Finckenberg hautakappeli, Nauvo, Parainen, Varsinais-Suomi

Nauvon kirkon hautausmaalla sijaitsee keltainen Finckerbergin suvun hautakappeli, jonka rakentajaksi oletetaan Jacob Arvid Finckenbergia. Hänen nimeään ei kuitenkaan löydy hautakappelin tunnistettujen vainajien joukosta. Finckenberg-suku Finckenberg on suomalainen rälssisuku, jonka juuret ovat Varsinais-Suomen Maariassa sijaitsevassa Kärsämäessä, jossa suku vaikutti jo 1500-luvun puolivälissä. Myöhemmin suvun jäseniä vaikutti myös Lemun pitäjässä, jossa esimerkiksi Jacob Michelsson Finckenberg omisti rälssimaita …

Jatka artikkeliin Finckenberg hautakappeli, Nauvo, Parainen, Varsinais-Suomi

Perheretki Nauvoon ja Korppooseen, Seili jäi näkemättä

Tarkoitus oli viettää päivä Seilin saarella, mutta lautta ehti lähteä nenämme edestä. Suunnitelmat menivät uusiksi, ja päivästä muodostui aivan toisenlainen saaristoretki – täynnä lauttoja, uusia maisemia, hyvää pizzaa ja pieniä yllätyksiä. Kesä on vilkasta aikaa perheen kanssa, kun lomalaisia piipahtaa kylässä. Olimme suunnitelleet jo pitkin kevättä yhteistä retkeä pojan perheen kanssa, heidän saapuessaan etelän auringon …

Jatka artikkeliin Perheretki Nauvoon ja Korppooseen, Seili jäi näkemättä

Spitaalisten Seili ja hourujen hospitaali 8.8.2018

Täällä on ollut monenmoista potilasta spitaalista ja mielisairasta saarelle kun saavuttiin arkkulaudat mukana kannettiin loppuelämän vietit täällä kaukana koti oli etäällä viimeinen matka tänne tehtiin vainajat lopulta kirkkomaahan pelteltiin Olimme Paraisilla yötä ja päivän retkemme kohdistui Seilin saareen. Tuohon surulliseen kuuluisaan saareen sen ahdistavasta menneisyydestä huolimatta. Mietittiin Krissen kanssa, miltä tuntuisi, kun menisimme saareen tietäen …

Jatka artikkeliin Spitaalisten Seili ja hourujen hospitaali 8.8.2018