, mutta täällä on pieni kokoelma sineteistä ja sinettisormuksista sekä nähtävillä yksi aatelimiehen univormu.

Johtokunnan huonetta koristaa komeat muotokuvat aatelismiehistä. Johtokunnan huonetta käytetään nykyään erilaisten tapahtumien catering-tilaisuuksien tarjoilutilana. Lattia on peitetty, koska alla oleva lattia sekä seinillä olevat silkkitapetit ovat alkuperäiset.

Maamarsalkka nimitystä käytettiin jo vuodesta 1627 alkaen Ruotsin säätyvaltiopäivillä aatelissäädyn puheenjohtajasta. Suomen ruhtinaskunnan aikana maamarsalkan nimitti Suomen suurruhtinas eli Venäjän keisari. Maamarsalkan tehtäviin kuului johtaa valtiopäämiesten kulkuetta valtiopäivien avajais- ja päättäjäisseremonioissa sekä tarvittaessa hän johti puhetta valtiopäivien yhteisistunnoissa.
Tauluissa näkyvillä maamarsalkoilla on kädessään maamarsalkansauva, joka oli hänen tärkein arvomerkkinsä. Suomen Ritarihuoneella on yksi maamarsalkansauva, joka on valmistettu vuoden 1809 Porvoon maapäiviä varten.
Maapäivät olivat valtiollisia kokouksia. Niissä käsiteltiin alueen lainsäädäntöön ja hallintoon liittyviä asioita. Suomessa on pidetty kolmet maapäivät vuosina 1616, 1742 ja 1809. Porvoon maapäivät pidettiin Venäjän vallan alkaessa vuonna 1809.

Aatelismiehillä on ollut oma aatelisunivormu, joka kuului 1800-luvulla hyvinkin vahvasti yhteiskuntaan kuuluvaksi. Asun tarkoituksena oli saada arvonantoa yhteiskunnassa ja pääsääntöisesti sitä käytettiin juhlatilaisuuksissa ja valtiopäivillä. Aatelisnaisille ei ollut sellaista virallista tai julkista roolia, johon he olisivat tarvinneet univormutyyppistä pukeutumista. Aatelisnaiset eivät voineet toimia valtiopäivillä. Jos kiinnostaa tietää lisää aatelisunivormusta, löysin mielenkiintoisen artikkelin netistä, Suomalainen aatelisunivormu, kirjoittanut Alex Snellman 2007.

Tutustuimme Ritarihuoneen kirjastoon jossa saimme tutustua vanhoihin asiakirjoihin ja vaakunakirjeisiin eli asiakirjoihin, joilla henkilöt aateloitiin. 1500-luvulta lähtien niiden merkitys oli entistä suurempi aateluuden siirtyessä sukupolvelta toiselle. 1600-luvulla perustettuihin ritarihuoneisiin vaakunakirje oli tae päästä niiden jäseniksi. Näillä vaakunakirjeillä pystyttiin todistamaan kuuluminen aateliin. Uusien sukujen introdusointi ritarihuoneella oli tärkeä toimenpide, jonka yhteydessä vaakunakirjeiden aitous tarkistettiin ja vahvistettiin. Alkuperäinen vaakunakirje jäi säilytettäväksi ritarihuoneelle.
Vaakunakirje sai nimensä myöhäiskeskiajalla, jolloin vaakunakirje teksteineen ja vaakunoineen tehtiin pergamentille, joka yleensä taiteltiin kirjeen muotoon.
Vaakunakirjeet muuttuivat ajan saatossa usean sivun pituisiksi, joten vaakukirjeille alettiin tekemään kannet joko ruskeasta vasikannahasta tai punaiseksi värjätystä vuohennahasta. Kansiin painettiin kullattuja kuvioita. Hallitsijan monogrammi, Ruotsin kolme kruunua ja muita koristekuvia, kuten alla olevasta kuvassa näkyy. Hallitsijoiden vaihtuessa myös vaakunakirjeiden ulkoasu muuttui. Kannet varustettiin nauhapunoksin, johon oli liitetty hallitsijan suuri sinetti, joka oli joko sorvatussa puurasiassa tai metallirasiassa. Aateluus myös maksoi, eli aatelismiehen täytyi maksaa aateluudestaan sen mukaan minkä arvon hän sai.

Autonomian ajan Suomessa vaakunakirjeet korvattiin Venäjän keisarin antamalla asiakirjalla eli ns. aatelisdiplomilla ja erillisella vaakunamaalauksella. Tämä asiakirja täytti saman tehtävän kuin Ruotsin ajan aateliskirjeet ja toimivat edellytyksinä Suomen Ritarihuoneen introdusoinnille. Introdusointihakemukseen vuoden 1869 ritarihuonejärjestyksen mukaan sisältyi aateluudesta kertova asiakirja, vaakunamaalaus sekä kuitti Ritarihuonesalin seinälle ripustettavan vaakunan maksusta.
Ritarihuoneen kokoelmissa on säilynyt toistasataa vaakunakirjettä eri vuosisadoilta, vanhin on Tawast-suvun vaakunakirje vuodelta 1582.

Joka kolmas vuosi ilmestyvä Aateliskalenteri on selonteko nykyään elossa olevista aatelissuvuista ja niihin kuuluvista henkilöistä Suomessa aateliskalenteria on julkaistu vuodesta 1858 lähtien. Aateliskalenterin tietoja varten lähetetään kyselylomake aatelissuvun jäsenille, joihin he voivat täydentää koulutuksensa, työhistoriansa sekä perhetietonsa.

Ritarihuonetta voi vuokrata konsertteihin ja seminaareihin sekä yritysten ja yhdistysten edustustilaisuuksiin. Kuitenkaan Ritarihuonetta ei vuokrata häihin tai muihin vastaaviin tilaisuuksiin rakennuksen historiallisen ainutlaatuisuuden ja alkuperäisten materiaalien kulumisen välttämiseksi.

Ritarihuone
Ritarikatu 1
00170 Helsinki

Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.