Suomen rauhanajan pahin junaonnettomuus 

Pohjoisen yöpikajuna kiihdyttää vauhtiaan. Juna on aikataulusta myöhässä ja veturinkuljettaja haluaa 

Onnettomuudessa olllut Dm4 vetovaunu kuvattuna kaksi vuotta aiemmin. Kuva Wikipedia.

Pohjoisesta etelään kulkeva juna oli raskas, sata tonnia painavan Ukko-Pekka-höyryveturin Hr1 nro 1005 vetämä yöpikajuna 64, joka oli lähtenyt Torniosta, pääteasemanaan Helsinki. Juna oli toista tuntia aikataulustaan myöhässä. Samaan aikaan kohtalokkaasti kohti pohjoista kulki Tampereen kautta Poriin menevä moottoripikajuna numero 41, jota veti kevyt peltikuorinen vetovaunu Dm4 nro 1607. Sekin oli hieman myöhässä, mikä aiheutti päänvaivaa Iittalan ja Kuurilan junanlähettäjille.

Radan ollessa yksiraiteinen, junanlähettäjien täytyi etukäteen sopia, missä junat kohtaavat. Ainoat asemat, joissa oli ohitusraide olivat Kuurilan tai Iittalan asemat. Riihimäen junanlähettäjä sekä Iittalan ja Kuurilan junanlähettäjät päättivät yhdessä sopia kohtauspaikaksi Kuurilan aseman. Kuitenkin Riihimäen junanlähettäjä muutti junien kohtauspaikaksi Iittalan aseman. Kuurilan junanlähettäjä sai muutoksesta tiedon, mutta Iittalan junanlähettäjä oli jo asemarakennuksen ulkopuolella eikä kuullut puhelimen pirinää.

Iittalan ja Kuurilan junanlähettäjät tajusivat samassa hetkessä katastrofin oli lähestymässä ja olivat kauhua täynnä, mutta kauhustaan huolimatta ryhtyivät silti toimimaan. Kumpikin soitti poliisille hälytyspuhelun ja kertoivat tulevasta onnettomuudesta. Pelastajat ja ambulanssit lähtivät liikkeelle kohti oletettua törmäyspaikkaa jo ennen törmäystä. Sairaalat hälytettiin ottamaan vastaan loukkaantuneita. Parolasta komennettiin nuoria varusmiehiä raivaustöihin.

Yhteentörmäyksessä moottoripikajunan kevytrakenteinen vetovaunu ja sen perässä ollut vaunu hajosivat kappaleiksi, raskaan Ukko-Pekan jyrätessä ne keskeltä kahtia. Pikajunan ensimmäinen puukorinen makuuvaunu tunkeutui Ukko-Pekan hiilivaunun alle ja samalla moottorivaunun jäännökset paiskautuvat sen ja Ukko-Pekan veturin päälle. Ukko-Pekan veturi vaappui ja kaatui kyljelleen. Ukko-Pekan lämmittäjä syöksyi ulos hytistä, mutta veturinkuljettajaa ei näkynyt missään. Moottoripikajunan kummatkin kuljettajat sekä Ukko-Pekan kuljettaja kuolivat välittömästi törmäyksessä. Törmäyksen jälkeen hetken aikaa vallitsi syvä hiljaisuus. Veturin kattilasta sihisi ulos kuumaa höyryä, joka levisi laajalle alueelle. Sihinää alkoivat säestämään ihmisten tuskaiset avunhuudot. Kello oli 9.45.

Näkymä turmapaikalla oli lohduton. Hajonneita junanvaunuja ja vaunuista lentänyttä rojuja oli radalla ja sen pientareilla. Loukkaantuneiden ihmisten valituksia ja kuolleita ihmisiä. Ihmisiä yöasuissaan kylmässä ilmassa. Törmäyksessä kuoli kaikkiaan 26 ihmistä, joista lähes kaikki olivat olleet veturin takana olleissa ensimmäisissä vaunuissa. Paikalle hälytetyt VR:n pelastusmiehet ja Parolan varuskunnan sotilaat löysivät junien jäänteistä ruhjoituneita ruumiita.
Turmapaikalle ei ollut aurattua tietä, joten kuolleita ja loukkaantuneita kuljettamaan saapui lähitaloista miehiä hevosten vetämine rekeineen. Kuljetus tapahtui puolen kilometrin päässä olevalle tielle, josta heidät kuljetettiin autoilla sairaalaan. Onnettomuusjunien takimmissa vaunuissa olleet ihmiset selvisivät lähinnä ruhjeilla ja pintahaavoilla. Matkustajat, jotka olivat kunnossa, alkoivat kapsäkkeineen kävellä tietä pitkin kohti Kuurilan asemaa. Loukkaantuneiden määrä oli noin 59 henkilöä.

Onnettomuuspaikkaa raivattiin talkoohengessä paikalle hälytettyjen raivaajien sekä paikallisten lähitalojen miesten kesken. Sunnuntaina 17. maaliskuuta paikalle ajettiin kaksi raskasta rautatienosturia. Kummankin nostovoima oli 75 tonnia. Parituhatta ihmistä seurasi seitsemän tuntia kestävää Ukko-Pekan nosto-operaatiota. Ukko-Pekka nostettiin raiteille ja hinattiin Hämeenlinnaan. Hämeellinnasta Hyvinkään konepajalle, josta se korjauksen jälkeen palasi liikenteeseen. Raskasta pikajunaveturimallia Hr1:tä kutsuttiin tuttavallisemmin Ukko-Pekaksi. Malli oli aikanaan Valtion rautateiden voimakkain henkilöveturi. Se siirrettiin Haapamäen höyryveturipuistoon vuoden 2008 huhtikuussa. Ukko-Pekasta käytettiin puiston alkuaikana nimitystä ”Tappajaveturi”, mutta mauttomana pidetty nimikilpi hävisi jo ensimmäisenä kesänä.

Oikeutta junaturmasta käytiin ja syyllinen oli VR:n proseduurin mukaisesti Kuurilan junanlähettäjä. Vastuu junan päästämisestä liikkeelle oli ohjeiden mukaan yksinomaan junanlähettäjän, ja sitä vastuuta ei katko junanlähettiläiden välisessä kommunikaatiossa poistanut. Oikeudessa nuoren junanlähettäjän stressiä ja painetta kuitenkin ymmärrettiin, ja hänet tuomittiin ainoastaan sakkorangaistukseen, mutta mittaviin vahingonkorvauksiin. Armollisia olivat myös uhrit ja heidän omaisensa nuorta junanlähettäjää kohtaan, tiettävästi ainoastaan yksi asianomainen vaati junanlähettäjälle tuomiota.

Kuten ennenkin ollaan herätty toimimaan vasta suurten, tuhoisien ja järkyttävien onnettomuuksien jälkeen turva-asioissa, niin tehtiin tälläkin kertaa. Vasta Kuurilan junaturman jälkeen VR päätti hankkia radiojärjestelmän, jonka avulla veturimiehistö ja junanlähettäjät saattoivat jatkuvasti olla yhteydessä toisiinsa. Sanotaan, että tämä ratkaisu oli alku Suomen matkapuhelimien kehitykseen.
Rautateiden liikenteenohjauslaitteita alettiin myös kehittämään inhimillisten erehdysten estämiseksi.

Junaturman 60-vuotispäivänä paljastettiin muistokivi onnettomuuspaikan välittömään läheisyyteen.

Kuurilan junaturman muistokivi
Hapsamontie 61
14500 Hämeenlinna

Kansikuva: Kuurilan junaonnetomuus 1957. Kuvaaja UA Saarinen. Lähde Finna.
Lähteet
Wikipedia
Iltasanomat 15.3.2018

Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.