Heinolan pitäjän kirkko

Voi miten kaunis on tää kirkko keskellä kirkonkylää Heinolassa järven lähellä Kirkko edustaa vanhaa aikaa parhaimmillaan Pikolan järvi näkyy kirkolle. Heinolan pitäjänkirkko sijaitsee entisen Heinolan maalaiskunnan kirkonkylässä. Heinolan kaupunki ja maalaiskunta yhdistyivät 1997, jolloin nämä muodostivat seurakuntayhtymän ja vuonna 2007 perustettiin nykyinen Heinolan seurakunta. Kirkon ohi on kulkenut maantie Heinolasta Mikkeliin. Meille tuli yllätyksenä tämä …

Jatka artikkeliin Heinolan pitäjän kirkko

Fastholma, Herttoniemi ja hylätyt huvilat 19.9.2018

Elämä kulkee kulkuaan, se jälkeensä jäljet jättää, luonto alkaa valtaamaan, sitä mikä hylätään. Ei kohta jälkiä nää, sammaleet ja maa jälkeen jää. Jatkoimme matkaamme Vanhastakaupungista kohti Fastholmaa. Päätimme jättää Vartiovuoren toiseen kertaan. Ajelimme Herttoniemeen Majavatien päässä olevalle parkkipaikalle ja jalkauduttuamme olimme Herttoniemen vanhan hyppyritornin paikalla. Tieltä tullessa ei arvaakaan miten korkealla ollaan. Kallioilta oli hienot näkymät Vanhankaupunginlahdelle …

Jatka artikkeliin Fastholma, Herttoniemi ja hylätyt huvilat 19.9.2018

Mainio Matosaari Jollas Helsinki 2.10.2019

Oli kerran kaunis ilta. Saareen johti kannas ei silta. Aurinko alkoi laskemaan näimme kultamaan. Haikeudella katselimme, hiljaisina kävelimme raunioiden päällä. Elämää on ollut joskus täällä Nyt ilman täytti hiljaisuus, meri ja illan kauneus. Viimeksi käydessämme Jollaksessa jäi Matosaari näkemättä, joten sateisen päivän jälkeen ilman kirkastuessa illaksi lähdimme kohti Matosaarta. Emme oikeastaan tienneet saaresta muuta, että siellä …

Jatka artikkeliin Mainio Matosaari Jollas Helsinki 2.10.2019

Piipahdus Porvariskuninkaanpuistossa Jollas Helsinki 28.8.2019

Kaunista maisemaa katselemmme Jäljet entisestä elämästä näemme Rauniot jääneet rakennukset iäsyyteen palaneet Puutarhassa kävelemme elämää aistimme Täällä on ollut kaunista, näkyy se vanhoista kuvista. Vielä löytyi käymätön niemi Helsingissä. Olemme näitä niemiä käyneet katselemassa ja niitä ihastelleet, niiden viihtyvyyttä ja erilaisuutta, jopa joidenkin samankaltaisuutta. Jollas, Laajasalossa oli vielä tutkimatta. Matkasimme Jollakseen, jossa meillä oli tarkoitus …

Jatka artikkeliin Piipahdus Porvariskuninkaanpuistossa Jollas Helsinki 28.8.2019

Kristiinankaupunki lomamatka 30.7.2019

Tuulimylly kuvastaa iloisesti kaupunkiin saapuvaa tervetuloa tänne ihanaan kaupunkiimme Aamulla heräsimme viileään ilmaan. Lämpötila oli huimasti laskenut edellisestä päivästä ja helteeseen tottunut iho tunsi ilman jäätävänä. Aurinko kuitenkin paistoi. Pirteänä uuteen päivään heränneenä ja aamupalan nautittuamme lähdimme kohti Kristiinankaupunkia. Matkalla mietimme käymmekö Vaasassa vai emme. Karijoelta Kristiinankaupunkiin oli vain 20 km, joten se meni nopeasti …

Jatka artikkeliin Kristiinankaupunki lomamatka 30.7.2019

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Kirkko kovia kokenuton palanuttahallaan sytytetttyKirkko on korjattuhienosti toteutettuupeasti pystytetty Lomamatkalla ollessamme kuljimme Huittisten kautta Sastamalaan. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko oli seuraava kohteemme ja moni muukin oli halunnut tulla kirkkoa katsomaan. Aivan yllätyimme turistimäärästä, joka kirkkoon tutustui. Kirkko sijaitsee kauniilla paikalla järven rannalla maatilan vieressä lampaitten käyskennellessä viereisellä laitumella. Kirkko kuuluu keskiaikaisiin kivikirkkoihin ja on rakennettu 1500-luvun …

Jatka artikkeliin Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Melkoinen Meiko Kirkkonummi 26.9.2022

Ilta syksyinen ilma aurinkoinen lähdimme luontoon veden äärelle rantakalliolle metsän keskelle. Meikon virkistys- ja ulkoilualue sijaitsee Kirkkonummen keskustan luonteispuolella Myllykylässä. Meikon alue kuuluu Uuviin eli Uudenmaan virkistysalueyhdistykseen. Alueella on kolme merkittyä eripituista luontopolkua. Polut ovat merkitty värein. Keltainen eli pisin Kuikankierros on 8,3 km, vihreä Kotokierros 4,4 km ja punainen Kuikankierros 3,5 km.  Syksyisenä iltana, …

Jatka artikkeliin Melkoinen Meiko Kirkkonummi 26.9.2022

Lähderanta Laaksolahti Espoo 23.4.2019

Kalliolle kukkulalle rakennan minä majani. Sanat kuulostaa tutulle, tänne voisin rakentaa majani. Kuunnella lauluja lintujen, katsella liplatusta laineiden. Vuodenaikojen vaihteluja, korkealta ihaillen. Kevät on saapunut etelään, linnut laulaa täysin rinnoin, puiden silmut pullistelevat ja uudet pienet lehdet kurkottelevat kohti suurta, valoisaa maailmaa. Uusi kevään vihreys valtaa nurmikot ja pellot. Kevät, mikä ihana luonnon aika! Aurinkoinen …

Jatka artikkeliin Lähderanta Laaksolahti Espoo 23.4.2019

Viehkeä Werla Kouvola 10.5.2018

Kalliomaalauksia ja sahalaitoksia. Kosken kuohuja elämän touhuja werlan historia kertoo tällä ei vedä vertoo Maailmanperintö kohde on tää se paljon jo selittää Kaunis keväinen, aurinkoinen ja erittäin lämmin ilma saatteli meidät matkalle. Kohteeksemme valitsimme Verlan, josta olimme lukeneet ja katselleet kuvia. Pyörähdimme Lapinjärvellä matkallamme Verlaan, kiersimme vähän kylää ja paikallisuutta kunnioittaen ostimme Salesta jäätelöt ja …

Jatka artikkeliin Viehkeä Werla Kouvola 10.5.2018

Hollolan Pyhän Marian keskiaikainen kirkko

Päijät-Hämeessä Hollolan väki voivat olla ylpeitä kirkostaan. Tämä keskiaikainen kivikirkko on kolmanneksi suurin seurakuntakirkko Suomessa ja se on ollut muinainen Päijät-Hämeen keskus. Komea päältä ja upean erikoisen kaunis sisältä. Erikoinen, koska neljä suurta tiilipilaria keskellä kirkkoa jakavat sen kahteen laivaholvaukseen. Kaikki holvit ovat 16-jakoisia rengastähtiholveja. Kirkko on rakennettu 1495-1510 ja on omistettu Pyhälle Marialle. Kirkko sijaitsee …

Jatka artikkeliin Hollolan Pyhän Marian keskiaikainen kirkko