Katariinan kannoilla laaksossa, Turku, osa 1, 19.5.2018

Turun tuulet, johdattavat meitä,Katariinan laaksoon, lehdon teitä.Siellä pomppii oravat,Tuomen kukat kukkii, tuoksuvat,Katariinan kivipöytä, Meiltä puuttui eväitä.Hengitellä siel ol hyvä, Mieli tyyntyi, saapui rauha syvä.Menkää, menkää katsomaanJos menette Turkuun ulkoilemaan. Rauhaa ei saa, ellei lähde kulkemaan ja mikä se mukavampi on, aurinkoisella säällä lähteä liikkumaan vaikka Turkuun. Ajatuksena oli Krissen uusi Museokortti, jotta voisimme käydä Turun linnassa ja …

Jatka artikkeliin Katariinan kannoilla laaksossa, Turku, osa 1, 19.5.2018

Kalliolle, kukkulalle, osa 2, Vitträskin kalliomaalaukset 25.4.2018

Kalliomaalaukset,vuosisataiset,tummanpunaiset.Osittain haalistuneet.Miltä ne ovat ennen näyttäneet.Mitä ne ovat kertoneetOvat osin säilyneetKertomassa meille ajasta,erittäin kaukaisesta Lähellä Hvitträskiä oli myös Vitträskin kalliomaalaukset. Maalausten on sanottu olevan ensimmäiset  Suomesta löydetyt, mutta ei ilmeisesti suurta innostusta saanut aikaan, kun Jean Sibelius on ilmoittanut maalauksista tammikuussa 1911, mutta vasta 1917 löytö on dokumentoitu.Maalaukset sijaitsevat n. 16 m järven pinnan yläpuolella. …

Jatka artikkeliin Kalliolle, kukkulalle, osa 2, Vitträskin kalliomaalaukset 25.4.2018

Vanhankaupunginkoski maaliskuun maisemissa, Helsinki

Kosken kuohuja kuuntelen,                            niin ainakin luulen.On kaikki kuohut jäätyneet,hienot koristeet ylle saaneet.Äänet ovat vaienneet.Tarkkaan kuunnellen,saatan kuulla sen,kosken kuiskauksen.Kevät saapuu, hiljalleentuo tullessaankosken sinfoniat uudelleen. Elämääni kuuluu matkailu kotimaassa Kristianin eli Krissen kanssa, historiallisissa kohteissa koluaminen, välillä jalkaisin, välillä autolla matkaamme kauemmaksi kotiseuduiltamme. Tällä …

Jatka artikkeliin Vanhankaupunginkoski maaliskuun maisemissa, Helsinki

Kopparnäsin komeat kalliot ja palautettu Porkkala

Keväinen auringonpaiste virkistää mielen,ajatus vie reissuajan ajatuksen tiehen.Makkaranpaisto pyörii päässä,se kuuluu tehdä kevätsäässä.Makkarat, tulitikut, sytytyspalat, reppu,näillä pärjää joka heppu.Krissen kanssa matkaan siis,kilometrejä kymmentä viis.Päästiin nauttimaan makkarasta,ja mikä parasta, Suomen luonnosta ihanasta. Lauantaiaamu antoi parastaan täydellisellä auringonpaisteella. Parveke kutsui aamu cappucinolle ja samalla oli mukavaa tutkia vaihtoehtoja minne auton nokan voisi suunnistaa. Koko viikon oli makkaranpaisto …

Jatka artikkeliin Kopparnäsin komeat kalliot ja palautettu Porkkala

Jäätyneet kosken kuohut Nurmijärvellä, Kuhakoski

Krissen kanssa on kiva kulkee,      arjen ajatukset pois sulkee,kun lähtee reissuun, se saa hymyyn suun.Auto käyntiin pärähtää,Reitti navigaattorin syötetää.Suomi tulee tutummaksi.Elämä paljon rikkaammaksi.  Kristian eli Krisse on minun innoittajani, matkakumppanini, rauhallisuuteni ja minun tekemäni ruoan suurin ihailijani.Suunnittelimme Krissen kanssa lähteä lauantaina käymään pikku reissulla pääkaupunkiseudun ulkopuolella sopivan matkan päässä. Katselimme netin kautta kohteita jo …

Jatka artikkeliin Jäätyneet kosken kuohut Nurmijärvellä, Kuhakoski

Lauttasaari osa 2, Särkiniemi

Historian jäljille lähdimmerantoja pitkin kävelimmemerta ihailimmekallioilla hyppelimmeluonnon ääniä kuuntelimmekesäisestä tunnelmasta nautimme. Kesäisen kaunis ilma sai meidät lähteä jatkamaan Lauttasaareen tutustumista. Kohteena oli Lauttasaaren Särkiniemi. Särkiniemi on myös yksi paikka, jossa on jäänteitä sodan rakenteista.  Ihana toukokuun lopun ilma. Lämmintä ja aurinkoista. Ja kesän raikas vihreys yhdistettynä merellisiin maisemiin pyyhkii arjen aherrukset pois mielestä. Todellista pään nollausta. …

Jatka artikkeliin Lauttasaari osa 2, Särkiniemi

Lauttasaari osa 1, Länsiulapanniemi

Lähellä keskustaasaari ihastuttaakätkee paljon historiaamonen monta tarinaasotaa sekä rauhaaLauttasaari Drumsö on Helsingin merellinen kaupunginosa läntisessä Helsingissä. Länsiväylä ja länsimetro kulkevat Lauttasaaren läpi Espooseen. Lauttasaaren osa-alueita ovat Kotkavuori, Vattuniemi ja Myllykallio sekä Koivusaari.  Lauttasaari on mainittu jo 1540 muodossa Drommensöö, vuoonna 1543 Drommensby, vuonna 1556 Dromansöö ja Drömssöö. Nimi tarkoittaa perinteisesti ruotsinkielessä (Drumber) paksua ja kömpelöä …

Jatka artikkeliin Lauttasaari osa 1, Länsiulapanniemi

Lohjan Pyhän Laurentiuksen kirkko

Kivikirkko Pyhä Laurentiuskaunis kuvitettu sisustusPaljon katsottavaaseinillä kuvien kertomaaVanhan ja uuden testamentin tapahtumatlukutaidottomille kerrotutOpit nuhteettomaan elämäänUuden vuoden ensimmäisen päivän ajelu Lohjalla, kirkolla ja museon alueella. Kauniin talvipäivän kauniit kohteet, mikäs sen hienompaa. Lohjan keskiaikaisen kirkon sisustus löi ällikällä, kun luulimme jo kaiken nähneemme. Monta keskiaikaista kivikirkkoa olemme käyneet katsomassa, mutta tämä nousi kyllä niihin hienoimpiin. Kirkon …

Jatka artikkeliin Lohjan Pyhän Laurentiuksen kirkko

Kivikkoinen Krejansberget, Siuntio

Kivikasoja täällämäen päällämuodot erikoisiaAjatuksia herättävätketkä täällä lepäävätikiunessa syvässä Kuten olen aiemmin kirjoittanut Siuntiossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Tällä kertaa kiivetään Krejansbergetille tutkailemaan muinaishautoja eli hautaröykkiöitä. Polku on vähän jyrkkä, mutta noilla värikkäillä kepeillä merkitty, joten reitti on valmiiksi mietitty ja helpoiten kiivettävissä. Kuten Siuntion kirkko toimii Skällbergetin linnavuoren opastajana, samoin se toimii Krejansbergetille. Kirkon …

Jatka artikkeliin Kivikkoinen Krejansberget, Siuntio

Skällberget linnavuori, Siuntio

Tässä teille vanha juttupaikka ei ehkä niin tuttulinnavuori SiuntiossaPaikallaan pysynytrautakaudella syntynytvoin olla väärässähistoriaa kuitenkinpaikka mielenkiintoinenkannattaa nousta laellekatse suunnata kirkolletai aavalle pellolle Siuntion alue on täynnä historiaa, keskiaikainen kivikirkko, Krejanbergetin röykkiöhaudat ja Skällbergetin linnavuori. Unohtamatta kartanolinnoja ja vuokra-aikaa (1944-1956) sodan jälkeen. Siuntion kirkkoa vastapäätä on Skällbergetin linnavuori. Jätimme auton kirkon pysäköintialueelle ja lähdimme etsimään reittiä linnavuorelle. …

Jatka artikkeliin Skällberget linnavuori, Siuntio