Onko täällä viikingit tähyilleet
vihollisia ja rosvoja katselleet
Katseensa merelle suunnanneet
Vai kuka lie päällikkönsä kalliolle
viimeiselle matkalle haudanneet
kiviröykkiön alle kivillä peitelleet
Tämä hieman tuntemattomampi hieno röykkiöhautakohde sijaitsee Perniön länsiosassa Perniön ja Kemiön välissä olevan Falkinselän itäpuolella. Mereltä katsoen vuorella sijaitsee 20 m korkeudella ensimmäinen röykkiö ja tältä tasanteella noustaan 20 m ja toinen röykkiö sijaitsee vuoren korkeimmalla kohdalla. (kyppi)


Tätä isompaa soikean muotoista, keskeltä kuopalle painunutta kiviröykkiötä on ilmeisesti tutkittu Cederhvarfin inventointikertomuksen mukaan vuonna 1895 ja sieltä on löydetty 1800-luvulla sormus. (kyppi)
Isompi röykkiö on kooltaan noin 16 x 18 metriä ja kuopanteen koko noin 7 metriä.

Alempi röykkiö on noin 6,2 x 6,0 metriä lähes pyöreänmuotoinen ja matala 0,5 m. Kumpikin röykkiö on ajoitettu pronssikaudelle.
Olemme käyneet täällä seitsemän vuotta aiemmin. Tällöin meillä ei ollut tietoa tästä paikasta muuta kuin se, missä se sijaitsee google kartan mukaan. Emme tienneet mistä vuorelle noustaan ja kuten tapoihimme kuuluu nousimme aivan väärältä puolelta jyrkkää poluntapaista kulkureittiä pitkin. Polku oli osittain jäässä, koska elettiin kevättä ja se sijaitsi pohjoispuolella. Lähtiessämme pois vuorelta, sujuvasti sujahdimme polulle, joka loivasti ohjasi meidät kohti tietä.

Tästä viisastuneena tällä kertaa tiesimme mistä nousta Viikinkivuorella. Helteet ”olivat” helpottaneet, näin ajattelimme, mutta totuus oli toisenlainen. Lämmintä piisasi, mutta rauhallisesti kävelimme välillä pysähtyen nauttimaan mustikoiden makeasta mausta. Itikat eivätkä paarmat häirinneet kulkuamme.


Maasto on alempana aluskasvillisuudeltaan rehevämpää ja ylempänä paljaampaa.
Polulla tuli vastaan kivikkoinen kohta, jota mietimme voisiko sekin olla vanha röykkiönkohta, mutta tutkaillessani artikkeleita kohteesta, mainintaa ei ollut kolmannesta kiviröykkiöstä.


Emme muistaneet miten ”pitkä” matka olikaan kävellä ensimmäiselle röykkiölle, voi toki johtua siitä, että viimeeksi tulimme vähän eri suunnalta.


Mielikuvatkin muistoissa olivat erilaiset ja toiset olivat just niinkuin muistimme. Toisen röykkiön olisimme sijoittaneet eri kohtaan, mutta entisellä paikalla se kuviemme perustella oli. Näkymät ovat täältä komeat.



Viikinvuori
Viikinkivuorentie 59
25610 Salo

P-paikka: tien varrella on pieni levike mihin voi jättää auton ja polku lähtee melkein heti levikkeen kohdalta.
Karttaan merkitsin P-paikan. Ylhäältä tulee Viikinkitie.
Kohteeseen on helppo polku, mutta röykkiöiden kohdalla on kallioista kivikkoa, joten ei sovi täysin huonojalkaiselle ja -kuntoiselle.
Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätettään.