Liljendal 8.11.2020 Loviisa

Kylä hiljainen,auringon säteiden allavaipuu illan pimeneväänhiljaisuuteen Isänpäivän ajelu päämäärättömästi. Lähdimme vaihteeksi ajelemaan Porvoon suuntaan, ajoimme ohi Porvoon ja pysähtyessämme Kuninkaantien apsilla poikkesimme vanhalle tielle ja sieltä kohti Kouvolaa. Päivä oli kuitenkin sen verran pitkällä, että emme ehtisi kauaksi, joten Liljendalin tienviitta tuli sopivasti ja Krissen kanssa mietimme, että emme ole tuolla käyneet. Pienen kylän läpi ajelimme …

Jatka artikkeliin Liljendal 8.11.2020 Loviisa

Hetki Halikossa ja yllättäen Yliskylässä Salo 7.8.2021

Halikon huudeilla liikuskellaan siltaa hienoa ihaillaan. Kaunis on maisema jokilaaksoon. Yliskylälle ajeltiin kirkkoa ihailtiinEsihistoriallisella alueella liikuttiin. Lomapäivät olivat jo niin lopuillaan, ettei haitannut vaikka vähän vettä ripsutteli. Piti päästä jonnekin ajelemaan ja päätimme lähteä liikkumaan Salon seudulle. Jos ei satelisi, niin kävisimme Teijon ruukkikylissä. Ajelimme ekana Halikon museosillalle ja samalla piipahdimme Halikon museossa. Sateisella säällä sisällä …

Jatka artikkeliin Hetki Halikossa ja yllättäen Yliskylässä Salo 7.8.2021

Pyrähdettiin Pöytyällä ja vähän muuallakin 16.5.2021

Keväinen sää ja viileä tuuli Talvi taakse jää linnunlaulun kuuli puiden suhistessa tulevaa kesää. Lähdettiin uusille paikoille. Ollaan kuljettu vähän ristiin rastiin Varsinais-Suomea, mutta vielä oli käymättömiä kohteita. Ajelimme kivassa, aurinkoisessa säässä keväisen raikkaan vihreissä maisemissa. Tavaksi on tullut pakollinen pysähdys Piihovissa Salossa josta matka jatkui kohti Marttilaa.  Salon tieltä käännyimme Marttilaan ja tie kulki …

Jatka artikkeliin Pyrähdettiin Pöytyällä ja vähän muuallakin 16.5.2021

Brahelinna ja kirkko Ristiina 6.10.2021

Kreivitär Kristiina kirkon rakennuttti Pietari Brahe mäen valloitti Kuningatar Kristiina innoitti. Nousi kirkko ja muurit syntyi Rakennuttajat siihen pystyi. Aikaa kului ja vuodet vaihtui kirkko pysyi, linnakartano rapistui Brahetkin olivat lähteneet ympärysmuurit jäljelle jääneet Tänään nyt näitä ihailla saamme Voimme jatkaa kotimatkaamme. Ristiina on tuttu nimenä muttei käyntikohteena. Monen montaa kertaa rva bloggari on ajellut …

Jatka artikkeliin Brahelinna ja kirkko Ristiina 6.10.2021