Taatusti kesän 2025 jännittävimmistä ja yksi mielenkiintoisimmista kirkoista oli Keminmaan kirkko, joka tunnetaan tai tiedetään ”muumio”kirkkona. Kirkkoa vartioi kuuluisaksi tullut muumioitunut kirkkoherra Nikolaus Rungius, syntynyt 1560 Loimaalla. Nikolaus Rungius oli luterilainen pappi, joka toimi 30-vuotisen sodan aikana Kemin kirkkoherrana. Rungius kuoli vuonna 1629 ja hänet haudattiin sen aikaisten tapojen mukaan kirkon lattian alle. Tarina kertoo Rungiuksen sanoneen: Jos minun sanani eivät ole tosia, niin ruumiini mätänee, mutta jos ne ovat tosia, niin se ei mätäne. Näin voimme todistaa sanat tosiksi tänäkin päivänä nähdessämme Rungiuksen varsin hyvin säilyneen muumioituneen ruumiin lasikattoisessa arkussaan. Kirkon lattian alta on löytynyt Rungiuksen lisäksi noin 40 haudattua muumioitunutta vainajaa, mutta Rungeniuksesta tuli kuuluisin.
Mielenkiintoiseksi tekee myös Keminmaan kirkosta sen, että se on Suomen pohjoisin keskiaikainen kivikirkko ja viimeisiä katolisen ajan kirkkorakennuksia. Kirkko onkin yksi Pohjois-Suomen suosituimmista matkailukohteista.

Tänä päivänä on vaikeaa käsittää se, miten valtavan laaja Kemin seurakunnan alue oli jo sen alkutaipaleella 1300-luvun alussa. Keminmaa muodostettiin Salon eli Saloisten kanssa Pedersören kappeliksi. Kemin emäseurakunta perustettiin 1329, johon kuului nykyisten Simon, Kemin, Keminmaan, Tervolan, Rovaniemen ja Kemijärven kuntien alueet. Itsenäiseksi pitäjäksi se muodostettiin ilmeisesti 1400-luvun alussa ja se oli Turun hiippakunnan pitäjistä suurin.
Ennen nykyistä kivikirkkoa tiedetään Keminmaan alueella Valmarniemessä olleen puukirkkoja, löydettyjen kahden puukirkon jäännösten perusteella, ensimmäinen ilmeisesti jo 1300-luvun alkupuolella ja seuraava tiedon perusteella vuonna 1431. Ennen Pyhän Mikaelin kirkon rakentamista nykyiselle paikalle, paikalla oli ollut puukirkko 1400-luvun jälkipuoliskolla. Kerrotaan, että viimeisen puukirkon olisivat vuonna 1517 venäläiset polttaneet. Tämän perusteella arvellaan, että ennen kivikirkkoa on voinut edeltää kaksi puukirkkoa. (Wikipedia)

Kirkonpaikka siirtyi Valmarinniemestä nykyiselle kivikirkonpaikalle vuoden 1450 paikkeilla. Samalla paikalla on ollut puukirkko tai kaksi. Nykyistä kirkko rakennettiin niin, että ensin sakasti noin vuonna 1530, runkohuone 1551-1553 sekä asehuone noin 1660.

Pyhän Mikaelin harmaakivikirkko on säilynyt erittäin hyvin alkuperäisessä kunnossaan. Kesähelteellä käydessämme kirkon sisus huokui kylmää, joten väkisin tuli mieleen, miten ihmiset ovat pärjänneet kylmässä kirkossa talvipakkasilla ilman lämmitystä, mitä ei kirkossa ole edelleenkään.

Asehuoneen ja runkohuoneen välinen pystyovi on 1550-luvun tienoilta (kuva vas.)

Kirkko on yksinkertainen, asehuone ja vastakkaisella seinällä sakasti. Runkohuone on konstailematon, jota koristaa katossa olevat maalaukset vuodelta 1650. Maalauksissa on nähtävillä Kristuksen kärsimyshistoria.

Seinillä olevat pyhimysten patsaat, kastemalja, vihkivesiastia ovat katoliselta ajalta.

Kirkosta ei ole löytynyt vihkiristejä, joko niitä ei ole ollut tai niitä ei ole tehtykään. Kirkon valmistumisen aikaan elettiin refomaation aikaa ja kirkkojen vihkimistoimitukset alkoivat hävitä.

Kirkossa on kaikenkaikkiaan seitsemän pyhimyspatsasta, pyhä Anna, pyhä Jaakko, pyhä Laurentius, pyhä Olavi, naispyhimys, Kristus ja krusifiksi. Vanhimpia ovat pyhä Anna ja pyhä Jaakob 1400-luvun lopulta. Kristus, pyhä Olavi ja tuntematon naispyhimys 1500-luvulla, jotka luultavasti ovat lyypekkiläistä alkuperää ja ovat todennäköisesti olleet hävinneessä alttarikaapissa. Pyhimys Laurentius on ilmeisesti myös lyypekkiläistä käsityötaitoa, kuten samaa käsityötaitoa on krusifiksi, jota säilytetään uudessa kirkossa. (Suomen keskiajan kivikirkot, Markus Hiekkanen)

Asehuoneessa sijaitsevat ruumispaarit ja jalkapuu sekä kirkon sisällä oleva mustapenkki muistuttavat vanhasta seurakuntaperinteestä.

Kivikirkko jäi liian pienenä vakituisesta käytöstä pois 1780-luvulla. Tämän jälkeen käyttöä jatkettiin ruumishuoneena ja talvihautana 1900-luvulle saakka. Kemimaalle rakennettiin uusi Jacob Riifin suunnittelema ns. ”keskimmäinen kirkko” vuonna 1797, jonka perustukset pettivät mudosten halkeamia seiniin. Kirkon ulkonäkökään ei miellyttänyt kaikkia ja näin ollen keisari Aleksanteri määräsi uuden kirkon rakennettavaksi valtion varoilla. Eli alla oleva uusi kirkko on Carl Ludvig Engelin suunnittelema ja valmistui vuonna 1827.

Pyhän Mikaelin kivikirkko pääsi pahoin rapistumaan. Kirkkoa kunnostettiin vuosina 1924-1925 ja töitä jatkettiin vuonna 1932. Koristemaalauksia restauroitiin 1937-1939 ja sisustusta uusittiin 1955-1957. Korjaustöitä tehtiin jälleen vuonna 1975-1976 ja vuonna 2018 kunnostettiin kattorakenteita ja päätymuureja.

Kirkon hautausmaalla on rakennus, joka on ollut luuhuone eli ossuaariona eli paikkana, johon koottiin hautauksista esiin nousseita luita, kun hautapaikkoja käytettiin uudelleen tai haudat avattiin. Luita ei kristillisessä perinteessä hävitetty, joten ne sijoitettiin säilöön luuvajaan tai luuhuoneeseen kunnioittavasti. Luuhuonetta käytettiin myös talvihautapaikkana.

1600-luvulla myös Kemissä käytiin noitavainoja, ja ihmisiä tuomittiin noituudesta. Tällaisia “noitina” kuolleita ei yleensä saanut haudata kirkkomaan pyhitettyyn maahan. Keminmaan kirkon takapuolelle hautausmaan aidan ulkopuolelle on haudattu noidiksi tuomittuja.

Keminmaan Pyhän Mikaelin kirkko
Mikaelintie
94400 Keminmaa

Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.