Kaunis punainen vanha puukirkko on putkahdus menneisyydestä kauniin luonnon keskellä, Västenjfärdissä, Kemiön saaren eteläosassa kapean merenlahden pohjukan rinteessä. Pyhän Jaakobin kappeli on vuonna 1759 rakennettu turkulaisen kirkkorakennusmestari Isak Olinin johdolla kirkonrakentaja Anders Piimäsen piirustusten mukaan. Kirkko on muodoltaan kahdeksankulmainen ja aumakattoinen. Sakaristo ja kirkkosalin lautaholvi valmistuivat 1760. Asehuone laajennettiin nykyiseen kokoonsa 1830.

Ainakin kaksi tiedossa olevaa kirkkoa on ollut ennen tätä eli vuonna 1623 mainitaan ensimmäisen kerran Västanfjärdin ”saarnahuone”. Vuonna 1657 rakennettiin uusi kappeli, joka rapistui pahoin. Vuonna 1759 aloitettiin rakentamaan uutta kirkkoa. Työt valmistuivat nopeasti ja syyskuun 2. päivänä pidettiin ensimmäinen jumalanpalvelus uudessa Pyhän Jaakobin kirkossa.


Västanfjärd oli ollut kappeliseurakunta jo 1600-luvulta lähtien ja sai oman kappalaisen vuonna 1779. Vuonna 1904 se erkani omaksi pastoraatikseen, jolla oli oma kirkkoherra. Yhteinen kappalainen asui Sirnäsissä vuosina 1637-1695, mutta hän palveli kaikkia kappeliseurakuntia.

Kirkko on sisätiloiltaan yksinkertainen, sen ajan tavan mukaan. Kirkoissa oli selvä hierarkia, miehet istuivat oikealla, heidän puolellaan seinällä oli tappeja lakkeja varten, kirkossa kun ei ollut sopivaa istua lakki päässä. Naiset istuivat vasemmalla puolella, heidän puolellaan taasen penkkirivistöisssä oli hyllyt, joille naiset saattoivat laskea nyyttinsä. Penkkirivistöissä oli numerointi. Kirkon istumajärjestysluettelosta näkee eri kylien istumapaikkojen penkit. Mitä lähempänä alttaria istumapaikka oli, sitä korkeampi oli henkilön asema. Tämä oli hyvin tyypillistä sen ajan Suomessa, ihmiset eivät olleet tasavertaisia keskenään ja luokkaerot olivat suuria.







Lattialle on kaiverrettu penkkien eteen talojen nimien symbolit.











Kirkko jäi pois vakinaisesta seurakunnallisesta käytöstä vuonna 1912 lähelle rakentuneen uuden kirkon valmistuttua. Suunnitelmissa oli vanhan kirkon purku, mutta onneksi suunnitelmat eivät toteutuneet. Näin pääsemme tutustumaan sen aikakauden historiaan, jolloin Pyhän Jaakobin kirkko on rakennettu.

Kirkkoa ympäröi kiviaita, joka ympäröi kirkkoa ja hautausmaata. Kiviaidassa on portit, joka ovat valmistuneet vuonna 1870. Hautausmaa on ollut jo vuodesta 1725 lähtien entisen saarnahuoneen ympärillä. Kuitenkin hautausmaata sai käyttää vain kelirikon aikana, muina aikoina kuolleet kuljetettiin Kemiöön.
Kirkko kuuluu Kemiönsaaren seurakuntaan ja kirkossa on tilaa 120 henkilölle.
Västenfjärd Pyhän Jaakobin kirkko (vanha kirkko)
Kirkkokaari 12
25830 Västanfjärd
Kirkko on auki 15.6. – 15.8. välisenä aikana kaikkina viikonpäivinä 10 – 16.
Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.
Kiitos paljon aivan ihastuttavista valokuvista ja hyvin tehdystä kirjoituksesta. Ihanempaa puukirkkoa on vaikea löytää, kuin tämä Västanfjärdin menneiden aikojen vanha kirkko.
Tämä muistorikas paikka ja erikoislaatuinen kirkko on suurenmoinen aarre meidän arvokkaassa maassamme.
Hautuumaalla lepäävät menneet sukupolvet. Luonnon kauneudessa ja rauhaisessa ympäristössä. Linnut laulavat kukat kukkivat. Täällä käymme aina joka kesälomalla.
Hyvä ja lämpöistä kesää!
TykkääTykkää
Hei!
Kiitos ihanasta palautteesta. Kirkot ovat kauniita, vanhoja rakennuksia maamme historiassa. Helmiä suorastaan. Näitä kannattaa vaalia ja ottaa kesäisin käynti kohteiksi. Näissä voi piipahtaa ihailemassa menneiden aikojen mestarikäsityöläisten perinnettä sekä esi-isiemme kulttuuria.
Mukavaa kesää!
TykkääTykkää