Täällä on ollut monenmoista potilasta
spitaalista ja mielisairasta
saarelle kun saavuttiin
arkkulaudat mukana kannettiin
loppuelämän vietit täällä
kaukana koti oli etäällä
viimeinen matka tänne tehtiin
vainajat lopulta kirkkomaahan pelteltiin

Olimme Paraisilla yötä ja päivän retkemme kohdistui Seilin saareen. Tuohon surulliseen kuuluisaan saareen sen ahdistavasta menneisyydestä huolimatta. Mietittiin Krissen kanssa, miltä tuntuisi, kun menisimme saareen tietäen arkkulaudat mukana, ettei sieltä paluuta ole.

Seilin saarella on pitkä historia keskiajalta lähtien, jolloin siellä oli ollut jo pysyvää asutusta ja harjoitettu maanviljelyä. Kuningas Kustaa II Aadolf antoi vuonna 1619 määräyksen rakentaa leprasairaalan Seiliin.
Tartuntavaaran vuoksi Seilin saari oli siihen sopiva, jonne on matkaa Turusta 30 km ja Nauvosta 7 km. Seili sijaitsee Airistolla Saaristomerellä. Seilillä on ollut kaksi saarta, pääsaari, jossa oli neljä asuintupaa, leivintupa ja sauna sekä pieni saari jonne leprasairaat eristettiin heidän tarvitsimiin rakennuksiin. Pienellä saarella oli myös kirkko. Hoitajia sairaalaan tuli neljän vuoden jälkeen sairaalan perustamisesta. Hoitajat ja terveet potilaat asuivat pääsaarella. Pienelle saarelle muuttivat Pyhän Yrjön hospitaalin spitaaliset, Turun Pyhän Hengen huoneen köyhät ja vaivaiset. Vaivaisiin kuuluivat sokeita, kuuroja, raajarikkoja jne. Kerrotaan, että Seilin saarella on oma kummitus, joka vaikeuttaa nukkuvien hengitystä. Nykyään saarella voi yöpyä, joten tämä kannattaa muistaa.

Päivä oli helteinen, liiankin lämmin, olisi ollut oivallinen rantapäivä. Lauttamatka antoi hetken viilennystä, joka haihtui kävellessä entisen sairaalan alueelle. Saaren luonto on vehreää ja hiekkatietä ympäröi maalaismaisemat. Kävelimme suoraan kahvilaan nauttimaan raikkaasta juomasta ja aurinkovarjon tuomasta varjosta. Lepo ja juotava teki terää jatkaaksemme matkaa katsomaan kirkkoa, joka meitä kovasti kiinnosti ja sen historia.

Kesäinen saari on kaunis. Linnut lauloivat ja sirkat sirittivät kesäisiä sointujaan. Hiekkatie rapisi kenkien alla. Meri siinsi sinisenä ja poutapilvet vaelsivat taivaalla tuomatta helpottavaa varjoa auringon paisteeseen. Viehättävä vihreys sointui kauniista taivaan sinisyyttä vasten. Helteinen heinän tuoksu tuntui nenässä. 

Lepran kadottua Suomesta 1700-luvun lopulla ja Seilin viimeisen leprapotilaan kuoltua 1785 alettiin Seiliin toimittaa mielisairaita. 1800-luvun alussa rakennettiin tämä hourujenhuone eli mielisairaala.
Seilin hourunhuoneesta on mainittu ensimmäisen kerran vuonna 1689. Vuodesta 1889 alkaen sairaalaan otettiin vain naisia, nuorin heistä on ollut vain yhdeksänvuotias. Naiset elivät saarella lopun ikänsä. Sakari Topelius on kirjoittanut Seilistä 1845: ”Kurjuuden lapsia, joille ei maan päällä ole enää mitään jäljellä”. 
Voi sanoa, että helvetin portista astuivat nuo onnettomat ihmiset heidän astuessaan Seilin maaperälle.

Mielisairaalaan on jätetty yksi huone muistoksi menneitten aikojen kunniaksi ja nähdäksemme millaisissa olosuhteissa potilaat ovat eläneet. Sairaalan toiminta loppui vuonna 1962. Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen toiminta alkoi rakennuksissa 1964. 

Jumala on kotini. Onko tämä vuonna 1733 rakennettu kirkko ollut se paikka, joka on antanut lohtua sairaille ja eristyteille ihmisille. Toivon ja ajattelen niin. Kirkko on sievän näköinen ristikkoikkunoineen, mutta yllättävän karun näköinen sisältä. Kirkko on rakennettu aiemman Turusta vuonna 1624 siirretyn Pyhän Yrjänän puukirkon paikalle. Kirkko oli ollut aiemmin erillisellä saarella Seilin itäpuolella, mutta maankohoamisen vuoksi se siirrettiin pääsaarelle.

Pihalla oleva kellotapuli on rakennettu vuonna 1960 entisen tapulin piirustusten mukaan. Kellot ovat alkuperäiset 1600-luvulta. Arvatkaapa olisiko tehnyt mieli vähän kelloja kalauttaa, mutta niissä oli teksti, ettei kelloja saa soittaa, plääh. Jos ihan pikkuisen…

Risti on pystytetty vuonna 1982 saaren 663 spitaaliin kuolleiden kunniaksi. 

Vuonna 1906 ikkunoita on suurennettu ja rakennus on saanut lautaverhoilun ja päälleen punamultamaalin.

Sisätiloihin astuessa olo oli tyrmistys. Emme olleet Krissen kanssa koskaan vielä käyneet tälläisessä kirkossa. Näky oli karu, niin pelkistetty, ettei oikein tiennyt sanooko mitään. Sisätilat ovat lähes alkuperäisessä kunnossa, joitain penkkejä ja lattiaa on korjailtu.  Seinät ovat piiluhirttä, katto sahalautaa ja ne ovat käsittelemättömiä. 

Jos sisus teki pelkistetyllä olemuksellaan tyrmistyksen, lohduttomuutta toi se, että kirkon yksi osa on eristetty kaiteella muusta osasta. Eli sairaiden osasto, spitaalisten. Heillä oli oma sisäänkäynti ja pieni alttari kaiteen luona. Penkit olivat siellä rujommat ja harvemmassa ilman penkkiloosien ovia. Näytillä on puinen ehtoolliskauha, jolla on sairaille tarjottu ehtoollisviini, alempana oleva kuva.

Kuten huomaatte katsoessanne käytävältä ja kaiteen takaa spitaalisten puolelta, näkymä on erilainen, tasa-arvosta ei ole tietoakaan. Eikö olla Jumalan katseen alla samanarvoisia? Meille tuli jotenkin surullinen olo. Saaren historia jo itsessään ja vielä tämmöinen totaalinen epäarvostaminen. 
1600-luvulla oli lepran huippuaikaa. Selvisi, että lääkärit eivät nähneet potilaita, eikä päättäneet spitaalisten hoidoista. Papit tarkkailivat ihmisiä ja heidän oireitaan. Onko yskää, onko äänen käheyttä. Spitaalin myös ajateltiin olevan Jumalan rangaistus syntisestä elämästä. Hoitona tarjottiin jumalan sanaa, paloviinaa ja lähdevettä.

Kirkoille lahjoitettiin votiivilaivoja etukäteen vaaralliseksi tiedetyn merimatkan turvaamiseksi tai kirkollisten ja kansallisten juhlapyhien kunniaksi. Votiivilaivalla saatettiin muistaa myös mereen hukkuneita. Seilin kirkon votiivilaiva ei ole alkuperäinen. Tarinan mukaan 1960-luvun lopulla pikkupojat saivat irroitettua votiivilaivan katosta ja veivät sen meren rantaan seilattavaksi tuhoisin seurauksin, eli laiva ei ollut merikelpoinen, Nykyisen votiivilaivan on tehnyt 1987 nauvolainen pienoismallirakentaja Åke Sandvall. Malli esittää venäläistä priki-alusta Agentia.

Kirkossa on nykyään soittimena harmoni ja penkkinä toimii matka-alttari (kuva vasemmalla). Penkissä on vuosiluku 1681. Matka-alttarissa on saranat toisessa päässä, jolloin se voitiin pidentään. Matka-alttaria käytettiin, milloin kirkko oli kaukana, mutta kuitenkin pappia tarvittiin.

Saarnastuolin seinällä on erikoisesti sijoitettu Carl Johan von Holthusenin maalama taulu. Taulussa punapukuinen enkeli pitelee käsissään öylättiä ja ehtoolliskalkkia kumartuessaan sängyssä makaavan naisen puoleen. Von Hulthusenin käsialaa on myös saarnastuolin mustavalkoiset maalaukset.

Perinteistä alttaritaulua ei ole, vaan ikkunan sivulla on Helge Henry Sténin maalaus vuodelta 1949,  Myrsky Genesaretin järvellä. 
Seilin kirkon alkuperäinen kirkkovaate oli presidentti Kekkosen puolison Sylvi Kekkosen lahjoittama, Kerrotaan, että Sylvi Kekkonen olisi kirjaillut itse valkoisen karitsan ja ristikuviot. Aika teki tehtävänsä kirkkovaatteelle ja 2014 kirkko sai uuden alttarivaatteen Birgitta Henriksonin tekemänä. Se on kopio alkuperäisestä. 

Kirkon takana oli hautausmaa, sekin karu ja ankea. Valkoisia ristejä on harvakseltaan, jotka ovat olleet potilaiden hautaristejä. Ristin lahotessa ajan saatossa, niitä ei ole uusittu ja paikan on katsottu olleen vapaa seuraavalle vainajalle. Risteissä on vain naisten nimiä, koska potilaat olivat naisia. Hautakivet ja valuristit ovat henkilökunnan tai saarelaisten hautapaikkojen muistomerkkejä ja ne ovat puiden varjossa toisella puolella kuin valkoiset ristit. Varmaa tietoa ei ole, kuinka monta vainajaa on haudattu tähän kirkkomaahan.

Palasimme takaisin kirkon viileydestä ja hautausmaan haikeasta olosta entisen sairaalaan pihalle. Tiloissa on kahvila ja siellä on kattava tarjoilu nälkäisille matkalaisille. Me myöhästyimme laivasta ja istuskelimme puiden varjossa syöden eväitä. Mielen veti hiljaiseksi onnettomien ihmisten kohtalo. Kokemus saarella oli mielenkiintoinen. Onneksi päivä oli niin kesäinen ja aurinkoinen, että se antoi iloa päivään. En tiedä mikä olisi ajatusmaailma ankealla, sateisella säällä. 

Matkalla takaisin laivarantaan nautiskelimme kesäisestä ilmasta ja ihastelimme saaren taloja, puita ja puiden runkoja.  Muurahaisia ahkeroimassa kiireisissä touhuissaan. Me kiireettöminä hipsutellen kohti rantaa, jossa kohta jo näimme aluksen saapuvan. 

Alus saapui ja vei vierailijat takaisin mantereelle, toisin kuin ne, jotka eivät palanneet täällä saarelta. He saivat elää loppuelämänsä eristyksessä muusta maailmasta ja läheisistään. Heidän elämänsä oli elää muiden sairaiden kanssa ja vaipua ikiuneen Seilin saaren multiin. Olivatko he unohdettuja, yksinäisiä sieluja. Vai perheidensä rakastamia, kaivattuja ihmisiä. 

Seili

Saarelle pääsee lautoilla ympäri vuoden yhteysaluksilla. Kannattaa tarkastaa ajankohtaiset aikataulut alusten nettisivuilta.
Saaristolinja: Turku-Seili-Nauvo
Pieni rengastie: Hanka-Seili-Nauvo
Talviliikenne: Nauvon pohjoinen reitti

Kohde on helppokulkuinen, mutta liikuntarajoitteisille voi olla hankalaa. Huomio, että autot jätetään lähtölauttarantaan.

Kuvat ©2018. Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.