Kivenlahden kiviset sillanjalat 4.3.2018

Autot ne ajaa,tuhatta ja sataa,Ei ne tiedä mitään tästäsillasta, pitkästä ja leveästä.Mitä historiaa se kantaa olkapäilläänmikä merkitys sillä on tähän päivään.Silta toimi Porkkalan vuokra-aikana,rajan ylityspaikkana. Kristian eli Krisse on reissukaverini, jonka kanssa mennään milloin minnekin. Sunnuntaiset auringonsäteet saivat mielen levottomaksi ja suunniteltu lenkki Krissen kanssa vaihtui päämäärättömään ajeluun pitkin Espoota... Välillä on hyvä heittää heipat …

Jatka artikkeliin Kivenlahden kiviset sillanjalat 4.3.2018

Kalliolle, kukkulalle, osa 2, Vitträskin kalliomaalaukset 25.4.2018

Kalliomaalaukset,vuosisataiset,tummanpunaiset.Osittain haalistuneet.Miltä ne ovat ennen näyttäneet.Mitä ne ovat kertoneetOvat osin säilyneetKertomassa meille ajasta,erittäin kaukaisesta Lähellä Hvitträskiä oli myös Vitträskin kalliomaalaukset. Maalausten on sanottu olevan ensimmäiset  Suomesta löydetyt, mutta ei ilmeisesti suurta innostusta saanut aikaan, kun Jean Sibelius on ilmoittanut maalauksista tammikuussa 1911, mutta vasta 1917 löytö on dokumentoitu.Maalaukset sijaitsevat n. 16 m järven pinnan yläpuolella. …

Jatka artikkeliin Kalliolle, kukkulalle, osa 2, Vitträskin kalliomaalaukset 25.4.2018

Kallioille, kukkulalle, osa 1 Hvitträsk 25.4.2028

Sateisen päivän jälkeen,aurinko nousi mailleen,kutsui meidät kulkemaan,kalliomaalauksia tutkimaan.Kevät antoi parastaan,linnut säestivät sitä laulullaan. Aurinko siivitti säteillään päätöstämme Krissen kanssa lähteä tutkimaan kalliomaalauksia Kirkkonummelle. Se oli sopivan matkan päässä tehtävä iltaretki. Netistä oli tullut vastaan nämä Vitträskin kalliomaalaukset ja siinä samalla lähellä sijaitseva Hvitträskin museo. Olimme ajaneet muutaman kerran Hvitträskin opaskyltin ohi ja ihmetelleet mikä paikka …

Jatka artikkeliin Kallioille, kukkulalle, osa 1 Hvitträsk 25.4.2028

Liedon linnavuori

Linnavuori korkeallasaarella tai harjullasiellä hyvä pakopaikkaturvan antanutpelon poistanutNykyään ihaillaanPaikkaa korkeaapelko tulee kiivetessälinnavuorille kavutessaMatkamme jatkui Nautelankoskelta kohti Liedon linnavuorta. Matka mutkaan tehtiin Liedon kirkon kautta. Olemme ahkerasti kiertäneet näitä keskiaikaisia kirkkoja, tämä vaan oli jäänyt välistä. Ja tämä ei ole kuin kymmenen kilometriä Turusta lounaaseen. Voi, miten upealla paikalla Aurajoen rannalla on monen lietolaisen viimeinen leposija. …

Jatka artikkeliin Liedon linnavuori

Lohjan Pyhän Laurentiuksen kirkko

Kivikirkko Pyhä Laurentiuskaunis kuvitettu sisustusPaljon katsottavaaseinillä kuvien kertomaaVanhan ja uuden testamentin tapahtumatlukutaidottomille kerrotutOpit nuhteettomaan elämäänUuden vuoden ensimmäisen päivän ajelu Lohjalla, kirkolla ja museon alueella. Kauniin talvipäivän kauniit kohteet, mikäs sen hienompaa. Lohjan keskiaikaisen kirkon sisustus löi ällikällä, kun luulimme jo kaiken nähneemme. Monta keskiaikaista kivikirkkoa olemme käyneet katsomassa, mutta tämä nousi kyllä niihin hienoimpiin. Kirkon …

Jatka artikkeliin Lohjan Pyhän Laurentiuksen kirkko

Taivaallinen Taivassalon kirkko, Varsinais-Suomi

Taivaallinen kirkko täähenkii hehkua pyhäätunnelmaa syvääjumalaista kokemustakun katsoo rakennustavanhaa keskiaikaistaHerran taideteosta Taivassalon Pyhän Ristin kirkko on rakennettu 1425-1440 vuosien välissä. Kirkko on säilynyt suhteellisen hyvin keskiaikaisessa, alkuperäisessä  asussaan ja se sijaitsee Isolla Kirkkosaaren saarella Turun saaristossa. Me eksyimme tälle upealle kirkolle ajaessamme Taivassalon läpi. Pisteenä iin päällä kirkon ovet olivat vielä auki. Mikä sen hienompaa …

Jatka artikkeliin Taivaallinen Taivassalon kirkko, Varsinais-Suomi

Rajamäki Nurmijärvi 5.2.2023

Harmaa talvinen säätuuletusta kaipaa päätykkitornit kiinnostaapala hienoa historiaaUusi paikka, hieno kohdehimmene ei vanha hohdeLähikohteena Rajamäki oli mielenkiintoinen, koska Rajamäki on tunnettu etikastaan ja Rajamäen tehtaista. Samoin siellä on pari sodanaikaista tykkitornia, rappeutuneessa kauneudessaan. Ensiksi ajettiin kirkolle, joka on tyypillistä meillä Krissen kanssa, jos kylillä semmoinen on. Täällä olikin huikea kirkko. Niin korkealle torni kohosi, ettei …

Jatka artikkeliin Rajamäki Nurmijärvi 5.2.2023

Kevättä ja historiaa ilmassa, Hanko 28.2.2021

Hypätään autoonajetaan Hankoonmatkataan kohti aurinkoo.Lunta pakoon,historiaa katsoo,mennään Hankoon. Vihdoin koitti se päivä näiden harmaiden aikojen keskelle, että päästiin matkaamaan keväisessä säässä. Hankoa kohti ajellessa lumimäärät vähenivät metsissä ja pelloilla. Miten keväiseltä näyttikään. Ja tuntui.  Keväinen ranta 2021. Uimareita rannalla 1936, kuvaaja Aarne Pietinen, Museovirasto, Finna. Mikä olotila syntyikään, kun astuimme Hangon uimarannan parkkipaikalta ulos. Ihana …

Jatka artikkeliin Kevättä ja historiaa ilmassa, Hanko 28.2.2021

Pohjan kirkko 21.7.2018

Näillä helteillä on kiva mennäviileään autoon ja kirkkoonSiellä ei hiki lennä,mennään Saloon ei Hankoon.Katsotaan historiaa arvokasta,mitä löydetään Pyhän Marian kirkosta.On täällä hienot puuveistokset, hautajaisvaakunat ja lasimaalaukset. Nämä helteiset ilmat eivät houkuttele kallioille kapuamaan, mutta sopivasti on näitä tiekirkkoja auki.Tosin niitäkin töissäkävijöille hassusti, kun eivät ole auki viikonloppuisin, joten vähän jouduimme Krissen kanssa valkkaamaan minne suunnistaisimme. …

Jatka artikkeliin Pohjan kirkko 21.7.2018

Lohjan Museo ja Uusi Vuosi 2023

Uusi vuosi alkakoonreissut jatkukoonKylille ja luontoonpois kotoa ja arjestanautitaan uusista kokemuksistahienoista paikoistakotimaa mahtavista maisemista Uusi vuosi alkoi aurinkoisena pääkaupunkiseudulla. Vuoden ensimmäiselle reissulle lähdimme Lohjalle katselemaan kirkkoa ja mitä muuta kivaa Lohja tarjoaa reissuajille. Kävimme ensiksi kirkolla ja jatkoimme matkaa Lohjan museolle, joka osoittautui kauniiksi alueeksi. Kirkolta oli opaste Lohjan museolle ja teimme käynnin museoalueelle. Museo …

Jatka artikkeliin Lohjan Museo ja Uusi Vuosi 2023