Keminmaan vanhassa keskiaikaisessa eli Pyhän Mikaelin kirkossa on nähtävillä kirkkoherra, pappi Nikolaus Rungiuksen muumioitunut ruumis, josta on tullut nähtävyys.
Nikolaus Rungius (Ryngius tai Ryngen) oli Loimaalla syntynyt n.1560 Ryngön ratsutilalla isälleen Matti Niilonpoika Ryngenille ja äidilleen jonka nimeä ei ole tiedossa. Hän toimi ensin Uudenkaarlepyyn kappalaisena, josta siirtyi vuodesta 1600 alkaen Kemin kirkkopitäjään. Rungius avioitui Kemin kirkkoherra Simon Ruuthin tyttären Helenan kanssa ja appensa jälkeen hoiti kirkkoherran tehtäviä kuolemaansa saakka. Rungius hoiti Kemin pitäjän ohella myös Kemin Lapin kirkollisia asioita, ja hänen tiedetään tehneen lähetystyötä tuolloin suurimmaksi osaksi pakanuudessa eläneiden lappalaisten keskuuteen. Hän kuoli noin 69-vuoden iässä vuonna 1629 ja hänet haudattiin sen ajan mukaan kirkon lattian alle. Ruumiin muumioitumiselle syy löytyy kuivasta ilmasta, jolloin tavallista maatumista ei tapahdu. Muumion nykyinen sijaintipaikka ei ole sama kuin mistä se on alunperin löydetty.

Ruumis löydettiin lattian alta 1700-luvun alussa. Tämä herätti ihmisten mielenkiinnon ja tarinat alkoivat elää hänen väkevistä sanoistaan ja ihmeteoistaan. Jos minun sanani eivät ole tosia, niin ruumiini mätänee, mutta jos ne ovat tosia, niin se ei mätäne. Ruumiin luokse tehtiin pyhiinvaellusmatkoja, sillä Rungiuksesta oli muodostunut pyhimysmäinen legenda.

Vuosien saatossa muumio ei ole saanut olla rauhassa, siltä puuttuu esimerkiksi toinen käsi. Puuttuvan käden arvoitus ei ole selvinnyt. Ikävä tarina tai väite kertoo käden irronneen saksalaissotilaiden tanssittaessa muumiota sodan aikana. Tarina on useampiakin, mutta mikä on tosi, sitähän emme tiedä.
Muumiota kuvattaessa vuonna 2011 Oulun yliopiston sairaalalla, havaittiin että ruumiilta puuttui kuusi ensimmäistä kaulanikamaa, joten pää on jossain vaiheessa irronnut ja laitettu paikoilleen ilman puuttuvaa kaularankaa.
Samassa tutkimuksen mukaan todettiin Rungiuksen olleen varsin suurikokoinen sekä pitkä mies aikalaisekseen. On selvinnyt, että hän kärsi liikalihavuudesta ja osteoporoosista. Hänellä oli merkkejä munuaiskivistä ja tuberkuloosin aiheuttamista kalkkeutumista keuhkoissa. Selkärangan nikamien yhteenluutuminen on aiheuttanut hänelle liikkumisvaikeuksia. Häneltä otettiin varpaankynnestä pala, josta voitiin tutkia hänen viimeisien aikojen ruokavaliota, johon on kuulunut lihaa, kalaa ja muita proteeinia. Kuolinsyyksi arveltiin selkärangassa olevan tulehduksen aiheuttamaan verenmyrkytyksen.
Kuva, Nikolaus Rungiuksen muumioitunut ruumis haudassaan Keminmaan vanhan kirkon lattian alla. Kuvaaja Maija Kairamo. Lähde Wikimedia Commons.
Nikous Rungiuksen muumio on nähtävillä kesäisin kirkon ollessa auki. Nykyinen arkku, missä muumio lepää lasikannen alla on viides. Ensimmäinen merkintä arkun uusimisesta on tehty 75 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Muumiota ei saa valokuvata, mutta netissä on nähtävillä kuvia muumiosta.
Keminmaan vanha kirkko
Mikaelintie
94400 Keminmaa
Kansikuva luotu tekoälyllä.
Kuvat ©Kuvat Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.
Päivitysilmoitus: Keminmaan Pyhän Mikaelin keskiaikainen kivikirkko – Reiskat ja Reppu